Thainyrkkeilyn SM 2011 karsinnat

Thainyrkkeilyn Suomen mestaruuskilpailujen karsinnat pidettiin tänä vuonna Turku Thaiboxing Clubin tiloissa. Vaikka Turussa onkin hulppeat tilat, kävi tunnelma siellä kuitenkin aika ahtaaksi, sillä osallistujamäärältään kisat olivat suomalaisen thainyrkkeilyn kolmanneksi suurimmat. Miesten sarjoihin oli ilmoittautunut 37 ottelijaa ja naisten sarjoihin 20 ja vielä kun paikalle oli saapunut runsaslukuinen ja äänekäs yleisö, niin tunnelma oli käsin kosketeltava. Linimentin tuoksu, mitsien pauke lämmittelevien ottelijoiden verrytellessä ja yleisöstä lähtenyt meteli saivat aikaan ehkä parhaan tunnelman pitkiin aikoihin thainyrkkeilykilpailuissa. Varsinkin Turun oman pojan Daniel Forsbergin otellessa, salista meinasi lähteä katto, sillä sellaisella desibelivoimakkuudella paikalle saapuneet turkulaiset kannustivat omaansa. Siinä olisi ollut hiukan vaasalaisillekin mallia siitä, kuinka niitä omia pitää kannustaa.

Vaasasta kisoihin lähtivät Ali Shadkami -60 kg:n sarjaan ja Pekka Österberg -75 kg:n sarjaan. Alille SM- kisat olivat uransa ensimmäiset ja Pekalle kolmannet. Paikan päällä punnitukset menivät molemmilta nappiin ja ensimmäinen este oli voitettu. Sitten tuli Alille takapakkia, sillä hänen sarjaansa ei jäänyt ainoatakaan ottelijaa, koska punnituksen yhteydessä sai vielä vaihtaa painoluokkaa. Alille jäi mahdollisuudeksi siirtyä ottelemaan sarjaan -63,5 kg, mutta pitkän neuvottelun tuloksena tultiin siihen tulokseen, että näin ei kuitenkaan tehdä. Paino- ja kokemuserojen katsottiin olevan sen verran suuret, että on viisaampaa jättää osallistumatta sitten kokonaan tältä vuodelta. Ali on vielä nuori ja kehityskelpoinen ottelija, joten hänelle avautuu uusia mahdollisuuksia jatkossa, jos vain treenimotivaatiota löytyy.

Pekan painoluokassa kaikki ottelijat pääsivät läpi punnituksesta ja jäätiin jännityksellä odottelemaan arvontaa, jossa selväisi tuleva vastustaja. Jälleen kerran arpaonni oli vastainen, kuten Pekan kohdalla SM- kisoissa on ollut tapana ja vastaan arvottiin jälleen kerran ennakolta pahin mahdollinen vastustaja; Lappeenrannan Mikko Tirronen. Mikko on todella kokenut kamppailija, varsinkin potkunyrkkeilypuolella ja voittanut siinä lukuisia eri mestaruuksia sekä Suomessa, että ulkomailla. Lisäksi meriitit thainyrkkeilypuolellakin ovat kovat, sillä tappion karvasta kalkkia on Mikon vuoksi saanut niellä mm. viime vuoden Suomen mestari Simo Ukkonen kahdesti. Tilannetta ei lainkaan parantanut Pekan sairastelu kahden viimeisen viikon aikana. Silti otteluun lähdettiin luottavaisesti ja taktiikaksi otettiin ottelun vieminen lähelle, sillä se katsottiin ennakolta potkunyrkkeilijänä etupäässä kunnostautuneen Tirrosen heikoimmaksi lenkiksi. ( Kuvat: Turku Thaiboxing Club )

1. Erä:
Ottelun ensimmäinen erä lähti tarkkaillen käyntiin. Tempo oli aika matala ja molemmat testailivat etupäässä vastustajaansa. Mitään mullistavia osumia ei kumpikaan saanut, kunnes Pekka onnistui lähiottelussa sitomaan Tirrosen hyvin ja vetämään pari kertaa polvella päähän. Pekka oli matalatempoisessa erässä kaksikosta kuitenkin hivenen osuvampi ja vei niiden avulla useampia tilanteita. Erä Pekalle.

