|
(This one for you, Pedro! Creetings from www). Altaan ajelimme ilman suurempia älynväläyksiä. Kelit pysyivät mukavina. Jopa aurinko kunnioitti lasnäolollaan lonely ridersien reissua. Alta osoittautui reissun kansainvälisimmäksi mopopaikkakunnaksi. Kahvipaikkaa etsiessämme törmäsimme kahvion pihalla neljään saksalaiseen prätkäjätkään. Yllättäen kaikilla oli alla BMW, kahdella jopa 1100 GS. Valitettavasti vain yksi saku osasi auttavasti englantia. Sen verran selvisi, että heidän päämäärä oli Nordkapp, ja Saksassa uusi BMW 1100 GS maksaa 2/3 vähemmän kuin Suomessa, 33 000 FIM. On Suomessakin roistoja! Kuitenkin tämä kahvipaikka oli suljettu, joten täytyi etsiä toinen mesta. Lähempänä keskustaa löytyikin huoltsikka, jossa mopojen tankkauksen lisäksi tankkasimme itsemme. Jo pihaan ajaessa huomio kiinnittyi BMW K100:een, jonka laukkuihin oli liimattu lähes kaikkien Länsi-Euroopan maiden lippu. Syömiset kädessä tulimme ulos syömään. Tämä eksoottinen mopoilija teki juuri lähtöä. Ei muuta kuin nopeasti jututtamaan. Puolen tunnin juttelun jälkeen vaihdoimme osoitteita. Nyt molemmilla on ystävä ja tarvittaessa yöpaikka kaukana kotona. Kaveri on espanjalainen bikeri. Myöhemmin kirjeitse selvisi, että kaveri ajoi reissullansa 11000 km 15 päivässä. Mm tätä lienee mopoilu parhaimmillaan, uusia tuttavuuksia maailmalta.
Toftenin jälkeen sukelsimme vuonoon, lähes kirjaimellisesti. Samaan vuonoon oli sovittautunut sadepilvi, joka auringonpaisteen ansiosta näytti todella uhkaavalta. Pikkuhiljaa vuono alkoi muistuttaa peikkojen valtakunnalta. Ympärillä pimeni, ja alkoi sataa tarpeeksi rankasti. Alkusäikähdyksen jälkeen havaittiin, että ei sentään ukkonen tullut niskaan, vaikka välillä lähes ukkosmyrskymäisesti satoikin. Edellispäivään verrattuna tilanne oli hyvin hanskassa, tuuli oli jäänyt ylängölle. Karvikin paikkeilla teki mieli päästä tankille. Paikan ainut bensa-asema oli sulkeutunut vajaa tunti sitten. Nyt tuli varagallonallekin käyttöä, ilman sitä ei olisi selvinnyt seuraavalle huoltoasemalle.
Kerroinko, että tuuli oli jäänyt taakse päin? No, edessä oli nousu ylängölle. Vettä tuli, kuinkas muuten… Ylängölle noustessa yhtäkkiä tuli seinä vastaan. Sateen sekainen tuuli painoi mopoilijoita kohti kaidetta aivan kuin köydellä olisi vedetty vuonoa kohti. Valehtelematta matkanopeus oli 20 km/h, ja silti tahtoi ajaa kohti kaidetta. Ja vettä tuli niinkuin koko reissulla ei oltaisi vettä saatu. Siinä vaiheessa usko oli hyvin lähellä loppua. Kartan mukaan ylänköä oli tiedossa muutamia kilometrejä, ja myöhemmin nousu vielä korkeammalle. Mutta sattui niin onnellisesti, että vajaan kilometrin taistelun jälkeen tuli ylängöllä vastaan merkki mökkimajoituksesta. Ei muuta kuin piti raivata tiensä pihaan jo homma bueno.
Paikka näytti ylihienolta eli kalliilta paikalta. Mutta eipä tehnyt mieli mennä etsimään toistakaan paikkaa. Respan neito ilmoitti hinnaksi 450 kruunua. Well, pelastuksella on hintansa. Hintaan kyllä sisältyi sauna. Kuvan mukaan voi hyvin päätellä, että Norjassa sataa niin paljon, että heinäkin kasvaa katon läpi. Tuuli jatkui älyttömän kovana koko illan. Nurkissa vaan vinkui.
Tämä mökki oli huonommin varusteltu mopokamppeiden kuivausta ajatellen kuin edellinen. Ei ollut keittiötä, ei liestä. Ja paikan ainut patterikin lämpesi perin hitaasti. Luultiin jo, ettei se edes toimi. Toimihan se, kun aikamme maaniteltiin. Evästyspuoli oli molemmilla heikoissa kantimissa. Söimme ne vähät jämät, mitä matkassa sattui olemaan. Tuommoinen ex tempore -yöpaikan haku ei oikein tue viime hetken ruuanhankintasuunnitelmia. Perinteinen kaljakin jäi juomatta, molemmilta. Talon ravintolaa ei uskaltanut ees käydä vilkaisemassakaan, siellä olisi ollut varmaan katselumaksukin käytössä.
