Historiaa

MUAY THAI ELI THAINYRKKEILY LYHYESTI

Muay Thai eli thainyrkkeily juontaa juurensa muinaisten thai-heimojen kehittämiin sotatekniikoihin, joista ajan saatossa on muokkautunut kamppailu-urheilulaji. Ottelut olivat aina 1930- luvulle saakka raakoja ja varusteet olemattomia ja ne kestivät niin kauan, kunnes toinen ottelijoista ei enää kyennyt ottelua jatkamaan. Tuolloin maan hallitus puuttui otteluiden kulkuun ja laadittiin säännöt, joissa määriteltiin painoluokat, erien pituudet ja erätauot, sekä käyttöön otettiin nyrkkeilyhanskat.
Muay Thai tarkoittaa suomeksi ”vapaata nyrkkeilyä”. Nykymuotoisessa thainyrkkeilyssä ei kuitenkaan kaikki ole sallittua. Kiellettyjä ovat kampitukset, köysiin tarttuminen, lonkkaheitot, sekä maassa makaavan potkaiseminen tai lyöminen.

Yksi näkyvä perinteinen tapa thainyrkkeilyssä on Ram Muay, eli rituaalitanssi, joka symbolisoi kunnioitusta valmentajille, jotka ovat opettaneet thainyrkkeilyä sukupolvelta toiselle. Thaimaalaisten valmentajien ja ottelijoiden välinen suhde on verrattavissa lähes isä-poika- suhteeseen ja siksi se on saavuttanut moisen kunnia-aseman ottelijoiden keskuudessa. Sen aikana ottelijat palauttavat mieliinsä valmentajalta opittuja asioita, kunnioittavat vanhempiaan ja perheitään, lämmittelevät lihaksiaan, keskittyvät tulevaan otteluun ja yrittävät vaistota vastustajan pelkoa.
Monissa muissa maissa pidettävissä otteluissa, myös vähintään SM- tason otteluissa Suomessa, tanssitaan Ram Muay, jolla halutaan kunnioittaa lajin perinteitä. Sen merkitys Thaimaan ulkopuolella tosin on usein vain perinteiden vaalimisessa, eikä siis välttämättä sisällä samoja elementtejä kuin thaimaalaisille.

Alkuun thainyrkkeily oli siis ainoastaan thaimaalaisten harjoittama kamppailulaji. Kuitenkin 80- ja 90- luvuilla se alkoi räjähdysmäisesti levitä kotimaansa ulkopuolelle. Nykyään thainyrkkeilyä harrastetaan kaikilla viidellä mantereella. Suosion ja laajenemisen myötä aloitettiin thainyrkkeilyssä jaottelu amatööri- ja ammattilaistasoihin. Amatööriotteluissa aloittelevat ja vähemmän otelleet ottelijat saavat hankkia kokemusta ja valmiuksia, joista parhaat voivat halutessaan siirtyä aikanaan ammattilaisotteluihin.

Suomella on vahvat perinteet thainyrkkeilyssä. Se rantautui Suomeen ja Turkuun jo vuonna 1984, eli aivan thainyrkkeilybuumin alkuvaiheessa. Tuolloin turkulaisveljekset Janne ja Kai Mustonen perustivat Suomen ensimmäisen thainyrkkeilyseuran; Turku Thaiboxing Clubin. Veljekset olivat aloittaneet treenaamisen lajin parissa vuotta aiemmin Tukholmassa.
Kun Euroopasta ei Mustosille tuolloin löytynyt tyydyttävää valmennustasoa, tekivät veljekset matkan lajin kotimaahan vuonna 1986, jolloin luotiin hyvät suhteet paikallisiin valmentajiin ja ottelijoihin. He kopioivat harjoitusmenetelmänsä suoraan thaimaan parhailta valmentajilta. Mustoset viettivät thaimaassa aikaa yhteensä kolme vuotta harjoitellen ja otellen. Palattuaan Suomeen he loivat Euroopan parhaan lajikulttuurin ja tietämyksen, sekä perustivat Suomen sisällä seuroja myös muille paikkakunnille, kuten Tampereelle ja Helsinkiin.

