Historia
Olipa kerran nuori tyttönen joka enemmän kuin mitään muuta halusi koiraa....
Tarinani alku ei varmaankaan poikkea paljoa useimpien koiraihmisen ensiaskeleista koiramaailmaan....
Elettiin vuotta 1981 kun eräänä sunnuntaina jälleen kerran tarkkailin Helsingin Sanomien "Myydään Koiria" palstaa. Silmiini osui ilmoitus partacolliepentueesta ja ajattelin että kuulostaapa kivalta rodulta. Ei kun heti tarkastamaan koirakirjasta minkälainen otus oli kyseessä ja kuten arvata saattaa, kiinnostukseni senkun kasvoi... Topakkana tyttösenä tartuin luuriin ja soitin kasvattajalle tiedustellakseni pennuista ja sovimme että menisin katsomaan niitä. Eräänä päivänä hyppäsin sitten junaan ja matkustin piiitkän matkan Helsingistä Tuomarilaan (n. 30 min.) katsomaan pentuja. Ovella vastaani tuli Molly-emo ja vielä pennut nähtyäni olin asiasta täysin varma, tuommoinen maailman suloisin ja iloisin koira oli kertakaikkiaan saatava! Kävin vielä monta kertaa katsomassa pentuja, yksin, kavereideni kanssa ja sain kun sainkin lopulta äitinikin mukaan. Voin tänä päivänä vain ihmetellä kuinka kasvattaja jaksoi moista pienen tytön piiritystä. Vanhemmillani ei ollut sen helpompaa... alkoi nimittäin ennenkuulumaton viikkotolkulla kestänyt kinuaminen. Olin ihan varma etten saisi himoitsemaani koiraa kun yhtäkkiä äitini antoikin periksi. Oi sitä onnen päivää kun joulukuussa -81 vähän ennen 9v. syntymäpäivääni pikku Muffe (Aurora) tuli taloon.
Alkutaipaleemme yhdessä meni ihan hienosti mutta kohtapuoleen kuitenkin kävi ilmi että emme tienneet paljoakaan koiran kasvattamisesta. Muffe kiipi pian talon arvojärjestyksessä numero kakkoseksi, heti isäni jälkeen. Koirastamme kehittyi siis varsin pian aito "isin tyttö". Tämähän ei olisi ollut mikään hirmuinen ongelma, ellei isäni siihen aikaan olisi ollut merillä töissä ja aika ajoin kuukausitolkulla putkeen poissa. Muffe ei tietenkään nähnyt asian monimutkaisuutta, vaan viihtyi erinomaisesti olemalla perheen #1. Eteen tuli monen moista kiperää tilannetta ja suurin osa varmaankin ratkaistiin kantapään kautta. Näin jälkikäteen ajateltuna olen kuitenkin kiitollinen kaikesta mitä aikani Muffen kanssa minulle opetti.

15 v. täytettyäni muutin ensimmäistä kertaa yksin asumaan. Muffe jäi isälleni ja minulla ei ollut yhtään lemmikkiä. Varsin nopeasti koti rupesi tuntumaan kovin tyhjältä ja aloin miettimään uuden koiran ottoa. Tutkin monia eri rotuja mutta palasin aina partacollieen. Tiesin että kaikki eivät olleet niin hankalia kuin Muffe, kysymys oli vain oikeanlaisesta opettamisesta. Niinpä kun olin turistina v.-88 Messarissa ja silmiini osui puolivahingossa ilmoitus partispentueesta, tartuin siihen. Katri Jalavan Mantalla (Misty Moonlight´s Allison) oli syntynyt pentuja 22.2. ja vielä oli muutama vapaana. Menin katsomaan niitä ja kun Tossu (Dupton Double Scotch) kiipesi syliini olin aivan myyty. Niinpä sitten keväänä -88 Tossu muutti kotiini ja se on päätös jota en ole katunut hetkeäkään.
Tossun kanssa olimme kuin paita ja peppu, teimme kaiken yhdessä. Parempia teinivuosia en voisi itselleni toivoa. Tossu on se joka aina tulee olemaan elämäni koira. Poika joka täysin vei sydämmeni mennessään.
Pikkuhiljaa alkoi mieleeni hiipiä ajatus kasvattamisesta... Rupesin katselemaan tulevia yhdistelmiä sillä silmällä että voisin hankkia narttupennun. Siihen aikaan kävimme ahkerasti Jalavan Katrin kanssa näyttelyissä ja hänelle kuuluukin suuri kiitos siitä kun hän jaksoi minua opastaa. Sattuman kauppaa oli että Janet Lewis kuuluisasta Potterdale kennelistä tuli 1990 arvostelemaan erikosnäyttelyämme ja etsi juuri silloin myös kenneltyttöä. Päätettiin että menisin aluksi heille kesätöihin sinä kesänä ja jatkoa mietittäisiin myöhemmin. Niinpä sitten vietin erittäin antoisan ja unohtumattoman 1,5kk Englannissa kesänä 1990. Silmäni aukesivat lukuisille uusille mahdollisuuksille ja sain myös tuoda kotiin himoitsemani narttupennun. Kyseessä oli kennelini kantanarttu Minni (Potterdale Celebrity)
Alunperin oli tarkoitus että olisin palannut Potterdaleen kenneltytöksi yo-kirjoitusteni jälkeen mutta ongelmaksi osoittautui fakta etten olisi voinut ottaa Tossua & Minniä mukaan sillä siihen aikaan he olisivat joutuneet ½v. karanteeniin. Homma siis mutkistui turhan paljon jotta sitä olisi voinut toteuttaa. Vuoden 1990 loppupuoliskolla tutustuin sitten kirjeenvaihdon kautta Kanadalaiseen Bea Sawkaan, joka kasvataa maailmankuuluja Classical partiksia. Uusi ajatus alkoi muotoutua ja mietin että jos kerran halusin kenneltytöksi niin samapa tuo missäpäin maailmaa minä sellaisena olisin... Kirjoitin ehdotukseni Bealle ja yllätyksekseni hän suhtautui ajatukseen positiivisesti.

