LTU2 – FC NU 2-0(0-0)

Paikka yläsarjassa säilyi hienolla kotivoitolla

Kevätkierroksen viimeiseen otteluun lähdettiin pakkovoitto niskassa. Ehkä tästä syystä, tai sitten illalla odottaneen saunaillan takia, joukkue taisteli upeasti etenkin toisella jaksolla.
Pelin alku oli Litulta hermostunutta. Syötöt karkailivat vastustajille ja omaa peliä ei oikein saatu käyntiin. United pääsi pelaamaan lyhytsyöttöpeliään, kun ketään ei tullut häiritsemään. Maalipaikat olivat kuitenkin harvassa ja ne muutamat tilanteetkin hoiteli Halonen tutun varmasti. Kotijoukkueen paras paikka tuli, kun Lehtisen vapari päätyi Leimalan pään kautta laitalinkkinä pelanneelle Harjulle. Tämän laukaus meni kuitenkin maalin yli ja näin tauolle lähdettiin 0-0 –tilanteessa.

Toiselle puoliajalle tuli sitten uudesti syntynyt keltainen petolauma. Jostain löytyi sellainen taisteluilme, jota tällä kaudella on harvoin nähty. Ja kovalla yrityksellähän pääsee pitkälle näissä sarjoissa! Yksi sytyttäjä oli varmasti myös paluun kentälle tehnyt Tero Muuri, joka toi hyökkäyspeliin lisää vaihtoehtoja. Niinpä jaksoa ehdittiin pelata vain pari minuuttia, kun johtomaali syntyi. Kaiken taistelun ilmentymä, Vesku ”Bomber” Leimala karkasi puolustuksen keskeltä läpiajoon, jättäen pakin lähtötelineisiin. Laukaus osui päin maalivahtia, mutta kun pallo kimposi ilmaan, oli Vesku taas jo paikalla puskemassa pallon maaliin. Mies tuli tilanteeseen sellaisella vauhdilla ja itseluottamuksella, että veskarikin pelästyi eikä uskaltanut hypätä kunnolla palloon. Tämän jälkeen ote siirtyi kokonaan Litulle. Mitä enemmän Unitedin maalivahtia käytiin pommittamassa, sitä enemmän alkoivat heidän pelaajiensa päät paukkua toisilleen. Tässä kohtaa alkoi näyttää keltaisten kohdalla hyvältä. Lisämaali olisi voinut tulla jo aikaisemminkin, mutta kun se sitten tuli, Lehtisen rankkarin toimesta, oli peli lopullisesti selvä. NU ei lopussa tehnyt enää muuta, kuin paukuttanut päätään. Erotuomari Holma sai kuitenkin pidettyä pelin rauhallisena. Hatunnosto myös meidän pelaajille, jotka keskittyivät vain pelaamiseen.
Illalla sitten saunottiin ja juhlittiin voittoa, mutta se onkin sitten kokonaan toinen tarina…

Nyt pidetään pari viikkoa totaalista huilia jalkapallosta (saa silti liikkua jotenkin) ja palataan sitten viikolla 29 harjoituksiin.
TS

sulje