
HistoriaaEnsimmäinen koirani rottweileruros MV-98, KANS & S & FIN MVA, FH2, JK3, SchH1, IPO1, HK1 Cenweilers Bauerngeist "Bacu" tuli minulle alkuvuodesta 1994.Bacu johdatti minut sisälle koiramaailmaan niin PK-toimintaan kuin näyttelyihin. PK-lajeihin olin tutustunut jo ennen koiran hankintaa ystäväni treenatessa saksanpaimenkoiransa kanssa tottelevaisuutta ja jälkeä. Monenlaista mukavaa on yhteisellä harrastustiellämme sattunut opetellessamme yhdessä eri lajeja. Bacu on opettanut minua todella paljon niin koiran ohjaajana kuin ihmisenäkin. Tuloksista voitte lukea Bacun omilta sivuilta. Toinen koirani rwn Orweilers Tytti, muutti luokseni
alkuvuodesta 1999 Mäntsälästä Maija-Liisa
Kajakselta ja Tero Oravasaarelta. Harrastusten edetessä innostuin kouluttamaan itseäni
koira-asioissa ja olen osallistunut useille Kennelliiton ja
Palveluskoiraliiton kursseille. Vuodesta 1995 olen toiminut
pätevöitynä tottelevaisuuskoulutusohjaajana, ja vuonna
1996 suoritin tottelevaisuuskoulutusohjaajien jatkokurssin. Olen
toiminut pätevöitynä kehäsihteerinä vuodesta
2000. Koiranluku- ja koulutus taidot kehittyvät pikkuhiljaa.
Tietoa ja kokemuksia on kerättävä eri paikoista.
Mielestäni yksi hyvä tapa on pitää aistit avoinna
ja imeä itseensä tiedon murusia eri puolilta, missä vain
jotain koirien kanssa tehdään. Olen toiminut koirayhdistyksen luottamustehtävissä:
Keski-Suomen Kennelkerho ry:n hallituksessa ja sihteerinä,
Jämsän Seudun Palveluskoiraharrastajien
palveluskoirajaostossa, Suomen Rottweileryhdistyksen Keski-Suomen
alaosaston hallituksessa varapj:nä ja koulutusvastaavana.
Lisäksi olen kuulunut Suomen Rottweileryhdistyksen
jalostustoimikuntaan toimikausina 2002 ja 2003. KasvattamisestaKoen kasvattamisen mielenkiintoisena osana koiraharrastusta. Kasvatuksessa on johtotähtenäni ajatus juuri
sellaisesta rottweilerista, joka olisi minun mielestäni rodun
ihanneyksilö. Mielestäni tällainen on luonteeltaan
työskentelyhaluinen - ja kykyinen, vahvahermoinen,
temperamenttinen ja avoin koira, jolla on voimakkaat viettialueet. Ei
mikään joka paikan sähläri, vaan koira, joka
suhtautuu sille opetettuun tehtävään koko tarmollaan, ja
joka pystyy varmasti suoriutumaan tehtävistä olosuhteista
piittaamatta. A - pentueMaahismetsän A-pentue
näki päivänvalon 18.5.2002. Pentueen emä on BH Finnjäntans Madonna (i.KANS+S+FIN MVA
JK3, SchH1, IPO1, FH2, HK1 Cenweilers Bauerngeist B, 1/1, e. Katweiler
Ulan A, 1/1) lonkat A, kyynärnivelet 0/0, silmät ok,
LTE+162p., 2*sert ja isänä virosta tuotu kuusivuotias
ensikertalainen JK2 Feggy Rocco (i. PMV-02 EST
MVA Fireman Sandra Kawalkada A, 1/1, e.Celly) lonkat A,
kyynärnivelet 0/0, silmät OK, 1*sert. Roki on kilpaillut
jäljellä saavuttaen komeat ykköstuloset alokas- ja
avoimestaluokasta. Kiitokset vielä kerran Irene Himaselle
perheineen, että sain Rokin Ninjalle sulhaseksi B - pentueMaahismetsän B-pentue syntyi
20.1.2003 nartulleni HK3, TK2, BH Orweilers Tytti
(i. IP3, SchH1 Minzenhof Felix- e. FIN KVA JK3, HK3, SchH1 Minzenhof
Åådi). Pentujen isä on belgialainen IFR IPO MM-00, IPO3, SchH3 Tyson van het Polderbos.
Tysonilla on useita arvokilpailusijoituksia ja voittoja IPO:ssa. Oli
todella avartava kokemus tehdä yhteistyötä yli rajojen
rottweilerasioissa. C - pentueMaahismetsän C-pentue syntyi
28.3.2004 nartulle TK1, BH Finnjäntans Olivia
eli Piitu (i.KANS+S+FIN MVA JK3, SchH1, IPO1, FH2, HK1 Cenweilers
Bauerngeist B, 1/1, e. Katweiler Ulan A, 1/1) lonkat A,
kyynärnivelet 1/1, silmät ok, LTE+238p. Pentujen isä on
saksalaissyntyinen VPG2, IPO3, BH Ursus vom
Friedensdorf eli Aki lonkat B/B kyynärnivelet 0/0, silmät
ok. Aki harrastaa suojelua ja hakua. Pentueeseen syntyi viisi urosta ja
neljä narttua. D - pentueMaahismetsän D-pentue 5 urosta
ja 1 narttu syntyi uuden vuoden alkajaisiksi 1.1.2005 nartulleni HK3, TK2, BH Orweilers Tytti (i. IPO3, SchH1
Minzenhof Felix - e. FIN KVA HK3, JK3, SchH1 Minzenhof
Åådi). Pentueeni isä on saksalainen DT VHD CH, SchH3, IPO3, FH2, AD, ZTP, Gekört b.
