PIF2 – LTU2 1-7 (0-5)

Litu Kakkosen kausi käynnistyi murskavoitolla Paraisilla

Voittaminen on aina mukavaa, oli vastus sitten minkälainen tahansa. Näin voitiin todeta tänään Paraisilla, kun erittäin nuori kotijoukkue sai kylmää kyytiä kokeneimmilta vierailtaan. Piffenin vastaanpyristelystä ei ollut missään vaiheessa tietoakaan. Jo pelin kolmannella minuutilla tilanne oli 0-1. Jussi Niemen suonenveto sattui oikeaan aikaan ja pallo lähti kahdestakympistä puhtaalla vasturilla maalin oikeaan kulmaan. Tämän jälkeen maaleja alkoi tulla solkenaan, eikä voittajasta ollut mitään epäselvyyttä. Etenkin yksin kärjessä viilettänyt Uitto oli jatkuvasti piikkinä puolustajien lihassa. Jukalle avausjaksolla hieno hattutemppu, 6,3 kilometriä juoksua, kumarrus katsomoon ja puoliajalla vaihtoon. Job well done! Ottelun upeimmasta maalista vastasi ehkä kuitenkin Jame ”Reisi” Tuominen, joka tälläsi pallon suoraan ilmasta takaviistoon maalin yläkulmaan. Tällä välin Litun maalia vartioinut Jani Halonen oli päässyt Aku Ankkaa lukiessaan jo sivulle 19 asti. Punapaidatkin kyllä yrittivät parhaansa, ja välillä nähtiin ihan näppäriäkin suorituksia. Jokin ajatus siitä pelistä kuitenkin uupui, ja täytyy kyllä sanoa, että poikien fysiikka ei vielä ihan riitä miesten sarjoihin. Puoliajalle siis lähdettiin tilanteesta 0-5.

Litu teki tauolla kolme vaihtoa saadakseen taas hieman seisahtaneeseen pelailuunsa liikettä. Pelailuksihan se toinen puoliaika silti meni. Jakson alussa kuitenkin saatiin heti kuudes maali aikaiseksi, kun tänään hieman yllättäen sukkahousuissa pelannut Kapteeni Lehtinen laukoi inhottavan hitaan, mutta tarkan ja kierteisen laukauksen ohi nuoren kassarin. Vielä oli varastossa yksi hieno maali. Tällä kertaa tekijänä oli avausjaksolla syöttelijänä kunnostautunut V-P Leimala. Tähän puskumaaliin hienon syötön tarjosi vaihdosta tullut Tommi Huunonen. Ottelun tempo alkoi tämän jälkeen laskea entisestään ja lopussa kotijoukkueen Robert Pettersson pääsikin kaventamaan Litun alakerran lepsuilun jälkeen loppulukemiksi 1-7.
TS

sulje