Analogiatulokortti
Takaisin
PIC16F877 sivulle ![]()
Korjaus oli loppujen lopuksi ihan simppeli, kun sitä muutaman päivän
mietin. Kun kerran op-vahvistimen maksimi lähtöjännite on tulojännite
Vähennettynä n.1,5V, niin käyttöjännitteen tulee olla saman verran yli
+5V:n. Koska lähtöjännitteeksi halusin n.+5V. Niin
käyttöjännitteeksi sitten saadaan 6,5V. Se taas saadaan aika lähelle kun
käytetään regulaattoria 7806 eli lähtöjännite 6V, ja regulaattorin
maadoituspiste maadoitetaan diodin kautta, joka nostaa regulaattorin
jännitettä n.0,7V. Eli pienen laskutoimituksen tuloksena saadaan 6,7V
op-vahvistimien käyttöjännitteeksi. Se jännite taas ei ole mistään
kotoisin, vain korjaus tähän ongelmaan.
Testatessani kytkentää, kytkin käyttöjännitteen +5V suoraan mittauspiirin liitäntäruuveihin,
ja trimmerillä sai säädettyä op-vahvistimen lähtöön hieman alle 5V,
mielestäni aivan riittävällä tarkkuudella, jotta toiminta olisi sellainen
kuin sen alunperin piti olla.
Alempana muutokset piirilevyille.

Analogiakortilla ei paljon muutoksia tarvita, ainoastaan folion katkaisu parin
liittimen
piikin väliltä. Sen jälkeen saadaan tuotua kaksi erillistä jännitettä
levylle. Sen jälkeen
levyn keskellä olevat +5V merkinnät tarkoittavat +6,7V

Samoin ohjainpiirilevyllä muutaman folion katkaisu liittimiltä ja johtimen
lisäys.

Relekortilla on tilaa kyllä lisätä muutama osa, tekemällä muutaman reiän
levylle, joihin
lisätään regulaattori ja muutama konkka ja diodi. Pienellä johdotuksella
saadaan
liittimelle tuotua toinen jännite. Liittimellä +5V:n syöttöpistettä täytyy
muuttaa.
Liittimen nasta 3 on +6,7V ja nasta 4 on +5V.

Kortille tuleva lisäkytkentä. Regulaattori 7806 ja
sille keskijohtimesta diodi 1N4007 maapisteeseen
ja konkat 0,22uF ja 0,1uF. Näillä osilla saadaan
jännite nousemaan 6,7 V:iin.

Kuvassa komponentit jotka lisätään levylle, vain diodi puuttuu. Diodin voi
sovittaa
vaikka levyn juotospuolelle.