EzA Troll vom Hause Anin. Troll teki erittäin voimakkaan
vaikutuksen minuun vieraillessamme saksassa. Erittäin varma koira
ja todella vakuuttava työskennellessään. E - pentueMaahismetsän E-pentue kaksi
urosta ja kolme
narttua syntyi jouluaaton aattona 23.12.2005 sijoitusnartulleni JK2, BH
Maahismetsän
Balladi-Åådille eli Näpsälle. F - pentueMaahismetsän F-pentue 4 urosta ja 5 narttua syntyi 25.3.2006 ruotsintuonti nartulleni BH Rottline´s Helgalle eli Fridalle. Isänä pentueessa on oma edesmennyt urokseni MV-98, KANS & S & FIN MVA, FH2, JK3, SchH1, IPO1, HK1 Cenweilers Bauerngeist eli Bacu. Oli hienoa saada omalle kennelnimelleni Bacun pentue. Olen seurannut aktiivisesti Bacun jälkeläisiä ja olin kovin vakuuttunut, että haluaisin itsekin sitä käyttää. Ja tuleehan Bacun minun kasvatteihin myös A- ja C- pentueiden kautta. Aika näyttää mitä pennuista kasvaa ja seuraavatko he isänsä jalanjäljissä monipuolisen harrastuskoiran polkuja. Pentueesta on sijoitettu kaksi narttua ja yhteen urokseen jätin jalostusoikeuden. G - pentueMaahismetsän G-pentue 3 urosta ja 3 narttua syntyi 26.9.2007 omalle kasvatilleni HK2, BH Maahismetsän Baila Bailalle eli Kannulle. Pentueen isä on niin ikään oma kasvattini FIN MVA, JK2, BH Maahismetsän Aito Arathorn eli Paavo. Oli hienoa päästä yhdistämään kaksi omaa kasvattiani. Molemmat ovat eri sukuisia, joten mitään linjausta tässä ei sinällään tapahdu. Mutta pentueessa vaikuttaa kuitenkin useampi oma jalostuspäätökseni ja näkyy enemmän "oma kädenjälkeni", kun pentueen molemmat vanhemmat ovat omia kasvattejani. Pentueessa yhdistyvät myös molemmat ensimmäiset koirani Bacu ja Tytti. Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä pennuista kasvaa ja kehittyy. Sijoitin pentueesta yhden nartun. H - pentueMaahismetsän H-pentue 4 uros
ja 3 narttua syntyi
1.6.2008 omalle kasvatilleni TK1, BH
Maahismetsän Belladonna Tukille eli Donnalle. J - pentueMaahismetsän J-pentue 1
uros ja 7 narttua syntyi 10.6.2010 omalle kasvatilleni JK1, BH
Maahismetsän Fiksu-Fiilikselle eli Pirjolle.
Pentueen isä on nuori BH Emma-Kaarinan Normo.
Pentue on linjattu ensimmäiseen koiraani Bacuun.
Pentue oli luovutusiässä kovin tasainen niin luonteeltaan
kuin ulkomuodoltaankin.
Tasaisin mitä minulla on tähän saakka koskaan ollut. Jos valintasi on rottweiler, ominaisuuksiltaan parhaimmillaan henkisesti ja fyysisesti vahva palveluskoira, ota yhteyttä niin kerron lisää rodusta ja yhdistelmästäni. Pennut kasvavat kotonani ja panostan erityisesti niiden kehityksen seuraamiseen ja pentujen kanssa touhuamiseen. Se on todella tärkeä osa pennun oikeanlaiselle henkiselle ja fyysiselle kehitykselle. Pennut luovutetaan luonnollisesti rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkistamina, tunnistusmerkittynä ja madotettuina.Pennulle suoritetaan rodun PEVISA:n mukaiset tutkimukset (lonkka- ja kyynärniveltutkimukset, ja silmätarkastus) kahden vuoden ikään mennessä. Kasvattini omistajana voit aina ottaa minuun yhteyttä minkä tahansa koiraasi koskevan asian tiimoilta. Pyrin tarjoamaan apuani, ja jos itse olen kykenemätön niin yritän auttaa avun löytymisessä. Harrastaja! Jos olet saavuttanut koulutustunnuksen PK:n
3-luokassa tai ykköstuloksen TOKO:ssa voittajaluokassa, huomioin
aktiivisuutesi harrastustoiminnassa pennun hinnassa. Rottweiler on palveluskoirana
varteenotettava vaihtoehto. Ei
välttämättä koira helpoimmasta
päästä, mutta kun se toimii, niin on sen kanssa ilo
työskennellä. Luonnollisesti toivon, että kasvattini täyttäisivät luonne - ja ulkonäkövaatimukset eri harrastuksiin ja, että niiden kanssa harrastettaisiin. Silti eniten toivon, että ne saisivat hyvän ja rakastavan kodin, joissa ne hyväksytään sellaisina kuin ne ovat. Harrastaminen ja muu tekeminen tehdään koiran suomien mahdollisuuksien mukaan huomioiden kunkin koiran henkilökohtaiset hyvät ja vähemmän hyvät ominaisuudet. |
| Tilastoa kasvateistani | Sijoitusnarttuja | Jalostukseen käyttämiäni uroksia | Tuonnit |