 Sivu 3 (3) © Teksti, kuvat ja kerronta : Esa Mustonen
Kimalaiset yöpyvät usein varsinkin loppukesällä niissä kukinnoissa joissa ne ovat olleet illalla mettä keräämässä. Varsinkin viileähköinä aamuina niitä tapaa runsaasti kukinnoissa ja ne ovat todella aamu-unisen tuntuisia. Yökylmän kohmettamat kimalaiset pääsevät kukinnoista lentoon jatkamaan työtään vasta kun aamuaurinko on lämmittänyt niitä jonkin aikaa. Ne ovat mukavia kuvattavia eivätkä juuri häiriinny vaikka kameran linssin työntää lähes niihin kiinni. Lämpiminä päivinä ne touhuavat kuitenkin niin vilkkaasti kukinnoissa, että hukkaruutuja kertyy yleensä aika runsaasti.
Kimalaiset pystyvät aistimaan onko kukan mesitaskussa mettä vai ei. Joillakin kasveilla kuten syysleimukukalla mesitasku on syvällä torvimaisen kukan alapäässä eivätkä niiden imukärsät ulotu torven pohjaan saakka, mutta hätä keinon keksii. Ne eivät yritäkään saada mesitaskua tyhjennettyä torven kautta vaan menevät oitis kukan ulkopuolelle kukkatorven juureen ja työntävät sieltä ulkopuolelta imukärsänsä sen mesitaskuun. Kimalaiset ovat mielenkiintoisia ja hyödyllisiä hyönteisiä jotka hyvin pölyttävät kukkivia kasvustoja. Niiden tiheään karvapeitteeseen takertuu helposti kukkien siitepölyä ja näin molemmat osapuolet hyötyvät toisistaan. Kukat pölyttyvät ja kimalaiset saavat ravintoa itselleen ja jälkeläisilleen. Kun kimalainen pistäytyy kesäisin kotisi sisäpuolelle ja huomaat sen pörräävän ikkunaruudullasi, ethän tapa sitä vaan laitat esimerkiksi juomalasin sen päälle ja työnnät varovasti ohuen postikortin juomalasin alle. Näin saat kimalaisen vangituksi lasin sisälle ilman että olet vaarassa tulla pistetyksi. Sitten vain päästät sen ulkona vapauteen jatkamaan keskeytynyttä uurastustaan puutarhasi kukkivien kasvustojen parissa ? Mukava kun poikkesit kimalaissivuillani, toivottavasti tulet joskus uudelleen.
|