Kasvatustoiminta ja siitosurokset


Meille on myönnetty 6.9.2005 kasvattajanimi FIN*Moutown. Toistaiseksi meille on syntynyt kolme pentuetta

Nimi Moutown on kunnianosoitus yhdelle maailman parhaista levy-yhtiöstä - Motownille! Mou on Caesar usein toistama viesti nartuille, merkitystä voimme vain arvailla. Heracles on käytettävissä siitostoimintaan Suomen Kissaliiton sääntöjen mukaisesti.

Heracles on luonteeltaan utelias, seurallinen ja erittäin leikkisä.  Se tulee mielellään syliin ja nauttii ihmisten seurasta. 

Herkule on XXL-kokoa: pitkä, korkea ja painava. Sen turkki on puhtaan hopeinen ja laadultaan hieno, pituus tullee iän myötä. Herkuleen vaaleanvihreitä silmiä ympäröi komeat "kajalit". Se on isänsä puolelta ruotsalaista sukua, jota ei Suomessa juurikaan ole käytetty. 

 

 

Caesar on luonteeltaan erittäin ystävällinen ja seurallinen, vaikkei olekaan mikään sylikissa.  Se on kissalaumamme älykäs johtaja, mutta siirtynyt hiljattain kastraattien falsettikuoroon. 

Caesarin turkki on tuuhea ja hyväkuntoinen ympäri vuoden. Turkki on tuomari Edvardsenin mukaan juuri sellainen kuin Norjalaisilla Metsäkissoilla pitääkin olla, "Super!"  

Caesar on keskikokoinen, vahvarakenteinen ja painava kolli.  Caesarin silmät ovat kauniin vihreät ja katse on ilvesmäisen villi. 

Caesar valmistui EC:ksi 31.7.2005 Surokin näyttelyssä Helsingin Kaapelitehtaallla.

 

 

 

 

"Ulkotarhani on linnani!" tuumii Caesar valtakunnastaan.

 

Bändin sopraanona toimii Tatiana Romanova



 

yhteystiedot:

Fin* Moutown
Titi Pohjola & Raul Mero
Tuohikoivuntie 12 B, 00780 HELSINKI
09-386 3386, 050-412 2086
titi.pohjola@gmail.com