Surullisiakin asioita mukaan liittyi, sillä pesueeseen oli kuulunut kaksi muutakin poikasta joiden pienet hännät löytyivät takapihan nurmikolta ensimmäisinä päivinä kahden poikasen ilmestyttyä seuraksemme.
Arvoitukseksi jäi niiden traaginen kohtalo, sillä mitään muuta poikasista ei ollut jäänyt kuin hännät nurmikolle.
Oravanpoikasten vihollisia ja aikuistenkin, ovat taajama-alueilla mm. vapaasti liikkuvat kissat jotka helposti saavat saaliikseen oravia niiden liikkuessa maastossa ravintoa etsiessään.
Moni kissanomistaja ei varmaankaan tiedä kuinka laajalla alueella esim. yöksi vapaaksi päästetty kissa liikkuu. Sen yölliset saalistusretket voivat olla jopa useiden kilometrien mittaisia kotipihansa lähiympäristössä.
Pöllöt ja haukat saalistavat oravia ja nappaavat tavatessaan jopa lintulaudalla ruokailevia saaliikseen. Mitenkään yleistä tämä ei kuitenkaan ole, sillä ne vierastavat tavallisesti sellaisia elinympäristöjä, joilla liikkuu paljon ihmisiä ja liikennevälineitä.
Näätien saaliseläimiin oravat kuuluvat luonnonmetsissämme, mutta harvemmin ne uskaltautuvat taajama- ja puistoalueiden lähimetsiin joissa on paljon häiritseviä tekijöitä.
Noin viikon verran oravanpoikaset olivat aivan kesyjä ja pyrkivät kaikin tavoin juoksemaan ulkona luoksemme ja kiipeämään vaatteisiimme. Ne majailivat pääasiassa talomme takana ja pikkuhiljaa pyrimme niitä välttelemään, jotta leimautuminen meihin vähenisi.
|