Voittoputki venyi jo neljän ottelun mittaiseksi!
Juuri nyt tuntuu lähes kaikki onnistuvan tälle joukkueelle. Vaikka peli oli tänään kaikkea muuta kuin hyvää, ainakin ottelun alussa, niin silti tulosta tulee ja maalipaikat käytetään tehokkaasti hyväksi.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman kapteeni Lehtistä pelannut kotijoukkue lähti peliin hieman löysin rantein. Tosin ihan ekat pari minuuttia pallo saatiin painettua Wilppaan päätyyn ja homma oli hanskassa. Mutta seuraava puolituntinen oli sitten wierailijoiden selvää hallintaa. Litun liike loppui kokonaan, ja pelaajat paistattelivat auringossa ihan kuin olisi treenit ollut menossa. Vartiointi puuttui ja pelin avaaminen oli kuin tervan juontia. Mihin oli kadonnut se edellisissä peleissä nähty syöttöpeli? Lehtisen mukana åålantiinko? No ei kuitenkaan, kyllä se peli sieltä löytyi, kun vähän potkii! Puolen tunnin kohdalla nähtiin pelin käännekohta. Wilppaan vasenta laitaa alussa dominoinut Appiah sai todistaa tapahtumia ihan lähietäisyydeltä. Ensin löysä Ahonen tanssahteli pallon miehen nenän edestä tavalla, johon vain Juhalan luultiin pystyvän näillä leveysasteilla. Kun sitten “Nuuska huulessa tunnen itseni ruotsalaiseksi puunhakkaajaksi” Puranen laittoi samalta äijältä puikot hetkeä myöhemmin, hänen pelinsä lopahti tyystin. Puoliajalla vaihtoon :) . Avausmaali nähtiin 33. minuutilla. Piispanristin Pommittaja Timo Holma antoi kanuunan laulaa parista kympistä. Laukaus oli kova ja meni toki kohti nurkkaa, mutta kieltämättä veskarilla kävi tilanteessa ns. saranailmiö. Seuraavaa maalia tarvitsi odottaa vain kuusi minuuttia. Purasen pitkä syöttö tavoitti kapteeninvirkaa toimittaneen Leimalan, joka ehti palloon juuri ennen maalivahtia. Sitten olikin jo helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin. 3-0-maali tuli heti perään. Puranen oli nyt jatkamassa keskitystä ylärimaan, josta pompanneen pallon Holma siirsi päällään maaliin päivän ja kauden toisella osumallaan. NAKS. (Se oli Wilppaan selkäranka.)
Toinen puoliaika ei tuonut sitä pelättyä vastustajan takaa-ajoa, joka turhan usein on Littoisissa nähty. Sen sijaan Litu alkoi pelata yhä rauhallisemmin ja paremmin. Samaan aikaan salolaisten ryhti kävi yhä enemmän kumaraan ja suut alkoivat paukkua. Piristystä kotijoukkueen peliin löytyi myös vaihtopenkiltä. Sisään tulleet Reisi Tuominen ja Kreisi Pirttiperä toivat aimo annoksen kokemusta ja yritystä tullessaan. Ensin mainittu olikin sitten tekemässä 4-0-maalia. Jame sai pallon vasemmalla laidalla ja ajoi sisään alueelle. Sitten nähtiin hieman niemismäinen kääntö oikealle jalalle ja siitä sitten pallo etukulmasta sisään. Ottelun loppu oli enää pelkkää fiilistelyä ja nautiskelua auringonpaisteessa. Kolme pistettä oli tulossa ja asema sarjataulukossa alkoi näyttää entistä paremmalta! Seuraavaksi pelit jatkuvat Pansion hiekalla ensi keskiviikkona, vastassa PaPeNu.
TS