Etusivu
DotA
Videoita
Tarina
Hahmoja

DotA

DotA eli Defense of the Ancients on Blizzard Entertaimentin Warcraft III: The Frozen Throne:lle tehty moninpelikartta, joka pohjautuu Starcraftille tehtyyn "Aeon of Strife"-karttaan. Sitä voi pelata Blizzardin omassa Battle.netissä, lähiverkossa ja yksityisserverillä. Vaikka peli on tehty suurimmaksi osaksi Warcraft 3:n omalla kenttäeditorilla, poikkeaa se suuresti normaalista WC3:sta. DotAn alkuperäisen version loi pelaaja nimeltä Eul, jonka pohjalta on syntynyt monia variantteja, kaikista tunnetuin ja suosituin on Dota Allstars. Yleensä puhuttaessa DotA:sta viitataankin juuri DotA Allstarsiin. Sen kehittivät Guinsoo ja Burizza, jonka jälkeen Icefrog on kehittänyt karttaa.

Pelissä on tarkoitus ohjata omaa sankaria kera liittolaissankareitten ja tietokoneen ohjaaman sotajoukkojen avulla vastustajan sankareita ja sotajoukkoja vastaan, lopullisena tavoitteen ollen vihollisen päärakennuksen tuhoaminen. Pelaajat muodostavat yleensä viiden hengen joukkueet 93 sankarin valikoimasta, joista Sentinelin sankareita on 45 ja Scourgen 46. Uusia tavaroita, sankareita ja muita ominaisuuksia tulee tasaiseen tahtiin, pelin yrittäessä pitää tasapainonsa ja mielenkiintoisuutensa.

Peli

Pelaajat valitsevat pelin alussa sankarinsa, joilla jokaisella on omat taitonsa, vaihdellen passiivisista kyvyistä aktivoimista odottaviin erikoiskykyihin. Sankareilleen pelaajat pystyvät ostamaan varusteita tukikohdistaan ja kartassa sijaitsevista kaupoista, joilla voidaan vaikuttaa hahmon ominaisuuksiin aina nopeudesta erikoiskykyihin. Taisteluissa sankarit saavat kokemusta ja nousevat tasoja saaden mahdollisuuden kehittää jotain kyvyistään.

Pelissä kummankin osapuolen tukikohdat sijaitsevat vastakkaisilla puolilla karttaa. Tukikohtiin johtaa kolme päälinjaa, joiden varrella sijaisee puolustustorneja. Jokaiselle linjalle tukikohdista virtaa joukkoja tasaisin väliajoin, määränpäänä vastustajan tukikohta. Näiden joukkojen seassa etenevät välillä myös pelaajien ohjaamat sankarit, jotka toimivat offensiivien keihäänkärkinä matkalla kohti vastustajan tukikohtaa ja sen päärakennusta.

Pelin kulku riippuu yleensä moodista riippuen yhtälailla osapuolien aggressiivisuudesta, nopeimmillaan peli on ohi alle puolessa tunnissa, mutta yli tunnin ottelut eivät ole mahdottomuuksia. Monesti hyvän pelin keskeyttää pelaaja joka lähtee kesken taistelun pois pelistä. Siitä seuraa yleensä "bannit" joka tarkoittaa samalle peliserverille pääsemisen estoa.

Pelimoodit

DotA Allstarsissa on vaihtoehtona valita erilaisia pelimoodeja, jotka pelin isännän täytyy aktivoida heti pelin käynnistyessä. Pelimoodi koostuu ensijaisesta moodista, johon voi liittää toissijaisia moodeja. Oletus pelimoodina on Team Pick / Normal Pick, jossa kummatkin puolet voivat valita sankarinsa vain omista sankarivalikoimistaan. Suurin osa peleistä tästä huolimatta on joku muu moodi lukuisten moodien joukosta, kuten esimerkiksi All Random (AR) tai All Pick (AP)-pohjaisia pelejä, joihin etenkin Battle.netissä pelattavissa julkisissa, ns. public-peleissä usein liitetään aloittelijoiden suosima sekundaarinen moodi Easy Mode (EM).

Yksinpeli

Siinä missä peruskartta on vain moninpeliä varten, tietokonetta vastaan on myös mahdollista pelata erillisellä kartalla joka on varustettu alkeellisilla tietokonevastuksilla. Tietokonetta vastaan pelatessa voi ottaa käyttöön erilaisia "modeja" jolla saa vaikeutettua pelin kulkua sekä pelaajan, että myös tietokoneen kannalta.

Suosio

DotA Allstars on vähitellen päässyt mukaan yhdeksi laneissa pelattavaksi peliksi ja muun muassa Yhdysvalloissa siitä järjestetään tournament-pelejä, joissa on rahapalkintoja. DotA Liiga on noussut suosioon varsinkin eurooppalaisten pelaajien keskuudessa. Sivusto tarjoaa 5 divisioonansa lisäksi yksittäisiä Single Instant -pelejä (SIG), jotka poikkeavat tavallisista julkisista peleistä ranking-listan ansiosta. Pickupit ovat vastaava kokeneempien pelaajien käyttämä pelaamistapa, joissa pelaajat ilmoittautuvat IRCin avulla yksityisiin peleihin ja pelaajista ja peleistä pidetään kirjaa. Verrattuna Battle.netissä pelattaviin public-peleihin, joissa pelien ja pelaajien taso on yleensä hyvin alhainen, pickupit ovat hyvä vaihtoehto kokeneemmille pelaajille.

Vuonna 2006 Basshunter julkaisi "Vi sitter i ventrilo och spelar lite DotA"-kappaleen, jonka taustalla kuuluvat DotAsta tutut äänisamplet ja musiikkivideolla näkyy DotA-peli.

Lähde: Wikipedia