Etusivu
DotA
Videoita
Tarina
Hahmoja

Ihmisten kampanja

Tarina nivoutuu temppeliritari (paladin) Arthasin, kuninkaan pojan ympärille. Kampanjan alussa hän saa käskyn Uther Lightbringeriltä (Arthasin esimies ja opettaja) tuhota Blackrock-klaanin örkit Lordaeronin mailta. Vähitellen he alkavat löytää Lordaeronin mailta ruttoa, joka muuttaa ihmiset epäkuolleiksi. (Undead) Arthas kohtaa ruttoa tutkiessaan Kel'Thuzadin, manaajan joka johtaa Kirottujen Kulttia (Cult of the Damned). Arthas tappaa hänet, ennen kuolemaansa Kel'Thuzad kuitenkin kertoo Arthakselle ettei hänen kuolemansa ole oleva hänelle hyödyksi, koska hän on itse asiassa vain pieni nappula suuressa pelissä, ja että jos hän todella haluaa lopettaa tämän ruton leviämisen hänen tulee tappaa kultin todellinen johtaja, demoni Mal'Ganis.

Arthas ja Uther törmäävät ristiriitaan heidän saadessa selville, että rutto on levinnyt Stratholmeen. Pelastaakseen kaupungin asukkaat Arthas ehdottaa että he tappaisivat heidät, ennen kuin rutto muuntaa jokaisen asukkaan epäkuolleeksi hirviöksi. Siinä vaiheessa heidän välinsä murtuvat ja Uther jättää Arthasin tekemään likaisen työnsä loppuun. Kun Arthas on joukkoineen tuhonnut Stratholmen kaupungin hän kohtaa demoni Mal'ganiksen, joka kertoo Arthasille, että hänen tulisi seurata häntä kauas pohjoiseen, mantereelle nimeltä Northrend. Arthas valmistelee laivaston pitkää matkaa varten. Samaan aikaan Uther ja Jaina Proudmoore tapaavat raunioituneessa Stratholmessa ja Jaina kertoo Utherille mihin Arthas on mennyt, jonka jälkeen Uther lähtee pois kaupungista, jonka jälkeen profeetta Medivh tulee kertomaan Jainalle, että Jainan tulee johtamaan ihmiset Kalimdoriin.

Tämän jälkeen tavataan Arthas Northrendissä missä hänen joukkonsa valmistautuvat lähtemään liikkeelle etsimään sopivaa paikkaa tukikohdakseen. Löydettyään sopivan paikan kääpiöt alkavat ampua heitä luullen heitä epäkuolleiksi ja kääpiöiden johtaja Muradin Bronzebeard kertoo Arthakselle, että kääpiöiden retkikunta jäi epäkuolleiden piiritettäväksi ja näin Arthas kerää joukkonsa ja onnistuu murtautumaan epäkuolleiden piiritysjoukkojen läpi ja kääpiöiden avulla he lyövät epäkuolleet pois alueelta ja perustavat uuden leirin epäkuolleiden lerin tilalle. Pian tämän jälkeen saapuu ihmisten lähetti kertomaan, että Lordi Uther sai kuningas Terenaksen (Arthaksen isän) myöntymään siihen, että ihmiset lähtevät Kalimdoriin ja että tämä retkikunta täytyy vetää pois. Kerrottuaan tämän lähetti jättää Arthaksen retkikunnan, joka päättää, että he lähtevät takaisin kotiin. Kun Arthas kuule tämän hän päättää, että laivat on upotettava, jottei yksikään pääse kotiin ennen kuin Arthas on saanut tapettua Kauhulordi (dreadlord) Mal'ganiksen. Ottaen mukaansa Muradinin hän kerää joukon palkkasotureita upottamaan laivoston, kun laivat on upotettu Arthas väittää, että palkkasoturit upottivat kaikki laivat ja kostoksi ihmiset hyökkäävät palkkasotureiden kimppuun.

Pian tämän jälkeen Arthas tajuaa, että hänen joukkonsa on joutunut epäkuolleiden piirittämiksi ja päättää hakea maagisen miekan Frostmournen, (Hallansurun), jota kääpiöt tulivat hakemaan. Päästyään viimeinkin Frostmournen luo Muradin lukee riimut, joissa sanotaan miekan olevan kirottu. Siitä huolimatta Arthas nostaa miekan,ja siitä lähtevät sirpaleet tappavat Muradinin. Arthas ei kuitenkaan tiennyt, että miekkalla oli kyky varastaa elävien sieluja. Päästyään takaisin tukikohtaansa hän kerää armeijansa ja käy epäkuolleiden kimppuun ja kohtaa Mal'ganiksen ja tappaa tämän. Jätettyään muun retkikunnan kuolemaan Northrendin jäisille aroille Arthas vastasi Frostmournen ääneen vaeltamalla Northrendin jäiseen helvettiin, jossa hän tapasi uuden mestarinsa, Kalmakuninkaan (Lich King), Ner'zhulin, joka on Frostmournen takoja. Tämän jälkeen Arthas palaa kotiinsa suurin suosionosoituksin ja tappaa isänsä.

Lähde: Wikipedia