Joskus ollessani vielä peruskoulussa maailma näytti sangen selkeältä; Oli oikeita tekoja ja vääriä tekoja. Oli "hyviä" ihmisiä ja "pahoja" ihmisiä. Oli Me ja Ne. Maailma oli perin mustavalkoinen ja oli vakuuttunut, että kaikki moraaliset ja eettiset ongelmat saattoi ratkaista tämän ideologian pohjalta.

      Jossain meni kuitenkin vikaan. Ja pahasti. En oikeastaan muista missä vaiheessa arvomaailmani alkoi muuttua, mutta niin siinä kuitenkin vaan kävi. Yhtäkkiä huomasin pohtivani, mihin oikeastaan absoluuttisena pitämäni maailmankuva ja normit oikein perustuivatkaan. Oliko niissä mitään järkeä ylipäänsäkään? Huomasin olevani perin konservatiivinen ihminen, jonka arvot perustuivat loppupäässä varsin alkeellisiin tunteisiin. Niinpä lähdin rakentamaan itselleni uutta maailmankuvaa, sellaista, joka perustuisi tällä kertaa varmasti hyvin perusteltuihin arvoihin, ja joka olisi kokonaisuutena looginen. No, sotkuhan siitä tuli.

      Uskon päämäärähakuiseen maailmaan. Tässä maailmalla tarkoitan sitä hiekkalaatikkoa, jota kutsun todellisuudeksi. Päämäärähakuisuudella tarkoitan sitä, että kaikki maailmani tapahtumat ovat pohjimmiltaan tarkoituksellisia ja johtavat lopulta johonkin päämäärään, tiedä sitten mikä se on.
      Jokunen aika sitten ystäväni Topi esitti, että tämä tarkoittaisi sitä, että uskon kohtaloon. Tavallaan uskon. Käsitykseni kohtalosta on kuitenkin tässä tapauksessa hieman laajempi, sillä uskon myös vapaaseen tahtoon. Kohtalo on siis dynaaminen; se muokkautuu ihmisen tekemien päätösten mukaan.
      Maailmassani on suurella varmuudella ainakin yksi tietoinen olento, Pekka. Muitakin ihmisiä "saattaa" olla olemassa, mutta näiden olemassaolosta en oikestaan voi varmuudella sanoa juuta enkä jaata. Se puolestaan, miten näiden oletettujen muiden ihmisten maailmat ovat vertailtavissa minun maailmani kanssa, on vieläkin kyseenalaisempaa. Keskeistä koko maailmankuvalleni on, että lukuunottamatta omaa olemassa oloani, mikään ei oikeastaan ole varmaa; absoluuttista totuutta ei löydy epä-absoluuttisesta maailmasta. Eli varmaa on vain epävarmuus.

Jos tästä nyt sai jonkinlaista kuvaa, millainen epeli olen ajatusmaailmani kannalta, hyvä. Enemmän maanläheisesti voisi sanoa, että olen ystävällinen ja hyväntahtoinen olento, jolla on omituinen huumorintaju. On minua jopa hauskaksi sanottu. Ulkoisesti optimisti, oikeasti realisti ja ehkä aivan sisimmässäni pessimisti. Tosin päämäärähakuisen maailman teorian turvin mikään asia ei ole niin hirveää, etteikö sitä kestäisi.

Piirrän, maalaan ja yleisesti taiteilen. Se tuottaa minulle mielihyvää. Valmis teos onnistuessaan on kuin pala minua seinällä: katson sitä, ja näen että se on hyvä.
     Laulan vähän väliä muutamassa yhtyeessä sekä soitan hieman kitaraa ja pianoakin. Nautin siis jossain määrin musiikin tuottamisesta. Kymmenen vuoden laulukokemuksella uskaltaisin sanoa, että tajuankin musiikista jotain - mutta toisaaltaan en oikeastaan osaa nauttia suurimmasta osasta musiikkia kuultuna. Valtaosa kappaleista ei vain merkitse minulle mitään. Toki tunnustan musiikin merkityksen taustaäänenä ja tunnelmanluojana. Erityisesti viime aikoina olen kehittynyt musiikin kuuntelijana - ja alkanut jopa kuuntelemaan musiikkia muun työn ohella (ihmeellistä, eikö totta :).
     Luen varsin paljon. Sivupalkissa on jopa linkki sivulle, jolta löytyy jonkinlainen yritys listata viimeisimpiä kirjoja, joita olen lukenut. Samasta syystä kuin pidän kirjojen maailmaan uppoamisesta, pidän myös roolipeleistä.
     Tällä hetkellä pelaan aktiivisesti mukana neljässä kampanjassa (joten pahoittelen, en ehdi muihin mukaan..): merp-kampanjassa Mirlun Unennäkijä pyrkii toteuttamaan toimillaan uniensa kuvaaman tulevaisuuden ja pelastamaan ystävänsä; Lavenialaisessa liikkeessä ystävämme synkkämielinen Nikolaos yrittää parhaansa mukaan selviytyä julmassa maailmassa, kostaakseen sukuaan kohdanneet vääryydet; Forgotten Realmsin kampanjassa Tergel Laelithar etsii vastausta pimeähaltioiden juoniin; ja viimeiseksi: Runequest, Dorastor -kampanjassa Torgtan Nälkäinen juoksee matriarkkojensa asioilla (ja pysyy kaukana kotiluolastaan niin kauan kuin pystyy) syöden matkan varrella kaiken mikä ei ihmisille kelpaa.
     Muiden sekalaisten pelien lisäksi, joita tulee mm. Otaniemen Roolipeli Clubissa (orcissa) pelattua, harrastan joidenkin korttipelien pelausta. Näitä ovat Magic The Gathering ja Vampire: The Eternal Struggle (Jyhad). Molempia pelaan jopa kohtuullisella taidolla: viimeisimpänä saavutuksena Jyhadista turnausvoitto muutama viikko sitten. Lisäksi viime aikoina on tullut pelattua Warhammer Fantasy Battle - figupeliä. Armeijani on High Elves - tuttavallisemmin Korkeat Tontut - ja kuten kuvaan kuuluu, lähes joka toinen viikko taistelen Ollin Pimeitä Tonttuja vastaan ORC:n peli-illoissa. Vaikka muitakin armeijoita on tullut taistelukentällä kohdattua, nuo DE:t ovat kyllä tulleet jo hyvin tutuiksi. Eli jos omistat armeijan ja asut lähistöllä, niin ota yheyttä ja tule mukaan pelaamaan - joitain HE vs. DE armeijakombinaatioita saattaa olla vielä pelaamatta, mutta vaihtelu tekisi kyllä terää.

Postia saa lähettää, ja sitä on aina kiva saada. Jos joku asia jäi vielä epäselväksi ja asia kiinnostaa, ota yhteyttä. Myös jos tunnet halua keskustella jostain filosofisesta/ei-niin-filosofisesta asiasta tai muuten vaan ottaa yhteyttä, niin puhu.
      Hmm. Edellinen oli siis yritys kertoa mahdollisimman selkeästi, miten minä näen maailman ja millaisena ihmisenä itseni miellän. Siksi se tuskin vastaa kuvaa, jonka minusta saa ensinäkemisellä.

Osoite: atog@email.com

- Loistavaa; no sitten iteroidaan.