5. Ottelu 09.JPG

2. Erä:
Toisessa erässä Pekka olikin sitten jo selkeästi kaksikosta osuvampi. Pekka sai sisään selkeästi puhtaammat ja kovemmat osumat niin lyönneillä, potkuilla kuin polvillakin. Erässä nähtiin näyttävä hyppypolvikin joka löysi tiensä läpi Tirrosen suojauksen, mutta jäi hiukan liian alas ja liian voimattomaksi, että siitä olisi ollut Mikolle suuremmin haittaa. Erä selvästi Pekalle.

3. Erä:
Kolmas erä jatkui siitä, mihin toisessa jäätiin. Pekka vei suurimman osan tilanteista, vaikka Tirronenkin saikin muutaman hyvän kyynärpään sisään. Erä jälleen selvästi Pekalle.

4. Erä:
Sitten tapahtui se, mitä ennakolta pelättiin. Flunssa verotti Pekan voimia sen verran, että kunto alkoi katketa. Tirrosellehan tämä sopi ja hän alkoi painaa päälle. Mikko ei saanut kuitenkaan mitään niin pahoja osumia perille, että olisi saanut Pekan vaikeuksiin, mutta tilannevoitot menivät erittäin selkeästi Mikolle. Erä Tirroselle.

5. Ottelu 02.JPG

5. Erä:
Homma jatkui siitä mihin neljännessä jäätiin. Tirronen heilutti tahtipuikkoa ja Pekka yritti pysyä perässä. Viidennessä erässä Pekka laittoi viimeisillä voimillaan kuitenkin paremmin kampoihin kuin neljännessä ja sai vietyä lukuisia tilanteita itsekin. Erän näyttävintä antia olivat Pekan pysäytyspotkut, jotka löysivät kerta toisensa jälkeen tiensä Tirrosen kasvoihin. Erä siitäkin huolimatta selkeästi Mikolle.

 

Sitten odoteltiin jännittyneenä tuomion julistamista. Ottelu oli ollut tasainen. Pekka oli vienyt alkuerät kohtalaisen selkeästi ja Mikko viimeiset kenties jopa vielä selkeämmin. Tuomarit julistivat Tirrosen voittajaksi tuomariäänin 3-0, eli heidän arvostelussaan merkitsivät ilmeisesti viimeisten erien voitot enemmän kuin alkuerien.

Ottelun lopputulos oli suuri pettymys, sillä odotukset olivat korkeammalla. Pekka oli pystynyt treenaamaan koko kauden terveenä, eikä työesteitä ollut kuten viime vuonna, mutta sitten juuri ennen kisoja tullut parin viikon flunssa pilasi kaiken. Jo ottelua ennen olo oli hiukan kuumeinen, mutta ottelun jälkeisenä päivänä kuume kipusi jo 39°C:een, joten ei tarvitse ihmetellä kunnon katkeamista. Parempiinkin fiiliksiin olisi voinut uransa lopettaa, sillä jo ennakolta Pekka oli tehnyt päätöksen, että nämä ovat hänen viimeiset ottelunsa ja on aika siirtyä valmennuspuolelle päätoimisesti. Toivotamme Mikolle tsemppiä finaaliin.