Suomella ei ole vahvat perinteet lajissa ainoastaan ajallisesti, vaan myös menestystä on tullut kansainvälisellä tasolla rutkasti. Suomalaiset ottelijat ovat aikojen saatossa tuoneet Suomeen sekä amatöörien, että ammattilaisten maailmanmestaruuksia ja mitaleita, sekä koko joukon mitalitiloja myös muista kovista kansainvälisistä turnauksista. Vaikka kilpailu on jatkuvasti koventunut harrastajamäärien ja uusien osallistujamaiden jatkuvasti lisääntyessä, on Suomi toistaiseksi onnistunut säilyttämään tasonsa maailman kärkiporukassa. Tulevaisuudessa se käy kuitenkin edellä mainitusta syystä aina vain vaikeammaksi, joten suomalaista sisua ja jatkuvaa urheiluvalmennustietouden päivittämistä vaaditaan tulevilta sukupolvilta vähintään yhtä paljon kuin aiemmiltakin.

MUAY THAI VAASASSA

Thainyrkkeilyä alettiin harjoitella Vaasassa vasta niinkin myöhään kuin vuonna 2000, jolloin Porvoosta muuttanut valmentaja Jan ”Janu” Lindqvist alkoi vetämään harjoituksia urheiluhallin nyrkkeilysalissa. Valmennettavat olivat etupäässä nyrkkeilyn ja potkunyrkkeilyn harrastajia ja treenaaminen olikin ennemminkin vaihtelua ja tukea oman päälajinsa harjoitteluun, kuin tavoitteellista thainyrkkeilyn harjoittelua, vaikkakin Janun osaaminen ja tietämys olisi siihen vallan hyvin riittänytkin. Suuri syy silloiselle tilanteelle oli luonnollisesti sekin, että Janu oli kovin kiireinen työssään ja kahden pienen pojan yksinhuoltaja, joten aikaa ei olisi oikein tavoitteellisempaan harjoitteluun jäänytkään.
Muutaman vuoden kuluttua Janu sitten jäikin kokonaan pois, koska hänen lapsensa olivat iän myötä alkaneet harrastaa omia harrastuksiaan ja Janu tunnollisena isänä alkoi antamaan täyden tukensa heidän harrastuksilleen.

Harjoittelun harrastelupainotteisuudesta antoi oman kuvansa sekin, että seura perustettiin vasta vuonna 2005. Tuolloin kaksikko Veli-Jussi Nieminen ja Pekka Österberg sai kipinän thainyrkkeilyottelemiseen ja treenaaminen muuttui enemmän totiseksi. Seuran esiesiintyminen jäi tuolloin kuitenkin vielä haaveeksi, koska Nieminen joutui muuttamaan kesken harjoittelukauden työnsä perässä pääkaupunkiseudulle ja hänen harjoittelunsa loppui tyystin, sekä Österberg sairastui sydänlihastulehdukseen ja joutui olemaan käytännössä koko vuoden sivussa.
Ensiesiintyminen tapahtui kuitenkin pari vuotta myöhemmin vuonna 2007, jolloin Österberg otteli Vaasan historian ensimmäisen thainyrkkeilyottelun huhtikuussa Jyväskylässä. Vastaan asettui tuleva vuoden 2008 SM-pronssimitalimies ja nuorten ikäluokassa Suomen mestaruuden saavuttanut Porvoon Johan Vänttinen. Tiukan väännön jälkeen ottelu tuomittiin Vänttiselle 2-1. Tämän jälkeen Österberg on otellut enemmän tai vähemmän säännöllisesti kuvia kumartamatta, välillä jopa 33 kg painavampaa ja 15 cm pidempää kaveria vastaan. Vaasan veri kun ei vapise.

 

 

sterberg saavutti thainyrkkeilyurallaan kahdesti SM- pronssia, jonka jlkeen lopetti ottelemisensa vuonna 2011 ja siirtyi kokonaan seuran valmennuspuolelle. Hn ehti urallaan otella lhes kaikkia sen hetkisi suomalaisia huippuja vastaan, monissa ei painoluokissa. Kilpailutoiminta seurassa jatkuu edelleen ja seuran vrej ovat olleet edustamassa : Jonas Hermans Rasmus Petell Joni Kurkimki Peter Koivula Tero Mietty Greger Strand Ali Shadkami Mikko Bck Pekka sterberg Tlle vaasalaiselle periksi antamattomuudelle haemme jlleen jatkoa. Kaikki tmn perinteen jatkamisesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteytt seuran toimihenkilihin, jotka lytyvt Yhteistiedot- osiosta.