Saunassa kuitenkin uskalsimme käydä. Sauna oli lämmin, eikä ketään ollut sisällä. Syykin selvisi myöhemmin. Oli nimittäin aika kätevä sauna. Lauteet oli tehty jostain perhanan kuusesta, että ne polttaisi mahdollisimman paljon persusta. Tämän hyvän lisäksi löylynlyöntivehkeitä ei ollut olemassakaan. Pesuhuoneen suihku soi jatkuvasyötteisen saunan kiukaan. Oma lisänsä oli siinä, että varsinaista pukuhuonetta ei ollut, vaan pukeutua täytyi pesuhuoneen välittömässä läheisyydessä. Ja koska saunan ovi piti olla löylyn saannin takia auki, pukeutuminen oli vetistä ja hikistä hommaa. Todella unohtumaton saunareissu. Vielä ilman saunakaljaa.
Tulimme siihen tulokseen, että mopot täytyy peitellä myös nukkumaan. Tuulen piiskaama vesisade tuli maahan lähes vaakatasossa. Ei olisi kiva aamulla havaita, että vettä olisi päässyt johonkin täysin väärään paikkaan. Varsinkin, kun mun beamerissa oli ilmennyt pari kertaa yön yli vesisateessa ollessaan omituisia sähkövikoja, jotka kyllä itsestään kunnostautuivat, kun mp vaan kuivui. Esimerkiksi yhtenä aamuna vilkut eivät suostuneet toimimaan. Pressu piti tuulen ansiosta koko yön ihan kiitettävää ääntä. Naapurin aviopari oli yllättävän pitkäpinnainen kokonaisuus. Kumpikaan ei tullut häiriöistä valittamaan. Ei edes aamulla, kun käytimme mopoja käyntilämpöisiksi rappupäässä kello kahdeksan.
Kaiken kakofonian lisäksi meillä oli oma kolmiääninen lipputankosinfonia taustalla. Maisemat olisivat olleet varmasti mahtavat. Harmautta oli vaan aivan liikaa ympärillä.
Harmautta tuli mieliinkin. Juntunen sai kotoaan tietää, että Suomen käsivarteen oli luvattu +3C säestettynä räntäsateella. Itse olimme käsivarren pohjoispuolella, ja kiitettävän korkealla meren pinnasta. Tuosta kihosi mieliin kauhukuva, miltä tuntuisikaan herätä aamulla keskeltä lumikenttiä, keskellä ei mitään… Ei oikein ajatus houkutellut… Täytyy myöntää, että nyt vitutti kunnolla. Päällä oli oikea kuningasvitutus. Illan mittaan tulimme yksimieliseen päätökseen, että Skibotnista käännymme kohti Levin lämmintä mökkiä ja saunaa. Mutta silloin elettiin sitä hetkeä, eikä saanut antaa epätoivon vallata mieltä. Ei saanut nurkissa vinkuvan tuulen eikä pressun paukkeen häiritä yöunta. Ei saanut arvella, käynnistyisikö mopo aamulla. Ei saanut ajatella lähtöä aamulla, mikäli tuuli ja sade jatkuisi yhtä voimakkaana. Ei saanut antaa koti-ikävälle valtaa. Jossain kohtaa hieman epäonnistuin. Yöuni oli katkonaista. Vähän väliä tuli herättyä kuuntelemaan ja katsomaan pihalle, josko tulee lunta.
6. päivä 7.8.-99 Kvaenangsfjol - Kittilän Sirkka 453 km
Aamu valkeni, onneksi ei kuitenkaan lumisena. Tuuli oli ehkä aavistuksen lauhtunut, mutta vettä ihmeeksemme riitti tällekin päivää. Aamupala jäi todella vähiin. Itsellä ei ollut mitään, eikä Juntusellakaan hurrattavasti. Maito oli happamoitunut kämpän subtrooppisessa ilmanalassa. Ei muu auttanut kuin nälkäisenä mopoa käynnistelemään, pakkaamaan ja reissuun. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Molempien mopot käynnistyivät ilman tuskia. Mahtavaa.
Tiellä myrsky ei ollut enää yhtä paha kuin mihin edellisiltana lopeteltiin. Helpotuksen huokaus. Reissun ainoa mopotoimenpide oli Juntusen ketjujen rasvausten ja öljyn lisäämisen lisäksi oma oikean peilin kiristäminen. Peili oli yön aikana löystynyt, kun olin fiksuna miehenä sitonut peitteen peilin varteen kiinni.