 

Illan aikana käytiin myös tukku muita mielenkiintoisia otteluita. Esimerkiksi monikertainen Suomen ja Pohjoismaiden mestari, sekä EM- kisaedustaja Ville Aalto teki paluun kilpakehiin vuoden tauon jälkeen sarjassa -81 kg. Aalto kohtasi ottelussa Tampereen Chitaladan Antti Nuutisen, joka on myös kokenut ja menestynyt ottelija ja pitänyt aika pitkään taukoa ottelemisesta. Vaikka Aalto ottelun veikin loppujen lopuksi aika selvästi, oli ottelussa myös Nuutisella hetkensä. Katsomoon näytti siltä, että Nuutisen kunto alkoi hiipua toisen erän jälkeen ja se käänsi ottelun lopulta selvästi hyvin otelleelle Aallolle.

Illan ehkä odotetuin kohtaaminen käytiin myös sarjassa -81 kg, jossa kohtasivat Turun Daniel Forsberg ja Helsinki Thaiboxing Clubia edustava Panu Korpivaara. Forsberg on tällä hetkellä Suomen thainyrkkeilyn todellinen huippulupaus, sillä jo vuosia miesten sarjassa otellut Daniel on vasta 19- vuotias, mutta on antanut monille miesten sarjan koville kavereille sanonnan mukaisesti ”isän kädestä”. ”Isän kädestä” oli jo aiemmin saanut myös viime vuoden Pohjoismaiden mestari Panu Korpivaara, joka jälleen astui nuorta turkulaista hurjapäätä vastaan. Ja ainakin katsomoon näytti siltä, että selkeästi ”isän kädestä” Korpivaara sai jälleen, mutta arvostelutuomarit olivat erimieltä ja tuomitsivat Panun voittajaksi tuomariäänin 2-1.

Mielenkiintoinen ottelu käytiin myös sarjassa -67 kg, jossa Suomen kokenein aktiiviottelija King Of The Ringin Antero Hynynen kohtasi Tampereen Chitaladan rakettipotkijan Teemu Hellevaaran. Vaikka Hellevaara ottelikin hyvin, ei hänestä kuitenkaan ollut vielä haastamaan kokenutta Hynystä. Ottelu menikin oikeutetusti kaikin tuomariäänin Hynyselle.

Vaasalaisillekin tuttuja kavereita nähtiin kehässä. Jyväskylä Thaiboxing Clubin Minh ”Joji” Le ja Jarkko ”Durasel” Kekarainen voittivat omat ottelunsa, mutta Essi Riihimäki joutui tunnustamaan Porvoon Gia Winbergin 3-0 paremmaksi erittäin vauhdikkaassa ja hyvätasoisessa ottelussa. Lisäksi Oulu Thaiboxing Clubin Lauri Luonuansuu joutui taipumaan Tampereen Chitaladan Janne Ollosen käsittelyssä tuomioon TKO4.

Tilaisuuden ottelutulokset kokonaisuudessaan ( Lähde: muaythai.fi ):

SM-karsintojen ensimmäisen päivän tulokset

29. Helmikuuta 2011 23:45
Naiset:

-48kg
Tessa Kakkonen, LTBC - Marjo Rautanen, Chitalada suoraan finaaliin

-51kg
Semifinaali: Linda Rehn, EKH - Heli Salapuro, Chitalada  0-3
Niina Ruponen, TreTBC  suoraan finaaliin

-54kg
Semifinaali: Mia Pohtola, HTBC - Hanna Fernelius, KOTR  1-2
Kaisa Kokko, JTBC suoraan finaaliin

-60kg
Semifinaali: Heidi Vuoma, OTBC - Anna Willberg, HTBC 0-3
Semifinaali: Essi Riihimäki, JTBC - Gia Winberg, PvTBC 0-3

-63,5kg
Semifinaali: Meri Kajas, HTBC - Mari Hiltunen, Chitalada  1-2
Piia Tantarimäki, HTBC suoraan finaaliin

-67kg
Pia Bister, NTBC - Henna Manninen, HTBC suoraan finaaliin
 

Miehet:

-57kg
Neljännesfinaali: Jani Ikävalko, OTBC - Minh Le, JTBC  1-2
Semifinaali: Mikko Blom, GB Gym - Kristian Katajamäki, TreTBC  3-0
Semifinaali: Jussi Häkkinen, Chitalada - Minh Le, Su 30.1

