Etusivu
DotA
Videoita
Tarina
Hahmoja

Yöhaltioiden kampanja

Sen jälkeen, kun Mannoroth oli voitettu, liittoutuneet ihmiset ja örkit matkasivat syvemmälle Ashenvalen metsään tuhoamaan demoniuhkaa. Yöhaltioiden johtaja, Tyrande Whisperwind katsoi ihmiset ja örkit roduiksi, jotka vain havittelivat metsää itselleen. Niinpä hän komensi yöhaltiat taistelemaan heitä vastaan ja kostamaan puolijumala Cenariuksen kuoleman. Tyrande ei tiennyt mitään siitä, että Palava Legioona (Burning Legion) oli korruptoinut örkit tappamaan Cenariuksen.

Ensimmäisen kamppailun aikana Legioona saapui Ashenvaleen ja Tyrande kohtasi demonilordi Archimonden. Tyrande ei voinut uskoa silmiään, kun hän näki että Archimonde oli palanut. Yöhaltiat (Night Elves) voittivat Palavan Legioonan (Burning Legion) kerran 10000 vuotta sitten.

Kun Tyrande oli Archimonden armoilla, hän sulautui varjoihin ja onnistui välttämään Archimonden kätyrit. Sitten hän komensi yöhaltijat herättämään druidit. Ensimmäiseksi he herättivät vahvimman druidin, Malfurion Stormragen, joka oli myös Tyranden puoliso. Tätä varten he tarvitsivat Cenariuksen Torven. Tämän jälkeen he matkasivat Talvikevät-laaksoon ja Hyjal-vuoren kumpusyvänköihin herättämään loput druidit. Kumpusyvängöissä oli myös Kumpuvankilat, jossa Malfurionin veli, Illidan Stormrage, oli ollut vangittuna 10000 vuotta. Tyrande halusi vapauttaa hänet. Malfurion yritti kieltää sen mutta ei onnistunut. Tyrande onnistui vapauttamaan Illidanin ja he matkasivat Felwoodiin, jossa Illidan komensi omaa pientä joukkoaan.

Siellä hän kohtasi kuolemanritari (Death Knight) Arthasin. He kamppailivat vähän aikaa kunnes Illidan kysyi, mitä Arthas halusi. Arthas kertoi, että kauhuherra Tichondrious komensi epäkuolleita ja että hänellä oli hallussaan mahtava velhoartefakti: Gul'danin kallo. Arthas halusi Illidanin varastavan sen, sillä se heikentäisi Legioonaa ja hyödyntäisi hänen mestariaan, Kalma Kuningasta (Lich King). Arthasin lähdettyä Illidan sai kallon haltuunsa, mutta sen sijaan, että olisi vienyt sen, hän tuhosi kallon ja otti sen voiman itselleen. Näin hänestä tuli demonien kaltainen. Juuri tätä Arthas oli halunnutkin.

Demonisoiduttuaan Illidan tappoi Tichondriuksen. Voittonsa jälkeen Malfurion ja Tyrande tulivat paikalle ja he järkyttyivät nähdessään Illidanin. Malfurion karkotti Illidanin ikiajoiksi ja sen jälkeen he eivät kuulleet Illidanista. Vaikka Tichondrius olikin kuollut, Archimonde oli vielä jäljellä.

Malfurion näki unta, että suuri korppi puhui hänelle ja kutsui hänet Cenariuksen kuuaholle. Tyrande oli mukana. Paikalle ilmestyivät myös örkkien sotapäällikkö Thrall ja ihmisten johtaja Jaina Proudmoore. Tyrande olisi halunnut tappaa heidät jo heidät nähtyään, mutta sitten paikalle tuli profeetta Medivh. Hän kertoi että hän oli syypää Legioonan paluuseen. Sillä juuri hän toi örkit Azerothiin ja sen tehdessään hän avasi myös portin demoneille. Hän julisti, että ainoa toivo maailman pelastumiselle oli örkkien, ihmisten ja yöhaltijoitten liitto kaikkien elävien vihollista vastaan.

Niinpä he unohtivat vanhat kaunat ja ryhtyivät suunnittelemaan Maailmanpuun puolustusta. Jos Archimonde onnistuisi imemään puun energiat itseensä, hänestä tulisi voittamaton. Malfurion asetti Archimondelle ansan. Liittolaisten oli pidäteltävä Archimondea ja hänen joukkojaan tarpeeksi kauan, jotta Malfurion sai kaiken valmiiksi. Ja he onnistuivat. Kun Archimonde pääsi Maailmanpuulle, Malfurion töräytti Cenariuksen torvea ja silloin tuhannet metsän henget iskivät Archimondeen ja räjähtivät, tuhoten Archimonden.

Näin Palava Legioona (Burning Legion) voitettiin jälleen kerran ja Medivh seurasi tätä kaikkea. Hän tuli takaisin varmistamaan, että olisi tulevaisuus, opettamaan maailmalle, ettei se enää tarvinnut vartijoita. Hän nimittäin oli Viimeinen Vartija. Nyt kun hänen työnsä oli tehty, hän otti oman paikkansa menneisyyden legendojen seurasta.

Lähde: Wikipedia