Sukututkimus ja sukukirjat
Yksityiset henkilöt olivat aloittaneet sukututkimuksen jo ennen sukuseuran perustamista ja sukutukimus lienee ollutkin varsinaisena motiivina sukuseuran perustamiseen. Kuopiolainen Juhani Miettinen on tutkinut varsinaisen leipätyönsä ohella jo yli 30 vuotta Miettisten suvun vaiheita. Hänen haltuunsa on kertynyt laaja sukuarkisto vanhoista asiakirjoista, valokuvista ja suvun jäsenten lähettämistä sukutietolomakkeista.

Juhani Miettinen on tutkimustensa tuloksena kirjoittanut kolme sukukirjaa, jotka Miettisten sukuseura ry on julkaissut. Miettisten suku I (210 s.) ilmestyi v. 1990, Miettisten suku II (614 s.) ilmestyi v. 1998 ja Miettisten suku III (1096 s.) ilmestyi heinäkuussa 2006. Lisäksi sukuseura on kustantanut kirjan "Sisar Alli Miettinen, muisteluksia elämäni varrelta". Sukukirjoissa on laajemmin ja perusteellisemmin käsitelty niitä sukuhaaroja, joiden jäsenet ovat aktiivisesti lähettäneet sukutietojaan julkaistavaksi. Ensimmäisenä julkaistiin Miettisiä koskettava perusteos 1500-luvulta 1700-luvulle ja toisessa vaiheessa kantatilan ja sen ulkopalstojen vaiheet 1900-luvulle saakka. Sekä toisessa että kolmannessa osassa on uusimpia tutkimustuloksia 1500- ja 1600-luvuilta.

Miettisten sukukirja IV on suunnitteilla ja siihen kootaan tietoja Pohjois-Savon Miettisistä, Vehmersalmen sukuhaarasta 1700-luvulta 2000-luvulle. 

Tietoja suvusta ja kysymyksiä Miettisten sukuun liittyen voi esittää Juhani Miettiselle, puh. 040-858 3468, sähköpostilla aarojuhani.miettinen@dnainternet.net tai postitse Juhani Miettinen, Suokatu 2 B 21, 70100 Kuopio
Etusivulle