Syksyllä 1991 minä, Tossu & Minni matkustimme siis Kanadaan Bea & Kevin Sawkan luokse. Kaikenkaikkiaan viivyimme heillä vähän yli vuoden, josta olimme muutaman kuukauden myös Kaliforniassa. Tämä aika kasvatti minua henkisesti (ja myös fyysisesti ;o) ) todella paljon, puhumattakaan kaikesta siitä korvaamattomasta tieto-/taitotasosta mitä opin partacollieiden suhteen. Olen ikuisesti kiitollinen Bealle & Kevinille tästä heillä viettämästäni ajasta ja arvostan heitä sekä ihmisinä, ystävinä että rotuexpertteinä sanoinkuvaamattoman paljon.
Ja mikäs se semmoinen reissu on josta ei tuotaisi tuliaisia.... kolmas partikseni, Dixon (Classical Stand Tall) lähti mukaamme koti-Suomeen joulukuussa 1992. Ennen paluutamme oli myös Minni astutettu (erittäin kuuluisalla Potterdale Double Imagella) ja tuli siis kantavana kotiin. Tammikuun lopussa 1993 syntyi ensimmäinen pentueemme josta varsinainen kasvatustyöni lähti liikkeelle.

Pyrin käyttämään ainoastaan ensiluokkaisia partacollieita kasvatustyössäni. Sellaisia joilla on mielestäni paljon annettavaa rodullemme. Mielelläni käytän koiria joilla on jonkun verran näyttelymenestystä takanaan, mutta tittelirivistö ei suinkaan aina kerro koko totuutta. Tärkein on koira joka löytyy karvojensa alta, tittelit ovat loppujen lopuksi vain se kuorrutus. Innostavaa on myöskin löytää "hiomattomia timantteja", jotka vain odottavat oikeaa hetkeä päästä näyttämään potentiaalinsa. Kasvatustyöni suhteen en halua tehdä kompromissejä, vain paras on kyllin hyvää. Yhdistelmät joita teen, ovat siis tarkoin harkittuja ja olen valmis matkustamaan pitkällekkin hakemaan uutta verta linjoihini. Olen vuosien varrella tehnyt paljon kansainvälistä yhteistyötä, joista viimeaikoina etupäässä maailmankuulun ranskalaisen de Chester kennelin kanssa. Olen myös ollut erittäin etuoikeutettu saada Herra Bernardilta lainaan muutamia ensiluokkaisia koiria (Offenbach de Chester ja Samantha de Chester). Skandinaavinen yhteistyö vuosien varrella on ollut myös erittäin palkitsevaa. Olen saanut varsinkin Ruotsista paljon uusia kontakteja ja ystäviä, joista etupäässä haluan mainita Team-Farmarensin.
Näyttelymenestyksestäkin olemme saaneet nauttia vuosien varrella erittäin paljon ja se lämmittää aina sydäntä kun saa tunnustusta työstään. Kuitenkin meillä koirat ovat ensisijaisesti parhaita ystäviämme ja kotisohvan kuluttajia. Arkilook metsälenkin jälkeen ei ole läheskään niin hohdokas kun se mitä näyttelyissä näemme. Kaikista ei myöskään voi tulla näyttelytähtiä mutta se ei himmennä heidän omaa tähteään vähimmässäkään määrin.
Lopuksi haluan kiittää pitkäaikaista ystävääni, Johanna Korpijaakkoa, joka on jaksanut vuositolkulla pysyä mukana tempauksissani :o) Hän on myös web-masterini ja on ottanut useat näillä sivuilla esiintyvistä valokuvista.