Lampaat ovat fiksumpia eläimiä, kuin porot. Se tuli todistettua viimeistään tällä reissulla. Norjalaiset laiduntavat lampaita aivan kuin poromiehet porojaan. Mutta lampaat ovat siitä fiksuja, että ne eivät oleskele tiellä, eikä ne hypi sinne tänne. Porot tunnetusti osaavat moiset taidot. Itseasiassa kummallekin Norjan matkaajalle tuli lähes läheltä piti -tilanne porojen kanssa. Juntusella poro juoksi mopon rinnalla metrin parin päässä muutamia metrejä. Itte jouduin väistämään vähän keskemmälle tietä, kun havaittin kamikazeporon pyrkivän tien yli.
Olderdalenin pohjoispuolella tuli lumihuippuiset vuoret vastaan. Moporeissun jälkeen kuulin, että täällä oli ollut 5 cm lunta maassa edellispäivänä! No, pääasia ettei ollut kyseisenä päivänä. Orderdalenista soittelin kaverilleni Tromssaan. Kaverilla oli hallinrakennusurakka Tromssassa. Valitettavasti työporukka oli saanut hallin valmiiksi, ja olivat jo kotimaassa. (Terveisiä Vellulle, Kähylle ja muulle työporukalle!) Oli nimittäin ilmojen paranemisen ansiosta mieliin noussut reissun jatkaminen. Enää ei satanut kuin tihuuttamalla. Olderdalenista alkoi mielenkiintoinen vuonon kierto. Mikäli vuonon poikki olisi rakennettu silta, matkaa vuonon toiselle puolelle olisi korkeintaan viisi kilometriä. Mutta kun siltaa ei ollut, joutui ajamaan 44 km:n matkan.
Kuva-arvoitus: Mikä tämä on?
a) Venäläinen sukellusvene
b) Norjalainen käsitys ympäristön ekologisesta käytöstä
c) Ruotsalainen Fiiu, joka yritti ohittaa meidän mopoletkan
Skibotnissa yritimme löytää kertyneille kolikoille grilli nimistä kaatopaikkaa, mutta epäonnistuimme surkeasti. Ei auttanut muuta kuin suunnata haikein mielin kohti Kilpisjärveä. Helliskogenin lähellä on leirintäalue, josta löytyi onneksi kahvio. Täältä tilasimmekin mehevät munkit kuuman kahvin kera. Talon emäntä oli epäonneksi kulussa, emme saaneet tilaamaamme päivän annosta.
Home sweet home. Tai olisi toi kyllä paljon parempi ilman noita häiritseviä tähtiä.
Kuinka ollakaan, Suomen puolella tulee vastaan selkeä auringonpaiste. Rutiinilla ajelimme Leville, lämmitimme saunan ja muistelimme tapahtunutta. Nyt olimme saaneet oikein parit saunakaljat houkuteltua mukaamme. Amerikkaa!
|
Mantereen ja Nordkappin välisen tunnelin tulli yhdeltä moottoripyörältä oli 60 kruunua yhteen suuntaan. Tunneli oli rakennettu kätevästi. Ensin se laski viisi kilometriä ja sitten nousi kaksi. Tunneli oli vihitty käyttöön keväällä 1999. Myöhemmin kuulin, että kyseisenä päivänä oli tuullut sen verran rivakasti, että pelkkä tuuli oli kaatanut autoja, mm Hiacen. Tuuli yltyi mitä pohjoisemmaksi suuntasimme. Kuvan liikennemerkin perimmäinen tarkoitus selvisi tällä pisimmällä tunnelinpätkällä. Vaikka merkin punaiset valot eivät vilkkuneetkaan, mopoilijan oli tunnelissa niin vaikea hengittää, että tosissaankin pelkäsin pökertyväni 70 km/h vauhdista. (Kyseinen vauhti oli suurin sallittu nopeus tunneleissa.) Jo kahden kilometrin jälkeen aloin laskemaan kilometrejä, että pääsisi takaisin raittiiseen ilmaan. Tunnelien ainut hyvä puoli oli se, että sinne ei tuullut eikä satanut vettä. Seisovaltaan ajaen takapuolikin kuivui nopeasti.
30 km taistelun jälkeen saavuimme perille, melkein. Puomi oli vedetty tien poikki. Toinen tulli. Tällä kertaa Norjalaiset maantierosvot veivät 175 kruunua mopolta. Onneksi sitä ei tarvinnut maksaa paluumatkalla. Perusteluksi hinnalle rosvo selitti, että lippu antaa oikeuden yöpymiseen alueella, kylläkin ainoastaan ulkona. Ei oikein ajatus telttayöstä innostanut.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Läpimärkä bikeri saapuneena määränpäähän, joka kuitenkin on vasta puolessa välissä. Ajatus paluumatkasta ei tuntunut oikein houkuttelevalta, mutta eipä tänne sateeseen ja tuuleen viittinyt oikein jäädä telttailemaan. Toinen hetki tällä reissulla, kun suoraan sanoen vitutti! Niin, tämä oli vasta se ensimmäinen vitutushetki... Kuvasta saanee selville myös etukumin heikot kuviot.
