Jomhodin leiri Oulussa, 24.10.2010 Vihdoin saimme taas oivan tilaisuuden lähteä Thainyrkkeilyleirille, kun sellainen tähän mukavan matkan päähän satuttiin järjestämään, ja vielä näinki loistokkaan ja kokeneen Thaimaalaisen pitämänä. Matkaan lähdettiin Vaasasta varhain sunnuntaiaamuna klo 05.00, muiden vielä huijuessa illanvieton jälkeen kotiin. MTV:n riveistä kolme jannua lähti hakemaan uusia kokemuksia ja kikkoja plakkariin. Matka taittui hyvin ja hieman meinasi kuitenkin kiireen poikanen vaivata, mutta onneksi mukana oli edes yksi Facebook riippuvainen ja sitä kautta välittyi tieto, että Jomhod myöhästyi junasta. Näin ollen hän saapui paikalle tuntia myöhemmin, joten ehdimme vielä kahvitkin matkalla juoda. Paikalle saapuessa porukkaa olikin jo mukavasti kerääntynyt ja siinä aika vierähtikin sitten mukavasti muiden kanssa rupatellessa ja hieman alkulämpöä ottaessa odottaen Jomhodia paikalle. Vähän jälkeen 11 mies saapuikin ja saatiin harjoitukset käynnistettyä. Aloitimme tervehtimällä josta lähdettiinkin sitten vähän juoksemaan ja hakemaan alkulämpöä. Lämmön saatua ruvettiinkin pitemmittä puheitta käymään tekniikoita läpi, ja ensinmäiset harjoitukset käytiinkin ilman suojia, varmiistaakseen että kaikki tekniikat tosiaan tehtiin puhtaasti ilman liiallista voimankäyttöä. Ja ei voinut kuin ihailla Jomhodin ammattimaisuutta niin tekniikoiden kuin ulosanninsuhteen. Mies todella osasi kertoa mitä tekee ja mitä asioita painottaa tekniikoita tehdessään. Siinä sitten tulikin hutkittua pari tuntia käyden läpi erilaisia tekniikoita ja kaivattu tauko olikin paikoillaan, niin sai hieman suuhun pantavaa ja juominkia. 20min tauon jälkeen aloitettiin leirin toiset harjoitukset. Alkulämmön jälkeen laitettiinkin kaikki suojat päälle ja ruvettiin käymään tekniikoita läpi suojien kanssa, alussa otettiin muutama tuttu tekniikka ensinmäisestä vedosta. Johon sai sitten hieman laittaa potkuun voimaa enemmän suojien ollessa päällä, ja siitä sitten edettiin erinlaisiin harjotteisiin. Noin 4h paritekniikoiden jälkeen Jomhod laittoi porukan vielä hieman sparrailemaan ja täytyy myöntää että tuossa vaiheessa se oli jo enemmänkin komiikan puolella ja suorastaan, kuin hidastetusta elokuvasta :)
Leiriltä opittua: Ei tarvitse osata mitään ”erikoisliikkeitä” pärjätäkseen, kunhan opettelee tekniikat puhtaasti. Niin pienistä asioista on onnistumiset kiinni tuossakin hommassa. |