|
|
|
|
|
IntervallitIntervalleilla mitataan sävelten välisiä etäisyyksiä. Intervallit ovat perusta soinnuille (harmonialle), jotka taas ovat musiikin ymmärtämisen perustekijöitä. Intervallien numerointi ja nimet (1 = priimi, 2 = sekunti ...) perustuvat intervallin nuottiviivastolle kirjoitettuun asuun. Siten c-es -intervalli on terssi, mutta c-dis -intervalli on sekunti (vaikka molemmat soivat samoin tasavireisessä viritysjärjestelmässä, esim. pianossa). Intervallit ovat luultavasti musiikin teorian opinnoissa kaikkein hankalin asia. Niiden opettelua ei kuitenkaan valitettavasti voi välttää. Intervallit ovat perusluonteeltaan kahdentyyppisiä: osa on suuria/pieniä (2,3,6,7), toiset taas puhtaita (1,4,5,8). Kaikki intervallit voivat olla ylinousevia ja vähennettyjä. Intervallien oppimiseksi on lukuisia lähestymistapoja (lähtökohtana puolisävelaskeleet, duuriasteikkoiset intervallit, käännösintervallit jne.). Tässä kurssissa otetaan lähtökohdaksi nuottiviivasto ja sen "epätasaisuus". Siis se, että nuottiviivastolla samanlaisilta näyttävät intervallit eivät aina ole saman kokoisia. Tässä piilee myös intervallien oppimisen hankaluus. Seuraavissa oppijaksoissa perehdytään intervalleihin vaiheittain. |
|
|
|