Etusivu
DotA
Videoita
Tarina
Hahmoja

Örkit

Örkkien Esinäytös

Tarina alkaa kun sotapäällikkö Thrall näkee oudon unen, jossa ennustetaan maailmanloppua. Sen jälkeen seuraavana aamuna ensimmäisestä Warcraftista (Warcraft I : Orcs and Humans) tuttu Medivh neuvoo Thrallia komentamaan Lauman (Horde) muuttamaan länteen, jossa he voivat puolustautua maailmanlopulta. Kun Lauma on kerääntynyt muuan sotilas kertoo että Sotalaulun klaanin (Warsong Clan) päällikkö Grom Hellscreamistä ei ole tietoa. Lauma järjestää etsintäpartion etsimään Gromia läheheisestä Ihmisten keskitysleiristä, josta hänet löydetään vangittuna. Kun Grom on pelastettu he jatkavat matkaa laivoilla, jotka on varastettu ihmisiltä.

Örkkien kampanja

Sillä aikaa kun epäkuolleet tekivät tuhojaan Lordaeronissa, örkit pakenivat kauas länteen, mantereelle nimeltä Kalimdor. Örkkien sotapäällikkö(warchief)Thrall oli ennen epäkuolleitten hyökkäystä saanut varoituksen profeetta Medivhiltä, että demonit ovat palaamassa. Thrall ei oikein ymmärtänyt mistä on kysymys, mutta hän kuitenkin teki niin kuin profeetta pyysi: keräsi örkit ja lähti Kalimdoriin. Monen viikon purjehduksen jälkeen läpi myrskyisen meren, örkit saapuivat perille. Myrsky oli kuitenkin hajottanut heidän laivastonsa ja heidän piti yhdistää kaikki soturinsa, jotta he voisivat kohdata kohtalonsa tässä uudessa maassa.

Kalimdor oli monella tapaa maa, jollaista he eivät olleet ennen nähneet. Maa oli autiomaan tapainen ja sitä asuttivat monenlaiset oudot olennot, kuten kentaurit, harpyijat ja taurenit. Thrall tapasi taurenien päällikön Cairne Verisorkan(Bloodhoof)ja kertoi tälle keitä hänen kansansa ovat ja syyn miksi he olivat tulleet Kalimdoriin. Cairne kertoi Thrallille salaperäisestä Oraakkelista, joka voisi kertoa hänelle örkkien kohtalon. Mutta vastineeksi Thrallin piti auttaa taureneita pääsemään Mulgore-nimiseen maahan, jossa taurenit voisivat aloittaa uuden elämän, poissa kentaurien ikeestä.

Tämän tehtyään örkit suuntasivat pohjoiseen kohti Hyjal-vuorta, Kivikynnen kärkeä(Stonetalon Peak), jossa Oraakkelin kerrotaan sijaitsevan. Matkalla he törmäsivät Grom Hellscreamin johtamaan Warsong-klaaniin ja Lordaeronista paenneisiin ihmisiin. Ihmiset olivat sulkeneet ainoan pohjoiseen johtavan tien. Thrall aikoi mennä siitä läpi ilman verilöylyä. Hän antoi Gromille tarkan käskyn, että ihmisiin ei saa koskeam mutta siitä huolimatta Grom kävi ihmisten kimppuun.

Lopulta örkit onnistuivat saamaan kaksi zeppeliiniä, joilla he lensivät Kivikynnen kärkeen. Mutta ensin Thrall lähetti Gromin pohjoiseen Ashenvalen metsään rakentamaan örkeille asuinpaikkaa. Valitettavasti metsässä asuvat yöhaltijat eivät olleet iloisia örkkien tulosta. Tästä huolimatta Gromin onnistui kerätä suuri määrä puuta, jota rakentamiseen tarvittiin. Tällä välin Lordaeronissa Palava Legioona (Burning Legion) oli tehnyt Lordaeronista selvää. Yksi suurimmista legioonan demoneista oli Mannoroth, joka oli ollut örkkien herra. Kauhulordi Tichondrius tuli kertomaan Mannorothille, että örkit eivät enää olleet Lordaeronissa vaan paenneet Kalimdoriin. Mannoroth oli vannonut ottavansa örkit omakseen vielä kerran. Archimonde oli sitä mieltä, että örkeistä voisi olla heille hyötyä.

