Lisätietoa sukuseurasta
Sukuseuran virallinen nimi on Miettisten sukuseura ry ja sen kotipaikka on Kuopion kaupunki. Perimätiedon mukaan Miettiset ovat lähtöisin Karjalan kannaksen Jääsken pitäjästä, josta ne ovat vaeltaneet Saimaan vesistöjä pitkin Pohjois-Savoon 1500-luvulla. On mahdollista, että Miettisiä olisi liikkunut Pohjois-Savon alueella jo aiemminkin. Vanhin tunnettu Miettisten asuinsija on entisen Vehmersalmen kunnan Tervassalossa, jonne Pekka Heikinpoika Miettinen asettui varmuudella 1560-luvulla. Tervassalo sijaitsee Soisalon saaren pohjoispuolella Etelä-Kallaveden vesistössä.

Miettisten sukuseuran juuret juontavat 1970-luvulle, jolloin ilmeisesti useampikin henkilö eri tahoilla kiinnostui juuristaan. Sukuseuratoiminnan alkuunpanijoina voidaan mainita ainakin kunnallisneuvos, maanviljelijä Lauri F. Miettinen Vehmersalmen Tervassalosta, maanviljelijä Eero Miettinen Riistavedeltä, opettaja U.P. Miettinen Vehmersalmelta ja tuotekehityspäällikkö Toivo Miettinen Kuopiosta.

Sukuseuran sääntömääräinen sukukokous ja -juhla on järjestettävä joka kolmas vuosi. Edellinen sukutapaaminen järjestettiin v. 2005 Tuusniemellä ja aikaisemmat v. 2002 Kuopiossa sekä v. 1999 Järvenpäässä, missä ohjelmaan kuului mm. kulttuurikierros Tuusulan järven maisemissa. Kesällä 2003 oli Vehmersalmella Miettisten sukuseura ry:n 25-vuotistapahtuma, jonka yhteydessä oopperalaulaja Martti Miettinen toteutti kirkkokonsertin Vehmersalmen kirkossa.

Sukuseuran toiminnasta ilmoitetaan jäsenkirjeillä, joita postitetaan vuosittain. Sukuseuran esitteitä lähetetään kaikille, jotka sukututkimusasioissa tai muusta syystä ovat yhteydessä seuraan.

Museota sukuseuralla ei ole, mutta sukuseura on tukenut vanhan ajan tuulimyllyn rakentamista suvun vanhimmalle asuinsijalle Tervassaloon. Samoin sinne johtavan tien varteen on pystytetty ja 26.7.1986 paljastettu muistomerkki, jossa on laatta. Muistomerkki on kaksiosainen. Alustana on pitkänomainen venettä muistuttava luonnonlohkare, jonka päällä on pystyyn sijoitettu lohjennut myllynkivi. Osat, vene ja myllynkivi symboloivat niitä elämänmuotoja, kalastusta ja kaskitaloutta, joiden varassa Miettiset elivät.

Lauri F. Miettinen ja Toivo E.O. Miettinen ovat suunnitelleet muistomerkin. Myllynkiveen on kiinnitetty kuparilaatta, jossa teksti: "Pekka Heikinpoika Miettinen perusti tälle paikalle v. 1561 Pohjois-Savon Miettisten ensimmäisen asuinsijan. Pohjois-Savon Miettiset 1986."
Etusivulle