MatkaEnduroSuraus 2003
Yövymme heinillä missä Tauno ja Ansa tekivät sitä, mitä Suomi-Filmi ei koskaan saanut sensuurista läpi. Mutta ei, ei ja ei. Me sorateiden rauhanlähettiläät. Me olemme uskollisia naisillemme ja ratsuillemme. (jälkimmäisessä tosin on joskus tapahtunut lipsumista). Toisaalta, geenejämme on kyllä kovasti kyselty. Varsinkin Ahvenanmaalla on siitä tavarasta huutava puute. Tiedusteluryhmämme kävikin menneen talven jäitä myöden tässä maakunnassa. Se projekti onkin sitten sen jälkeen ollut aivan jäissä. Vaikka omat kalustomme onkin jo sulaneet, totesimme reissun jälkeen tilanteen mahdottomuuden. Jo mainittu uskollisuutemme kotiseudun hameväkeä kohtaan ja yhteysongelmat niille saarille, veivät mielenkiintomme tätä seikkailua kohtaan. Väistämätön tosi on, että kesällä, kaiken luomakunnan ollessa hedelmällisimmillään, on sinne mahdotonta päästä. Havaitsimme että kaikki siihen suuntaan vievät tiet on asfaltoitu, eikä meillä ole sellaisella alustalla ajoon tarvittavaa kokemusta. Me emme haasta riitaa kenenkään kanssa. Me väistämme haulit painumalla tankkia vasten ja väännämme lisää kaasua. Emmekä merkitse Gt-karttaan ruksia sille kohtaa mistä haulit tuli. Palaamme seudulle vasta kun pöly on kunnolla laskeutunut, tai reservaattia hallitsee sivistyneempi päällikkö. Jos joskus käy niin että jäämme saarroksiin esimerkiksi jonkun kartanon pihaan, kartturin virheen vuoksi, otamme kypärämme pois. Se ei merkitse nöyrtymistä eikä antautumista, vaan diplomaattisten kykyjemme ylivoimaa. Tutustuessamme tolon isännän, tai jopa emännän kanssa, he heti kahvin jälkeen alkavat antaa koordinaatteja missä heidän tilustensa syvimmät spoorit sijaitsevat. Levähdettyämme ja ravittuna saamme lähteä vapaina, koska talon tyttäret kyllä huomaavat että takatappimme on ruuvattu irti. Vaikka malttamattomin meistä saattaa ruopaista muutaman kivenmurun talon marmorirapulle, on viesti rauhanomaisesta vaelluksestamme tuotu tällekin tilalle. Ässäkuviot koivukujalla eivät enää ole vihollisen vankkureista, vaan iloisten vieraikijoiden, ystävien jättämä muisto. Ne kivenmurut voivat kuitenkin joskus aiheuttaa joillekin pitkän kaipuun, surun ja pettymyksen. Kerrotaan eräänkin talon ainoan perijän, sattumalta kauniimman sukupuolen edustajan, noukkineen kivet kuistin matolta ja laittaneen ne hopearasiaan. Lähtiessämme naimaton, vaikkakin lyhyin meistä, oli saanut roskan silmäänsä. Tytär oli tulkinnut räpytyksen kiinnostuksen merkiksi, puhumattakaan syvästä urasta pihasorassa. Vieläkään taloon ei ole muuta isäntäehdokasta kelpuutettu, vaikka vanhemmat ovat sellaita etsineet jo pitkään. Isoisiltä perityn Arabian-hevosrodun jalostus on keskeytetty ja tanhuvilla on alkanut kiertelemään tummatukkaisia, oudon heimon edustajia, Hiace- pakettiautoillaan. Paljon on nähty, tehty ja koettu. Paljon on soraa siirretty tien ulkoreunaan ja turvetta vaivaisten mäntyjen oksille. Ketjuja katkottu, joskus luita, remonttiin on raahattu milloin ratsu, milloin sen ohjastaja. Läheltä on liippassut moni vaara, mutta olemme jo lakanneet pitämästä niistä kirjaa. Varsinkaan hipaasuja ei noteerata. Tätä tuttua kaavaa noudatti myös tämänkevään endurosuraus, joka suuntautui Pohjois-Hämeeseen, aina Keuruun korpiin asti. Jos jumala olet olemassa, tuskin torjuisit vaatimatonta pyyntöämme. Sen verran hyvää olemme elämämme aikana tehneet sekä mielenterveydellemme että moottoripyörätarvikemyyjien tileille ja sitä kautta heidän puolisoilleen ja lapsilleen. Puomien kierto, soiden vääränsuuntainen ojitus, metsäkanalintujen, kurkien ja joutsenten ahdistelu sekä kännykkään vastaamatta jättäminen, ovat syntejä joita aina tehtyämme kadumme. Lienee paikallaan että sitä mukaa ne myös anteeksi saamme. Helpottaisi kummasti jos saisimme häneltä, noinniinkun sponssina, vuosittaiset: ohjaustangon, etuvanteen, ketjuratas-paketin ja ehkä uuden etulokarin. Kuukausittain avustuspakettiin voisi hän sujauttaa rengasparin (unicross tai MCE 2 eteen ja Kings taakse), jarrupalat ja kytkin ynnä jarrukahvat. Bensat, oluet, makkarat ja laavupressut olemme valmiit kustantamaan itse. (Nastarenkaista on ollut poikain kanssa puhe myös,mutta ei olla vielä kehdattu sitä ääneen lausua. Ne me kyllä hoidamme vielä itse, ettemme vain vaikuta liian röykeiltä pyyntöinemme.) Koska alalla olemme toimineet jo pitkälti toistakymmentä vuotta, eli varsin vakinaisesti, olemme valmiit keskustelemaan tallisopimuksesta jonkun isoja matkaenduroita valmistavan teollisuuslaitoksen tai jälleenmyyjän kanssa. Kysymykseen tulee myös yhteistyö käytössä olevien koneiden täysremontin kustannusten liittäminsestä mainospalveluihimme. Meidän eduksemme. Jos vastaat edes osaan tarpeistamme, lupaamme lukea karttaa tarkemmin, olla häiritsemättä Suomalaista agraariväestöä ajamalla siirtymät pidolla ja äänestää keskustaa.
terveisin: Timo joka ajaa sillä vanhalla, mutta suht nopealla jammulla.
|