Kakkosjoukkueiden välienselvittely päättyi salolaisjuhlaan
Keväällä Litu vei joukkueiden keskinäisen ottelun nimiinsä, joten Salpalla oli nyt revanssin paikka. Peli pelattiin hyväkuntoisella neloskentällä, siis nurmella! Kotijoukkue piti palloa alussa hallussaan, Litun keskittyessä tarkkaan alkuun, sillä muistissa oli viimekertainen Wilpas-matsi. Peli pyöri kuitenkin enimmäkseen keskialueella. Salpa pääsi maalipaikkoihin lähinnä kaukolaukauksilla, mutta niitä tulikin sitten liukuhihnalta. Todelliset tuhannen taalan paikat jäivät kuitenkin puuttumaan, siitä piti huolen Litun kokenut alakerta. Littoislaisten paras paikka avausjaksolla tuli Antsa Nikkoselle, jonka läpiajo kuitenkin päätyi nostoon maalivahdin näppeihin. Jatkopallonkin olisi voinut runnoa sisään, mutta vähän oli pehmeää tilanteeseen meno tällä kertaa.
Toinen jakso alkoi sitten hieman synkemmissä merkeissä. Yhdeksän minuuttia oli taulussa, kun Sadikaj ja Määttä olivat toimittaneet pallon jo kahdesti Halosen selän taakse. Litun selkäranka notkahti hetkellisesti ja Salpa rummutti hyökkäyksiään entistä suuremmalla vimmalla. Lisämaaleja ei vähään aikaan nähty ja kohta Litu pääsikin taas mukaan peliin. En tiedä iskikö raitapaitoihin ylimielisyys, mutta yhtäkkiä Litulle tuli maalipaikkoja ihan solkenaan. Monesti salolaispakit ihan tyrkyttivät lituhyökkääjiä läpiajoihin mutta maalinteossa ei onnistuttu niin omien kuin vieraidenkaan tarjoilusta. Avopaikkansa tunaroivat vuoronperään niin Puranen, Uitto, Ström kuin Juhalakin. Herää kysymys, että mistä on kysymys. Mikä on kun ei taidot riitä? Onko maalintekoa harjoiteltu liian vähän? Oliko vastustajan maali pienempi kuin meidän? Onko saunassa puita? Mickelssonille olisi ollut tänään käyttöä, mutta niillä mennään mitä on käytössä.
Lopussa Litu sitten hyökkäsi jo välillä seitsemänkin miehen voimalla, jolloin Salpa pääsi useisiin ylivoimavastahyökkäyksiin. Niistä tuli sitten pari lisämaalia, tekijöinä Sadikaj toistamiseen ja Erkkilä. Numerot olivat selkeät, mutta silti on pakko sanoa, että oli meilläkin hetkemme ja ainakin pienet saumat.
TS