Näillä sivuilla on kuvat kiipeilypuista ja kahden teosta hieman tekstiä.

Ensimmäinen kiipeilypuu kissoille oli tällainen. Siinä oli tolppina molemmissa on neljä pitkää lankkua, jotka on naulattu kiinni. Päällysteenä on vanhoja mattoja. Alustana on paksuja lankkuja naulattuna toisiinsa päällystettynä karvakankaalla. Tolpat ovat kiinni alustassa muutamalla naulalla/ruuvilla ja parilla kulmaraudalla. Tasot koostuvat muutamasta lankusta ja päällysteenä karvakangas. Puun korkeus on noin 1,7 metriä. Vaikka ulkonäkö ei ole kummoinen niin tätä puuta raavitaan melkein päivittäin ja Pörrö nukkuu ylätasanteella.

Tämä pikkuinen raapimispuu saatiin palkintona Bilanx-ruokien keräilystä.Puun korkeus on noin 65 cm. Meisi on tämän puun ahkera kuluttaja.

Suosituin kiipeilypuu on itse tekemäni kolmitasoinen noin 1,8 metriä korkea.Sitä raavitaan tarmokkaasti päivittäin ja Pörrö ottaa mielellään nokoset siellä. Tässä kuva. Siitä seuraavaksi.




1. Ensin kaadoin pihalta pienen kuolleen vaahteran ja sahasin sen vajaan parin metrin korkuiseksi. Jätin runkoon pari oksan tynkää ja otin yhden paksuhkon oksan pientä pylvästä varten. Kuorin puun ja annoin sen kuivahtaa pari viikkoa.

2. Päällystin koko puun noin sentin paksuisella manillaköydellä. Se maksoi eräästä halpakaupasta ostettuna 1,5 euroa/15 m. Köyttä meni arviolta yli 50 metriä.

Köysi kieputettiin tiukkaan kiinni ja kiinnitykseen ei tarvittu liimaa. Narun päät on laitettu muutaman ylemmän/alemman köyden väliin. Varmistukseksi ison pölkyn alaosassa on parin narun päällä naula. Ja hyvin pysyy!






3. Tasojen teko ja kiinnitys

Kolme vanerilevyä päällystetään karvakankaalla niiteillä kiinnittäen.

Kahden levyn alaosaan laitettiin metallinen tukilevy, johon oli hitsattu metallinen putkilo. Metallilevy laitettiin ruuveilla reikien läpi tasoon kiinni.

Nämä tasot kiinnitettiin puiden päihin. Putkilo ujutetaan pölkyn päähän ja putkilon reikien läpi porattiin ruuvit puuhun. Näin tasot pysyvät hyvin kiinni.

Isossa puussa olevaan kaksoishaaraan taso kiinnitettiin ilman metallista tukilevyä. Tason läpi porattiin suoraan muutama ruuvi kaksoishaaran päihin. Yhtä sivua tukee pitkän puun runko.





4-5.Jalustan teko ja puiden kiinnitys

*Kaksi samankokoista levyä

*Neljä noin kymmenen sentin pituista puupalikkaa

*Kuviosaha

*Ruuveja,pora, (saha), kynä,kulmarautoja (4 kpl)

Ensimmäiseen levyyn piirrettiin puun runkojen pohjan kokoiset ja muotoiset alueet. Ne leikattiin kuviosahalla pois. Kolo on ihan pikkuisen isompi kuin puun tyvi (kymmenen sentin korkeudella.) Toisen levyn kulmiin kiinnitettiin ruuveilla samankokoiset puupalikat. Levyt asetetaan päällekkäin. Levyjä ei vielä kiinnitetty toisiinsa.

Seuraavaksi alkaa vaikeasti selostettava työvaihe, puun kiinnitys jalustaan.







Lopuksi jalustaan kiinnitettiin karvakangas niiteillä.

Tätä tekoselostusta on hieman muutettu, sillä tukilevyt kiinnitettiin vasta jälkeenpäin, koska pelkkä ruuvikiinnitys ei näyttänyt riittävän.

Hintaa kiipeilypuulle tuli arviolta noin 10 euroa. Suurin osa tarvikkeista löytyi kotoa tai ne saatiin tuttavilta ja isän työpaikalta.

Suuri kiitos kuuluu isälleni, joka suunnitteli jalustan, teki metalliset tukilevyt ja auttoi muutenkin.

Pahoittelen tekstien sekavuutta ja vaikeaselkoisuutta...






 

 

 

 

 

 

 

 

 

















Puu työnnetään isommasta reiästä läpi, niin että puun pohja on aivan vastakkain alemman levyn kanssa. Puun pintaan piirretään selvä merkki ylemmän levyn tasoa pitkin.

Ylempi levy ja puu nostetaan pois. Puu käännetään kyljelleen/ylösalaisin ja asetetaan reikään siten, että piirretyt viivat ovat juuri vasten kolon reunoja. Puuta ja ylempää tasoa vasten asetetaan neljä kulmarautaa, joiden läpi porataan muutamia ruuveja puuhun ja levyyn samalla pitäen puuta ja ylempää levyä paikoillaan(merkki).

Puu ylälevyineen nostetaan alemman levyn puupalikoiden päälle ja asetetaan siihen. Ylälevy laitetaan ruuveilla puupalikoihin ja lopuksi koko hökötys käännetään kyljelleen ja porataan pohjasta muutama ruuvi levyn läpi puuhun kiinni.

Pieni puu kiinnitetään omaan koloonsa poraamalla ruuvi pohjasta läpi puuhun. Kulmarautoja ei käytetty.

Valid XHTML 1.0 Transitional Valid CSS!