Sivu 5 (5)
© Teksti, kuvat ja kerronta : Esa Mustonen


Muurahaiset viestivät mm.tuntosarvillaan. Ne asettuvat toisiaan vasten ja hivelevät sitten toistensa tuntosarvia. Kun tapahtumaa pääsee seuraamaan läheltä kameran suurentavan linssin lävitse, voi vain vakuuttua siitä, että jotakin viestintää todella tapahtuu. Tapahtumassa on jotakin inhimillistä, ainakin minun mielestäni.

Muurahaiset puolustavat aina pesäänsä. Pesän vahingoittaminen saa ne raivoihinsa ja kekomuurahaiset suihkuttavat vimmatusti peräpäästään voimakasta muurahaishappoa vastustajiaan kohden. Happosuihku lentää ylöspäin useita senttejä. Asiaa voi jokainen kokeilla liikuttamalla kättään lähellä muurahaispesän pintaa.

Muurahaiset aistivat hyvin liikkuvan käden ja kerääntyvät suurin joukoin ruiskuttamaan happoaan kuvittelemaansa vihollista päin. Mikäli muurahaiset pääsevät häiritsijäänsä kiinni ne purevat kiukkuisesti ja samalla suihkuttavat kirvelevää happoaan puremakohtaan.

Muurahaisia kuvattaessa onkin liikuttava hitaasti ja rauhallisesti. Kaikki äkkinäiset liikkeet ja tärähtelyt on unohdettava. On parasta liikkua kuin hidastetussa elokuvassa. Tällöin ne eivät juuri käy aggressiiviseksi ja kuvausta voi suorittaa läheltäkin ainakin jonkin aikaa. Vaateisiin nousseet yksilöt voi sitten kuvauksen jälkeen varovasti pudistella pois.

Muurahaiset ovat hyvä esimerkki luontomme monimuotoisuudesta ja elämässä selviytymisestä. Voi vain kunnioituksella tarkastella niiden ahkeraa toimintaa ja työskentelyä pesäpopulaationsa hyväksi. Kunpa me ihmisetkin voisimme puhaltaa samalla tavoin enemmän yhteen hiileen ja rakentaa tätä omaa yhteiskuntaamme meidän kaikkien hyväksi ja hyödyksi.



ŠEsa_Mustonen@hotmail.com