Sivu 4 (5)
©Teksti ja kuvat : Opiskelija Janne Myllylä

Tuulen aikana palaminen muuttuu nopeammaksi tuulen puolelta jolloin myöskin toiselta puolen pitäisi hauta saada nopeammin palamaan tai hidastettua sitä tuulen puolelta. Tuulen puolelta voidaan paksuntaa kunttapeitettä jolloin se ei päästä enää niin paljoa tuulta lävitse. Tuulen puhaltaessan haudan läpi voi esiintyä lääsmäämistä.

Mieluiten hauta tulisi vahventaa kuntalla ympäriinsä vallankin vaihtelevan tuulen vallitessa. Tuuli on haudanpolttajan pahin vihollinen ja siitä riippuu kaikki toimet joita haudalle tehdään. Jos tuulta ei olisi ollenkaan hauta palaisi aika tasaisesti joka puolelta eikä pyrkisi palamaan joltakin puolelta nopeammin tai hitaammin.

Polton alussa tuli tahtoo pyrkiä herkemmin kuntan läpi kuin lopussa sillä kuntta ei enää laske lävitsensä niin paljon kaasuja ja haudan palaminen hidastuu. Tällöin reikien tekeminen kattoon on eritoten tärkeää jotta palaminen ei hidastuisi liikaa.

Ensimmäistä tervan laskua pyritään odottamaan niin kauan, että tuli on aivan tervanpinnan tasossa. Tämä siksi että terva kerkiää kypsyä haudan sisällä. Jos terva lasketaan ennenaikaisesti haudasta pois se voi alkaa ryyniintyä hyvinkin äkkiä. Kunnolla tehty terva ei välttämättä ryyniydy koskaan.

Ennen ensimmäistä laskua haudan kynää ei avata sillä se voi aikaansaada epäedullista vetoa. Ensimmäisessä laskussa saadaan vaaleaa tervan kusta ja vähän tervaa. Laskun jälkeen hana suljetaan ja kynä täytetään tervan kusella. Ensimmäiseen laskuun kului noin kaksi vuorokautta, jolloin tuottoa saatiin noin 800 litraa.

Haudan kunttapeite on tässä vaiheessa palanut pois sivuilta ja kunttaa ei ole lisätty koska hauta poltetaan avorinnalla jolloin kuntan korvaa ohut tuhkakerros. Hauta voidaan polttaa myös koko ajan kuntan alla jolloin puut ikäänkuin imeytyvät maahan. Avorintamenetelmällä hauta jää ennen tukkeuttamista ison muurahaispesän näköiseksi.

Hautaa pitää aika-ajoin myöskin tiivistää paukalla, sillä vaikka hauta kuinka ladottaisiin tiiviisti tuli tahtoo tehdä onkaloita haudan sisään jotka edistävät epäedullista palamista.




Sivujen tekninen toteutus ja kuvaeditointi
ŠEsa_Mustonen@hotmail.com