Olen kuulllut paljon outoja tarinoita Ruosniemen suunnalta. Siellä on kuulemma talo, jossa oikeasti kummittelee. Siellä on kerrottu esineiden liikkuvan itsestään ja ovien avautuvan ja sulkeutuvan ilman mitään järkevää selitystä. Ketään ei ole asunut siellä kauaa ja on kuulemma ollut jo useamman vuoden asumattomana. Mutta on Ruosniemessä muutakin kuin vain tämä ”kummitustalo”. Seuraavat tarinat ovat tapahtuneet kahdelle nimeltämainitsemattomalle henkilölle;
Heinäkuun aamuyö vuonna 1977, poljen Jopolla kovaa vauhtia kotiini,lavatansseista. Edessäni Hyvelän aukealla kävelee kaksi tummaa ihmishahmoa. Pelkään hieman ja lisään vauhtia ohittaakseni heidät nopeasti. Hieman ennen kun olen hahmojen kohdalla, ne ovatkin kadonneet. Katson paikan ohittaesssani ovatko ne piiloutuneet tien viereiseen kuivaan ojaan? Ketään tai mitään ei näy. Poljen helpottuneena eteenpäin. katson kuitenkin vielä taakseni. Hahmot ovat palanneeet takaisin tien viereen, jatkamaan kävelyään jonnekin. Siinätilanteessa ja hahmoissa oli jotain luonnotonta, yliluonnollista.
Elokuu 1971 , herään yöllä tunteeseen, että huoneessani on joku. Avaan silmät ja huomaan olevani oikeassa. Sänkyni päädyssä seisoo mies, näen hänet selvästi urheilukentältä tulevien valojen hohteessa. Hänellä on yllään puku, valkoinen paita, solmio ja oikea käsi pitää puvun takkia rennosti olkapäällä. On täysin hiljaista. Piiloudun peiton alle ja kuuntelen. Hetken kuluttua katson uudelleen, mies on kadonnut yhtä nopeasti ja hiljaa kun ilmestyikin. Seuraavana aamuna saamme tiedon, että tuttavamme mies on tehnyt itsemurhan. Sanotaan, että kuolleet käyvät hyvästelemässä.
Vuosi 1985, herään keskellä yötä, enkä tiedä mikä minut on herättänyt. Kuun valossa näen kissani tuijottavan sänkyni jalkopäähän ja nostan katsettani nähdäkseni sinne. Jalko päässäni istuu kasvoton nainen pää kallistuneena suuntaani. Saan juuri ja juuri kysyttyä ”Mitä sinä täällä teet” ja samassa nainen katoaa. Seuraavana päivänä jouduin auto-onnettomuuteen, mutta selvisin siitä kuin ihmeenkaupalla lähes vammoitta. Pääsinkin jo samana päivänä kotiin. Jokin herättää minut taas keskellä yötä ja jalkopäädyssäni istuu sama nainen, mutta nyt hänen koko kehonsa on siteiden peitossa ja hetkeä myöhemmin hän on taas poissa. Olen jälkeenpäin miettinyt oliko se suojelusenkelini joka loukkantui puolestani?
Kuinkahan monta muuta asustaakaan keskuudessamme meidän heitä huomaamatta tai mitään heistä tietämättä?