Tämä päivä oli Wanganuin katuratakisojen päivä. Uuden Seelannin Battle of The Streets -sarjan Wanganuin kisa ajetaan aina tapaninpäivänä. Radan nimi on Wanganui Cemetary Circuit, sillä rata kiertää vanhaa hautausmaata. Aamiaisella mieleeni tuli idea. Jos valitset vähemmän mainostetun backpackers paikan sesonkikohteiden ulkopuolelta, voit saada muutamalla taalalla lähes koko talon käyttöösi. Tällä filosofialla on hyvä matkustaa. Aamulla horkkatautininkin oli enää muisto vain.

Yritimme mennä Wanganuihin ennen yhtätoista, mutta lähtö viivästyi yrittäessämme kuivata vielä ajohanskoja, kaulureita ym. Eikun kuivausrumpuun, ja vuorotellen pelkkää ilmaa ja lämmintä ilmaa, ettei nahka saisi liikaa kuumaa. Henkilökuntaakin näimme aamulla. Kun kerroimme, että meidän piti tulla ikkunasta sisään, hän pahoitteli sitä kovasti, ja pahoitteli myös, etteivät olleet paikalla kun saavuttiin. Siitä hyvästä saimme pari dollaria alennusta.

Pääsimme lähtemään vasta 10:40 ja Wanganuihin oli matkaa 90 km. Matka Wanganuihin sujui murheitta. Lukuisat Harrikkaporukat, brittiporukat, ja jokunen kyykkypyörä ohitti meidät ja muitakin tielläliikkujia aika törkeästikin. Tuntui jotenkin tutulta. Viime vuonna tultiin samasta suunnasta, ja suunnilleen samaan aikaan. Tällä kertaa meillä ei ollut ketään opasta Wanganuin keskustassa, ja liikennevalotkin vaihtuivat niin ikävästi, ettemme voineet seurata mitään pyöräporukkaa. Pysähdyimme tien varteen tutkimaan Wanganuin keskustan karttaa, mutta kukapa tiekarttaan merkitsisi hautausmaan, jonka ympärillä katurata oli. Muistin viime vuodesta, että kun lähdimme Wanganuista itään päin, ylitimme vain yhden sillan, ja olimme jo Bullsiin menevällä kolmostiellä. Seurasimme siis Bullsin tienviittoja, ja yhtäkkiä olimmekin tutun parkkialueen kulmalla, jonne jätimme pyörämme; noin kolme metriä sivuun siitä kohdasta, mihin parkkeeraasimme viime vuonna. Kello oli noin 11:30.

Vihkiäiset

Pakkasimme ajohousut, villasukat ja kypärät pyörään jotenkuten kiinni, jottei niitä heti varastettaisi. Pyörän mukana seurannut vaijerilukko sopi hyvin kypärien lukitsemiseen pyörään. Olimme sopineet Andrew'n kanssa tapaavamme Robert Holdenin mutkassa, ulkokaarteessa, ensimmäisen puun alla klo 11:30 ja siitä joka puolen tunnin välein. Kun menimme Holdenin mutkaan, ketään ei tietenkään näkynyt. Siinä sitten katselimme, kun jonkun epäselvän kuulutuksen jälkeen kaikki kuljettajat kokoontuivat ko. mutkaan. Eräs kilvanajaja vihittiin pyörämeren keskellä juhlallisin menoin. Tilaisuuden lopuksi sulho otti uuden vaimonsa sivuvaunuun, ja ajoi varikolle muiden pyörien saattamana.

Tero, Andrew, Mark, Gavin, Stuart ja Robin. Edessä Jenny

Juuri ennen kahtatoista Ellu keksi, että Holdenin mutkassa on kaksi ulkokurvia. Kyseessä on katurata, joten kurvi on normaalissa risteyksessä ja siitä siis jatkuu tie ulos radalta. Ulkokurviksi voi käsittää siis kumman puolen tätä ulosajotietä tahansa. Molemmissa oli vielä merkiksi sovittu puu. Me olimme juuri väärässä paikassa. Andrew ja Gavin olivat keksineet saman asian kanssa juuri ennen kahtatoista, ja olivat tulleet tien meidän puolelle tähystelemään kohtaan, josta molemmat puut näkyi. Huomasinkin Gavinin kaula pitkänä kurkottelemassa, joten ryntäsimme sinne. Tapasimme myös Gavinin kaverin Markin Wellingtonista, sekä Jenny Hindrupin.

Hanaa!

Ennenkuin huomasimmekaan, alkoivat kännykät soida, ja porukan vahvuus vain kasvoi. Stuart Scott ja Robin Pickering liityivät seuraan. Tällä porukalla sitten kierrettiin rataa koko päivä. Kisassa ei ollut yhtään Britteniä mukana, osa Ducateista oli vain sunnuntaikuskeja, Harrikan Softail makasi varikolla kytkinkoppa auki, joten todellinen taistelun maku puuttui. Parhaan shown törkeine sisäkautta ohituksineen tarjosi Thunderbiken Triumph 900 Tiger. Sivuvaunutkin olivat jälleen erittäin mahtavaa showta.

Lähdimme eteenpäin vähän ennen kisojen loppua, sillä Andrew oli järjestänyt barbequeillan ystävänsä Margaretin luo. Siellä grillasimme ja söimme tapaninpäivänä uusia perunoita. Uusiseelantilaiset pitävät uusista perunoista aivan kuten suomalaisetkin. Niitä syödään voin kanssa, ja niistä muusin valmistaminen olisi suoranainen rikos. Margaretilta lähdimme kahdeksan maissa, jotta ehtisimme ajaa suunnittelemani reitin ennen pimeää.

Sivuvaunushow

Tankkasimme Wanganuissa. Ei Andrew eikä Gavinkaan ollut koskaan ajanut tuota suunnittelemaani reittiä, joten jouduimme muutamassa risteyksessä arpomaan, mikä tie jatkaa haluamaamme suuntaan. Päästyämme taas päätielle, Andrew ja Gavin vähän kiireisesti kääntyivät etelään, ja missasimme toisen hyvän tien, joka olisi alkanut pari kilometriä pohjoisempaa kohti Feildingiä. Ajoimme siis kuitenkin Bullsin kautta.

Andrew'lla löysimme kaapista kuohuviiniä, punaviiniä ja olutta. Lahjoitimme Andrew'n vodkapullokokoelmaan japanilaista Ice Vodkaa. Kuinka ollakaan, päädyimme jälleen leikkimään DynaBeellä, ja aikamme Irlantilaismusiikkia kuunneltuamme Andrew päätti vihkiä meidät virallisesti NZbikers:eiksi soittamalla meille kahdesti Arlo Guthrien 'The Motorcycle Songin', joka pitää kuulemma osata ulkoa. "I don't want a pickle, I just want to ride on my motorsickle..." Ellu nukahti ensin, ja sitten kun olimme kuunnelleet Guthrien tuotantoa enemmänkin (Alice's Restaurant, kesto 20 min) väsähdimme loputkin, ja päätimme painua yöpuulle.