LTU II – RaiTeePee 3-4 (0-2)
1-2 Antero Nikkonen
2-2 Antero Nikkonen
3-2 Antero Nikkonen
Iltavalaistuksessa pelattu kauden ensimmäinen harjoituspeli päättyi yllättävien käänteiden jälkeen vieraiden maalin voittoon.
Uuden valmennusjohdon alaisuudessa ensimmäistä kertaa pelannut Litu kokoili vielä rivejään ja mietti taktiikkaansa, kun valmiimpana peliin tullut Raisio vei peliä hienokseltaan avausjaksolla.
Kotijoukkueen puolustus aukeni muutamaan kertaan helpon näköisesti, ja niin taululla oli jo vartin jälkeen 0-2 lukemat. Alussa molempien pelissä oli niin kova tempo, että odotettavissa oli molemminpuolista väsähtämistä. Peli oli melko tasaista ja Litullakin oli omat paikkansa. Paras niistä oli Pirttiperän ylärimaan ampuma volley.
Toiselle puoliajalle Litu tuli vahvempana. Suoraan töistä peliin hälytetty Antsa Nikkonen toi kärkeen uuden ulottuvuuden, eikä aikaakaan, kun puhdasoppinen hattutemppu oli valmis. Tilanne 3-2. Lisämaaleihinkin oli paikkoja, mutta ylärima oli jälleen tiellä.
Sitten tuli taas se kuuluisa hyvänolontunne. Tempo laski ja liike lakkasi. Vieraat pääsivät kävelemällä Litun maalille, kun ei ketään ollut iholla. Seurauksena kaksi hyvin tehtyä maalia, ja lopulta 4-3 voitto RaiTeePeelle, jonka joukkue näytti kyllä viimevuotista kyvykkäämmältä.
Johtopäätöksenä voi ainakin sen sanoa kotijoukkueen pelistä, että kuntopuolella on vielä parannettavaa!
Tomi Sukula