25.7.2008 LTU - TuTo 1 – 5 (0 – 2)

Pelipaikkana oma kotistadion Littoisissa, Lämpötila hipoi 30 asteen rajaa. Paikalla LTU:n tämän vuosituhannen ennätysyleisö, toistaiseksi, elikä 150 katsojaa.

Sarjan kärkiottelu: TuTo jatkoi siitä, mihin keväällä jäätiin!

Ottelua ennen TuTo oli selvä sarjakärki ja niin myös sen jälkeen. LTU:lla oli takana kahdeksan peliä ilman tappiota, niistä kuusi viimeistä voittoja. Oletetaan, että tämä oli se tilastotappio ja syyskausi jatkuu taas entiseen malliin. Ottelussa hellittiin niin yleisöä kuin pelaajiakin tosi kauniilla säällä ja fanaattinen kotiyleisö oli joukkueen kahdestoista pelaaja, mutta tällä kertaa se ei riittänyt.
Otteluun lähdettiin seuraavalla kokoonpanolla: maalissa Jarno Kurokallio, alakerta: Antti Koivisto © - Kimmo Tapaninen – Riku Jalonen – Markku Lähderinne; keskikenttä Mikko Mäenpää – Olli Mäenpää – Aarno Koivisto – Miika Mäenpää ja kärkipelaajat Jari Nieminen ja Niko Hiltunen. Itse en ollut näkemässä kevään teurastusta, joten odotin mielenkiinnolla tätä ottelua. Kun lukemat ovat 1 – 5, niin ei siinä hirveän paljon seliteltävää ole. TuTo tuli alusta lähtien eri sykkeellä kuin kotijoukkue, joka tuntui hieman nukkuvan ensi minuuttien aikana. Ottelun avausmaali oli kuin suoraan oppikirjasta: terävä kuljetus päätyyn ja nopea syöttö maalille, josta löytyi vapaa pelaaja, joka siirsi pelivälineen verkon perukoille. Ei paljon selittelyjä. 0-2 varttituntia myöhemmin oli käsittämätöntä katsottavaa kotijoukkueen kannalta. Pelaaja pääsi pujottelemaan aivan vapaasti rankkarialueella ja seuraukset näkyivät välittömästi tulostaululla.
Tämän jälkeen ottelu tasaantui ja kotijoukkueellakin oli paikkoja, mutta ne eivät johtaneet haluttuun lopputulokseen. Ensi jakso, oikeastaan koko ottelu oli melko hyvätasoinen kamppailu. Kentällä oli sarjan kaksi parasta joukkuetta ja suoritukset olivat sen mukaisia. Kimmo Tapanisen loukkaantuminen sotki kotijoukkueen kuvioita ottelun alkuhetkillä. (Mutta onneksi nykylääketiede tekee ihmeitä…)
Ensi jakson ainoa vaihto tehtiin runsaan puolen tunnin pelin jälkeen, kun Mauno Mikkola tuli Mikko Mäenpään tilalle.

Toiselle jaksolle kentälle tuli Ville Raitanen Antti Koiviston tilalle. Toinen jakso alkoi kotijoukkueen melkoisella yrityksellä ja maali tuntui ihan roikkuvan ilmassa. Parinkymmenen minuutin kohdalla kävi kuitenkin toisin ja TuTon yllätyshyökkäys johti lukuihin 0 – 3. Onneksi tämä ei murtanut kotijoukkueen selkärankaa, vaan heti seuraavasta hyökkäyksestä Riku Jalonen nuppasi vastustamattomasti kavennuksen 1-3. Kotijoukkueen maali sotki hetkeksi TuTon kuviot ja näytti miltei siltä, että joku oli painanut paniikkinappulaa vierasjoukkueessa. Kotikatsomokin huomioi tämän ja antoi palaa. LTU teki jaksolla pari vaihtoa: Aki Tetri ja Ismo Uusi-Uola menivät kehiin ja kentältä poistuivat Markku Lähderinne ja Mauno Mikkola. LTU:n toinen maali olisi varmaan tuonut ottelulle vieläkin kiihkeämmän lopun. Nyt TuTo onnistui viimeisten parin minuutin aikana kaunistelemaan loppuluvuiksi turhan tylyt lukemat 1-5.

Akin mukaan ottelua edelsi ehkä hieman pehmeä harjoitteluviikko. Kuitenkin ottelu oli hyvätasoinen ja sarjan kärkikamppailun arvoinen.
Tähtiraati arvioi tällä kertaa kotijoukkueen starat seuraavasti: 3 tähteä Riku Jalonen, kaksi tähteä Kimmo Tapaninen ja yksi tähti Mauno Mikkola.

Jukka

sulje