Lahti Thaiboxing Clubin uusissa hulppeissa tiloissa järjestetyissä salikilpailuissa käytiin tukku kolme-eräisiä otteluita, sekä neljä neljäeräistä. Vaasasta ottelutuntumaa lähti mittaamaan ainoastaan Tero Mietty -67 kg:n sarjaan, koska Ali Shadkami joutui jättämään nämä karkelot väliin opiskeluesteidensä vuoksi.
Tero on treenannut kovaa koko kesän ja kuntopuolen suhteen kaikki oli kohdallaan, joten luottavaisin mielin lähdettiin Teron ensimmäiseen thainyrkkeilykoitokseen, jossa vastaan asettui nuori lahtelainen Alban Prengzi. Ottelu lähti aika tasaisesti liikkeelle, vaikka lahtelaisen nopeus hämmensi hienokseltaan koko vaasalaistiimin. Ottelun vanhetessa ei ollut epäselvyyttä siitä, kumpi tilannevoitot reippaalla kontaktilla vedetyssä ottelussa pääsääntöisesti vei, sillä ne päättyivät monesti Prengzin salamannopeisiin vartalopotkuihin. Silti Tero otteli hienosti loppuun sakka ja muutenkin ensikertalaiseksi todella kypsästi ja onnistui laittamaan nopean lahtelaisen myös monin paikoin ahtaalle. Lahtelaisen poikkeuksellinen nopeus oli kuitenkin tällä kertaa liikaa, eikä siihen keksitty oikein toimivaa vastalääkettä, vaikka kolmannessa erässä Tero saikin lahtelaisen pakettia hiukan sekoamaan hyvillä hämäyksillään. Ottelu tuomittiin oikeutetusti Prengzille tuomariäänin 3 – 0.
Teron otteisiin voi olla tappiosta huolimatta tyytyväinen, sillä otteluasento pysyi hyvin kasassa ja tekniikka oli rentoa ja monipuolista. Kunto riitti myös hyvin. Otteluetäisyyden hallinnasta löytyy kuitenkin vielä pientä viilaamista.
Muista ottelijoista jäi mieleen erityisesti Turun nuori Jussi Santalahti, joka urakoi tilaisuudessa kaksi ottelua, voittaen ne molemmat selvästi. Jälkimmäisessä tosin Helsingin Matias Kallio antoi pari painoluokkaa tasoitusta turkulaiselle, mutta Santalahti otteli hienosti kokenutta Kalliotakin vastaan. Myös ainakin Bergskaug ( TuTBC ) vs. Lindgren ( HTBC ) ja Lähteenmäki ( LTBC ) vs. Siiskonen ( LTBC ) matsit olivat tasoltaan hyviä ja tasaisia koitoksia.
Tulokset kokonaisuudessaan ( Lähde SMTL ry. ):
3*2 Min
1. -75 kg Jussi Santalahti, TuTBC Vs. Tuomas Burakowski, HTBC 3-0
2. -67 kg Niina Pohjola, LTKBC Vs. Riina Sipovaara, HTBC 1-2
3. -63,5 kg Riku Mikkonen, PvTBC Vs. Elias Granath, TuTBC 0-3
4. -54 kg Elina Immonen, LTBC Vs. Linda Rehn, HTBC 0-3
5. -67 kg Alban Prengzi, LTBC Vs. Tero Mietty, MTV 3-0
6. -60 kg Henna Suodenjoki, GB Gym Vs. Riina Sipovaara, HTBC 3-0
7. -75 kg Kari Sainio, HTBC Vs. Juha-Pekka Tupala, TuTBC 0-3
8. -67 kg Jimi Bergskaug, TuTBC Vs. Teemu Lindgren, HTBC 2-1
4*2 Min
9. -48 kg Tessa Kakkonen, LTBC Vs. Niina Ruponen, TreTBC 3-0
10. -81kg Kimmo Känd, HTBC Vs. Mikko Saariniemi, TreTBC 3-0
11. -60 kg Sirkku Lähteenmäki, LTBC Vs. Eeva Siiskonen, LTBC 0-3
12. -75 kg Jussi Santalahti, TuTBC (juniori) Vs. Matias Kallio, HTBC 2-1