|
Miksi ostaa näyttelykoiran jälkeläinen?
Suurin osa pennunhankkijoista ottaa koiran vain kotikoiraksi. Silti pennun vanhempien taustasta kannattaa olla kiinnostunut. Vaikka ei näyttelykoiraa olisikaan hankkimassa, on rodunomaisesti kaunis koira aina ylpeyden aihe. Eikä sitä aina etukäteen tiedä, josko joku perheenjäsen kuitenkin innostuisi koiraharrastustoiminnasta. Huomioi myös, että koiranäyttelyssä palkintoja saavat mahdollisimman rodunomaiset ja terverakenteiset koirat. Jopa luonne tulee aika hyvin testattua koiranäyttelyssä. Luonnetestistä se ei kuitenkaan mene, koska osa koirista ei osaa käyttäytyä näyttelyissä, koska niitä ei ole siihen tarpeeksi harjoitettu. Metsästyskoirien taipumuskokeet mittaavat koiran vaistoja ja koulutettavuutta, eivätkä sulje pois mukavaa kotikoiraluonnetta. Agility mielestäni kertoo ohjaajan ja koiran yhteistyötaidoista ja ehkä jotain koiran koulutettavuudesta, mutta eniten ohjaajan ja koiran suhteesta, kuten varmasti myös toko.
Miksi ostaa rekisteröity pentu?
Kennelliiton rekisteriin ei saa koiria, jotka eivät täytä Pevisa-ohjelman ehtoja, eli syy paperittomiin koiriin voi olla moninainen. Rekisteröinti toki myös maksaa kasvattajalle. Siirtymäajat Pevisa-ohjelman noudattamisessa ovat jo kuluneet umpeen, joten kasvattaja, joka ei saa koiriaan rekisteriin on todella asioihin perehtymätön. Rekisteröidyistä koirista voit katsella koiranet-jalostustietokannasta (Kennelliiton sivuilla) vaikka kuinka monta sukupolvea taaksepäin koirien tietoja. Ehkä uusi pentusi onkin lapsuuden koirasi sukulainen?
Mikä pennussa maksaa?
Rekisteröityjen pentujen hinnan pitäisi sisältää rekisteröintipaperit ja mikrosirumerkinnän tai tunnistustatuoinnin, sekä eläinlääkärin tarkastuksen. Kennelnimen omistavilla kasvattajilla, katso Mäyräkoiraliiton sivut, on myös takana pakollinen kasvattajakurssi ja kasvattajasitoumus. Jos kasvattaja ei noudata sitoumuksen ehtoja, hänet voidaan erottaa rotujärjestön ja Kennelliiton jäsenyydestä. Jos rotujärjestön sivuilta ei löydy kyseistä kasvattajaa (kaikilla ei ole tarvetta hankkia kennelnimeä) asian voi rotujärjestöstä tarkistaa.
Asioihin perehtynyt kasvattaja kuuluu rotujärjestöön ja Kennelliittoon. Jäsenmaksut on sitten toki maksettava usein myös monilta vuosilta, jolloin pentueita ei edes ole. Koiranjalostukseen perehtynyt kasvattaja käyttää jalostukseen vain palkittuja tai jalostustarkastettuja koiria. Ja on aikanaan maksanut niiden näyttely- ja koemaksut matkakuluineen. Vaikka näyttelyharrastus olisi myös omaa ajanviettoa, useammalta tuomarilta hankittu arvio koirasta antaa enemmän tietoa jalostussuunnitteluun ja harjaannuttaa näkemään rodun jalostukselliset tavoitteet.
Kasvattaja voi myydä pennun halvemmalla, jos tietää siinä jo olevan jonkun vian. Mäyriksillä ei sellaisia, häntävikaa/koukkuhäntäisyyttä, lukuun ottamatta, pitäisi olla näkyvissä luovutusikäisinä. Mahdollisimman terverakenteisten vanhempien pennusta tulee todennäköisemmin terverakenteinen ja sehän lisää mäyriksillä ikää ja hyvää sellaista.
Kun hankit uutta perheenjäsentä, älä piheile. Halvalla ei parasta koiramaailmassakaan saa. Mäyris elää oikein hoidettuna pitkään. Vuosien varrella minkä tahansa koiran hoitokulut ovat moninkertaiset sen hankintahintaan nähden. Hyvin hoidettu koira ei ole koskaan ilmainen.
|