
Nery Welsh on siis siitostalli, joka kasvattaa welshponeja. Kasvatteja syntyy usein kesällä, mutta myös muina vuoden aikoina. Suurin osa Nery Welshin kasvateista ovat olleet tilarivarsoja. Eli ne on tilattu. Tallilta siis saa tilarivarsoja, jos haluaa, mutta ei ihan kenestä tahansa. Toki kyllä varsoja syntyy ihan minun päätöksestäni. Etsin sopivat oriit tammoille ja sitten vain hommiin ;) Suurin osa kasvateista tulee myyntiin, mutta Nerykässä on pari omaa kasvattiaan.
Nery Welshin kasvattitunnus on Nery's joka tulee aina täällä syntyneen varsan nimen eteen. Siitä ei pääse mihinkään. Kasvateilla on pakko kisata jonkun verran kisoissa. 5 kisaaa per. kuukausi riittää ihan hyvin. Jos olet myymässä kasvattia niin ilmoita siitä ensin minulle niin otan luultavasti varsan takaisin itselleni. Jos huomaan, että sivuilla ei ole tapahtunut mitään ja kasvatti on esim. 10-vuotias otan kasvatin itselleni takaisin. Eli kannattaa huolehtia hyvin jos ottaa minulta kasvatin. En halua, että ponit seisovat vain turhan pantteina tallissa.
Nery Welshin tammat kantavat kaksi viikkoa astutuksesta ja vieroitetaan emästä n. 2 viikon kuluttua syntymästä. Käytämme jalostuksessa vain rotumääriltemän mukaisia poneja jotka omaavat hyvän luonteen. Kaikilla poneilla kisataan ahkerasti jotta niiden "kisataito" siirtyy varsoillekkin (: Olisi todella mukavaa jos rekisteröisit kasvattimme virtaalisen ratsastajainliiton rekisteriin
Kasvattilista
|
|