Sivu 6 (8)
© Teksi, kuvat ja kerronta : Esa Mustonen


Voitte arvata, että poistuin tikapuilta alas nopeasti. Onneksi en ole allerginen ampiaisten pistoille, sillä muutoin olisi edessä ollut varmaankin sairaalareissu. Siltä päivältä rakennuspuuhat keskeytyivät, sillä voimakasta kirvelyä ja turvotusta kesti koko loppupäivän pitkälle iltaan saakka.
Laudat oli kuitenkin saatava vintiltä pois jotta voisin jatkaa rakentamistani, eikä siinä sitten auttanut muu kuin hakea kaupasta hyuönteissumutin jonka sumuttelin saunan vintille.

Kun muutaman tunnin kuluttua menin paikalle oli vintillä jo hiljaista ja ampiaisten vihoittelun syykin selvisi.

Suuri ampiaispesä oli rakennettu kuivumassa oleviin lautoihin kiinni ja lautojen poisottaminen aiheutti niiden vihastumisen ja kimppuuni käymisen.
Ampiaiset puolustavat kiivaasti pesäänsä jos niitä häiritään. Varsinkin syyskesällä yhdyskunta voi olla todella suuri.

Eräänä syyskesän päivänä jouduin tuhoamaan postilaatikkomme vieressä olevan maapesän. Kesän aikana pesän yhdyskunta suureni niin paljon, että postilaatikolle ei ollut menemistä kuin aikaisin aamulla tai myöhään illalla.

Tällainen vaarallinen maapesä on paras tuhota sateisena päivänä jolloin suurin osa yhdyskunnasta majailee pesässä ja ne ovat muutoinkin sateen vuoksi vähemmän aggressiivisia.



©Esa_Mustonen@hotmail.com