Hienot 45 minuuttia, toinen 45 pelkkää RaiRaiRaita
Lokakuinen syyssade piiskasi elokuista Littoisten kenttää, kun yhden voiton sarjassa keränneet Ltu ja Raisio kohtasivat. Paikalla olleet neljä katsojaa saivat todistaa jälleen vaiherikkaan ottelun. Ottelun avausjakso oli kotijoukkueelta yksi kauden parhaista. Pallo liikkui märällä kentällä maata pitkin mieheltä toiselle ja peli tuntui taas kivalta sekä kentällä kuin sen laidallakin. Poissa kokoonpanosta oli taas monta tärkeää miestä, mutta korvaajia löytyi taas omista riveistä. Lisäksi mukaan saatiin KaaPo2:sta siirtynyt Timo Holma. 8 minuutin kohdalla nähtiin avausmaali. Oikeassa laidassa pelannut Tero “Mää verä aina täysil” Puranen otti vastaan pitkän pystysyötön ja harhautti pari pakkia ennen kuin laukoi vasurillaan pallon vastustajan jalan kautta maaliin. Kauden avausmaali Terolle. Seuraava osuma syntyi 26. minuutilla, kun raisiolaispakin virheen seurauksena Litulle tuomittiin rankkari. Kapteeninnauhan tuoman itseluottamuksen turvin pilkkua laukomaan asettunut Lehtinen siirsi pallon varmasti alakulmaan. Myös vierailla oli yksi avopaikka, mutta loistavan ottelun pelannut Pölde levitti raajansa X-asentoon ja esitti hienon käsipallotorjunnan. Jakson lopulla Puranen laukoi vielä volleysta tolppaan ja Uitto ohjasi maalin edestä vain hieman. Koko ajan odoteltiin vain sitä viimeistä niittiä, joka katkaisisi RaiTeePeen selkärangan. Kaikki näytti niin helpolta…
Toinen jakso….miksi kaikki näyttää niin vaikealta? Ei olisi peli jatkua enää huonommissa merkeissä. Viiden minuutin jälkeen lukemat olivatkin yht´äkkiä 2-2. Ensin kevyt rankkari tilanteesta, jossa ei ollut vaaran häivääkään ja sitten taas kummallinen hässäkkä Litun maalilla. Ensin pallo roikutetaan Ryhti-pelin tapaan ylärimaan, josta pallo näyttää pompanneen jo turvallisille vesille. Jotenkin kuitenkin oranssiraitapaita onnistuu selkä maaliin päin roikuttamaan pallon uudestaan kohti maalia, tällä kertaa siinä onnistuen. Tästä Litun peli sekosi sitten totaalisesti. Vieraiden kieltämättä hyvä kärkipari oli jatkuvasti karkuteillä ja vain Pölden reaktiot pitivät lukemat tasoissa. 2-3 johtomaali syntyi lopulta 76. minuutilla, Liuken viimeistellessä toisen osumansa kenenkään estelemättä. Vasta tässä vaiheessa alkoi keltainen kone taas yskähdellen käynnistyä. Maalipaikkoja alkoi taas tulla Litullekin, mutta viimeistelijää ei löytynyt. Paras tilaisuus tuli, kun tuomari antoi kotijoukkueelle jo toisen pilkun. Tällä kertaa maalivahti Puolamäki kuitenkin aavisti Lelen aikeet ja torjui rankkarin ja siitä tulleen jatkotilanteen. Maanantain treeneissä ratkotaan sitten seuraava rankkarinvetäjä, ole silloin paikalla!!
Ansaittu tappio kaiken kaikkiaan. Tämä sössittiin ihan itse. Seuraava yritys on sitten ensi lauantaina Jomalassa. Hoitakaa rokotukset kuntoon.
TS