Tichondrius ja Mannoroth lähtivät Kalimdoriin korruptoimaan örkit. Gromin aiheuttama hakkuu oli tullut heille onnenpotkuna, sillä örkit olivat herättäneet yöhaltijoitten puolijumalan, Cenariuksen vihan. Joten Mannoroth täytti Ashenvalessa olevan lähteen verellään. Örkkien juotua sitä heistä tuli jälleen kerran Legioonan kätyreitä. Näillä voimilla Gromin johtamat örkit tappoivat Cenariuksen. Tämän jälkeen Mannoroth ilmestyi heille kertoen totuuden. Grom yritti kieltää sen, muttei voinut, koska hän ei enää tuntenut omaa voimaansa.

Sillä välin Thrallin johtamat örkit yrittivät päästä Oraakkeliin. Thrall sai apua Cairnelta ja taureneilta. Örkkien piti taistella läpi ihmisten asettamien puolustusten päästäkseen kärkeen. Samalla he näkivät myös ihmisten johtajan Jaina Proudmooren, joka myös etsi Oraakkelia. Päästyään luolaan sekä örkit ja ihmiset taistelivat luolan vartijoiden läpi Oraakkelille. Oraakkelin sijaan paikalla oli profeetta Medivh, joka kertoi, että Palavan legioonan (Burning Legion) invaasio oli alkanut, ja että ainoastaan ihmiset ja örkit yhdistyneinä pystyisivät lyömään Legioonan ja pelastamaan maailman tuholta.

Thrall ja Jaina eivät voineet uskoa korviaan. Mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Profeetta myös kertoi Thrallille, että Grom Hellscream on jo kaatunut demonien vaikutusvallalle ja oli näin ollen Legioonan käskyläinen. Tämä oli ensiaskel örkkien lopulliseen kadotukseen. Thrall vannoi pelastavansa Gromin ennen kuin on liian myöhäistä. Grom nimittäin oli avain örkkien kohtaloon. Näin sekä ihmiset että örkit yhdessä lähtivät etsimään Gromia, jonka he löysivät Karumaiden(Barrens)reunalta pohjoisesta.

Ainoa tapa pelastaa Grom oli kaapata hänen sielunsa maagiseen Sielujalokiveen(SoulGem) ja tuoda se Jainan luomalle rituaalikehälle. Kovan taistelun jälkeen Thrall onnistui kaappaamaan Gromin sielun ja tuomaan sen rituaalikehälle. Sitten yhteisvoimin ihmiset ja örkit poistivat legioonan korruption hänestä. Näin Grom pelastui mutta kaikki ei ollut vielä ohi. Jotta he pystyisivät pelastamaan rotunsa, Thrall ja Grom lähtivät läheiseen kanjoniin kohtaamaan Mannorothin. Mannoroth oli erittäin vaikea vastustaja. Kun Mannorothin onnistui lyömään Thrallin kylmäksi, hän oli jo varma voitostaan. Hän vielä yritti vakuuttaa Gromin, mutta kovalla karjaisulla Grom syöksyi kohti Mannorothia ja iski taistelukirveensä (Battleaxe) Mannorothin mahaan. Mannorothin ruumis räjähti luoden valtavan tuliaallon joka heikensi Gromia pahasti. Tämän jälkeen Grom kaatui maahan ja Thrall nilkutti hänen luokseen. Gromin viimeiset sanat menivät näin: "Thrall... veriauer on hälvennyt. Demonin tuli on palanut pois suonistani. Olen... vapauttanut...itseni". Sitten hän kuoli. Thrall sanoi hänelle vielä: "Ei, vanha ystävä. Sinä vapautit meidät kaikki". Surusta murtuneena Thrall päästi kovan karjaisun ilmoille joka oli myös merkki örkkien korruption päättymiselle.

Lähde: Wikipedia