ITF Tae Kwon-Do




Historia:

Tae kwon-Do on korealainen taistelulaji, jonka on kehittänyt korealainen kenraali Choi-Hong Hi. Laji pohjautuu muinaisiin korealaisiin taistelulajeihin (Tae Kyon ja Hwa Rang-Do), lisäksi siinä on yhdistelty lukuisten muiden lajien parhaita ominaisuuksia. Tästä voisi luulla, että Tae kwon-Do on tilkkutäkki ja kopio muista lajeista. Näin ei kuitenkaan ole, vaan laji on kehittynyt koko ajan ja kehittyy edelleen. Lainatut liikkeet on myös muokattu sopimaan paremmin Tae kwon-Do:n kauniin pehmeisiin liikkeisiin.

Myöhemmin Tae kwon-Do on jakaantunut kahteen eri suuntaukseen: ITF ja WTF. Ensimmäinen on alkuperäisen tyylin järjestö ja jälkimmäinen taas myöhemmin muodostettu järjestö. Tyylien erot ovat huomattavat ja ei voidakkaan väittää tyylien olevan missään tekemisissä toistensa kanssa. Esimerkiksi WTF:ssä on otteluissa sallittu täyskontakti ja ITF:ssä vain semi-kontakti. Lajien liikesarjat ovat myös erilaiset.

Tampereen seura:

Suomen ensimmäinen ITF -tyylin seura syntyi Tampereelle vuonna 1979. Nykyisin seurassa on yli 150 aktiivista harrastajaa, joista vain pieni osa kilpailee aktiivisesti. Tästä huolimatta Tampereen seura on saavuttanut huomattavaa menestystä kilpailuissa, niin kotimaassa kuin muuallakin. Tampereen ITF seura ry:n viralliset sivut löydät täältä.


Tampereen seuran logo

Yleistä:

Tae kwon-Do sisältää syntyperänsä takia buddhalaista filosofiaa ja uskonnolisia vaikutteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että laji olisi erityisen uskonnollinen, joten potentiaalisten uusien harrastajien ei kannata pelästyä.

Taekwon-Don pääperiaatteet ovat: Kohteliaisuus, Rehellisyys, Uutteruus, Itsehillintä, Hyvä henki. Joiden merkityksestä on olemassa myös laajemmat selitykset.

Tae kwon-Do:ssa on yhteensä 24 liikesarjaa. Jokainen näistä symbolisoi jotakin tai on omistettu jonkun henkilön muistoksi. Yhdeksän ensimmäistä on tarkoitettu värivöille ja loput opetellaan vasta mustanvyön eri tasoilla.

Tae kwon-Do:n eri osa-alueet ovat: liikesarjat, ottelu, itsepuolustus ja erilaiset murskaukset.

Liikesrjoissa toistetaan tietyn kuvien mukaan sarja hyökkäys- ja puolustustekniikoita kuviteltuja vastustajia vastaan.

Ottelu - 25kt Ottelussa pyritään potkuilla ja lyönneillä saamaan pistealueelle osumalla mahdollisimman paljon pisteitä. Ottelussa käytetään kevyttä kontaktia, niin sanottua semi-kontaktia. Liian kovasta kontaktista saattaa saada varoituksen ja kun varoituksia on tarpeeksi alkaa pisteet väheneen. Pistealue on vartalon etuosa vyötäröstä ylöspäin mukaanlukien kasvot. Eri tekniikoista saa osuma-alueesta riippuen eri määrän pisteitä (1-3 pistettä). Lattiaan saa koskea ainoastaan jalkapohjillaan, muilla ruumiinosilla kosketus lattiaan aiheuttaa varoituksen.

Lukko - 26kt Itsepuolustuksessa pyritään erilaisilla irroittautumisilla ja lukoilla vapautumaan vaarasta. Tae kwon-Do:n filosofiaan kuuluu 'laaki ja vainaa' -ajattelu jossa mitään ei tehdä turhaan, vain pakon edessä. Yhdellä tekniikalla pyritään saamaan vastustaja sellaiseen tilaan, että hänestä ei ole vaaraa.

Special murskaus - 24kt Murskaus muodostuu erikoistekniikoista ja voimamurskauksesta. Joitsa ensimmäisessä hypätään esim. jonkin esteen yli ja suoritetaan murskaus. Näyttävän ilmavat hypyt ovat myös osa murskausta. Jälkimmäisessä taas yritetään taas saada mahdollisimman paljon tavaraa palasiksi. Alemmilla vyöarvoilla (vihreästä alkaen) harjoitellaan murskausta aivan perusliikkeillä. Tekniikka on myös olennainen osa arvioitaessa murskausta.

Vyöarvot:

Tae kwon-Do:n 'taitotaso', kuten varmaankin kaikkien muidenkin itämaisten taistelulajien, ilmaistaan erivärisillä vöillä. Joille on olemassa myös omat selityksensä. Värit ovat seuraavat (matalimmasta korkeimpaan): valkoinen, keltainen, vihreä, sininen, punainen ja musta. Lisäksi väriarvot on jaettu vielä 'alempaan' ja 'ylempään'. Esimerkiksi valkoinen vyö keltaisilla raidoilla varustettuna on 'ylempi valkoinen'. Lisäksi musta vyö on jaettu yhdeksään eri tasoon. Joista korkein 'suurmestarin' arvo voi olla vain yhdellä henkilöllä kerrallaan.

Kilpailu:

Tae kwon-Do on kilpailulajina ehkä monipuolisin. Kilpailla voi: ottelussa, liikesarjoissa, voimamurskauksessa ja erikoistekniikkamurskauksessa.

Muuta:

Voin skriivata myös korea-suomi Tae kwon-Do sanakirjan jos siihen on Teillä kiinnostussa. Muutkin lisäykset ovat mahdollisia.
Lähettäkää palautetta!!!




Takaisin