-63,5kg
Neljännesfinaali: Ossi Kokkoniemi, LTBC - Jukka Kyynäräinen, Chitalada  0-3
Neljännesfinaali: Peter Sazanov, GB Gym - Kari Viinikainen, PvTBC  0-3
Semifinaali: Mauno Kopsa, NTBC - Kyynäräinen Su 30.1
Semifinaali: Jesse Saarinen, Chitalada - Viinikainen Su 30.1

-67kg
Semifinaali: Jari Mustakallio,TreTBC - Jarkko Kekarainen, JTBC  0-3
Semifinaali: Antero Hynynen, KOTR - Teemu Hellevaara, Chitalada  3-0

-71kg
Neljännesfinaali: Osmo Timonen, KOTR - Joni Muttilainen, PvTBC  2-1
Semifinaali: Janne Ollonen, Chitalada - Lauri Luonuansuu, OTBC  TKO4
Semifinaali: Mikko Pasanen - Timonen, Su 30.1

-75kg
Semifinaali: Mikko Tirronen, LTKBC - Pekka Österberg, MTV  3-0
Semifinaali: Ali Taimouri, CAF - Timur Melikidze, LTBC  TKO3

-81kg
Semifinaali: Daniel Forsberg, TTBC - Panu Korpivaara, HTBC  1-2
Semifinaali: Antti Nuutinen, Chitalada - Ville Aalto, GB Gym  0-3

-91kg
Semifinaali: Aki Kulmala, HTBC - Tomi Satta, KOTR  TKO4
Juho Ohtonen, LTBC suoraan finaaliin

+91kg
Semifinaali: Juha Saarinen, TTBC - Harri Haavisto, Sisu Gym  TKO2
Nico Giasanti, KOTR suoraan finaaliin

SM-karsintojen toisen päivän tulokset

30. Helmikuuta 2011 20:17
Tulokset 30.1:

Miehet semifinaalit (voittajat ensin)
 
-57kg Minh Le, JTBC  - Jussi Häkkinen, Chitalada 2-1
-71kg Osmo Timonen, KOTR - Mikko Pasanen, Chitalada 2-1
-63,5kg Kari Viinikainen, PvTBC  - Jesse Saarinen, Chitalada 3-0
-63,5kg Jukka Kyynäräinen, Chitalada - Mauno Kopsa, NTBC TKO4

Sm-finaalit Lahdessa 19.2
Miehet

-57 kg
Minh Le, Jyväskylä TBC vs. Mikko Blom, GB Gym

-63,5 kg
Kari Viinikainen, Porvoo TBC vs. Jukka Kyynäräinen, Chitalada

-67 kg
Jarkko Kekarainen, Jyväskylä TBC vs. Antero Hynynen, King of the Ring

-71 kg
Janne Ollonen, Chitalada vs. Osmo Timonen, King of the Ring

-75 kg
Mikko Tirronen, Lappeerannan TKBC vs. Ali Taimouri, Combat Academy of Finland

-81kg
Ville Aalto, GB Gym vs. Panu Korpivaara, Helsinki TBC

-91kg
Aki Kulmala, Helsinki TBC vs. Juho Ohtonen, Lahti TBC

+91 kg
Juha "Juice" Saarinen, Turku Thaiboxing Club vs. Nico Giansanti, King of the Ring


Naiset

-48kg
Tessa Kakkonen, LTBC - Marjo Rautanen, Chitalada

-51kg
Heli Salapuro, Chitalada vs. Niina Ruponen, TreTBC

-54kg
Hanna Fernelius, KOTR vs. Kaisa Kokko, JTBC

-60kg
Anna Willberg, HTBC vs. Gia Winberg, PvTBC

-63,5kg
Mari Hiltunen, Chitalada vs. Piia Tantarimäki, HTBC

-67kg
Pia Bister, NTBC - Henna Manninen, HTBC