Pelipaikka: Kupittaan kakkostekonurtsi, lämmintä aika ajoin +23 astetta, yleisöä pyöri lämpimässä säässä Kupittaalla n. 65 henkeä
Tämä oli viikon toinen peli. Takana oli nyt pari tappiota vieraskentillä ja tavoitteena saada suunta taas nousujohteiseksi. Sekä TuTo- että FC Tampere-ottelujen jälkiseurauksena meillä oli melkoisen rammantuntuinen joukkue kasassa. Tuntematonta sotilasta siteeraten: ”äiti- Suomi raastaa viimeisetkin käytettävissä olevat voimavarat taisteluun.” TPK oli pelannut kuten mekin kaksi sarjaottelua ja maaliero oli 1-0. Takataskussa oli ennen kaikkea TuTosta makea 1-0voitto (vrt. meidän 0-7 lukemaamme)
No niillä mennään, jotka ovat käytettävissä ja sillä hyvä. Hieman ennen pelin alkua tuli lisää kylmää vettä niskaan, kun Niko Hiltusen takareisivamma ei osoittanut paranemisen merkkejä, vaan päinvastoin avauskenttä meni uusiksi.
Ottelu aloitettiin seuraavalla kokoonpanolla: maalissa Jarno ”Japi” Kurokallio, alakerta: Anssi Gröhn - Ismo Uusi-Uola – Riku Jalonen © - Mauno Mikkola, keskikenttä Siim Ots – Ville Raitanen – Markku Lähderinne sekä hyökkäystriona Viktor Bilishenko – Aki Tetri – Aarno Koivisto.
Peli alkoi hieman hermostuneen tuntuisesti, kuitenkin LTU:n hallitessa hiuksen hienosti pelitapahtumia. Hyviä paikkoja tarjoiltiin uudelle kärkiviilettäjä Aki Tetrille, vaan kun ei, niin ei. Vastustajalla oli jakson ekalla puoliskolla pari pahaa paikkaa. Toinen oli Japin avaus, joka meni suoraan vastustajalle ja toinen komea kaukolaukaus, joka meni ylähirttä hipoen yli. Meillä oli hyviä paikkoja, mutta viimeistely ei mennyt ihan putkeen. Jakson loppupuolella peliote alkoi siirtyä hieman TPK:lle. Vastustajan ensimmäinen kunnon kulma ottelun ensijakson viimeisellä minuutilla oli sitten se, mitä vähän pelättiinkin. Jotenkin vaan oma peli ei toiminut lainkaan silloin kun sen olisi pitänyt ja vastustaja rokotti siitä armottomasti. Tässä vaiheessa täytyy todeta, että täysin ansaitsematon johto kotijoukkueelle. Mutta työvoittoja ei jaeta urheilussa.
Tauolla pelinjohtamisesta vastannut Jari Nieminen huusi äänensä käheäksi. Itse asiassa iso ongelma ekalla jaksolla oli se, että vaikka Japin avaukset onnistuivat hyvin, niin kärkihyökkääjät eivät ehtineet mukaan. Jonkun olisi pitänyt juosta kärjessä ja tehdä raakaa ja likaista työtä etulinjassa. Tauolla vaihdettiin seuraavasti: Akin tilalle Joni Hyytiä ja Manun tilalle Kimmo Mäkeläinen.
Toiselle jaksolle lähdettiin sillä tavoitteella, että peli ajetaan tasoihin ja mennään vielä ohitse. Toisin kuitenkin kävi. Vastustaja sai pelin haltuun ja kun meille sattui alapäässä syöttöharhoja, joista yksi johti 2- 0 maaliin vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen, niin voi sanoa joukkueen henkisen selkärangan katkenneen siihen. Pari minuuttia ehti kulua toisesta maalista ja peli oli jo 3- 0. Valitettavasti täytyy sanoa, että vastustaja vei meitä tässä maalissa ja lujaa. LTUN alakerta ”sahattiin” kappaleiksi. Ottelun vanhetessa käytettiin vielä pari vaihtoa ja kentälle pääsivät Antti Nieminen ja Jaakko Laaksonen. Lopullinen niitti arkkuun tuli pari minuuttia ennen loppua, kun kulman jälkitilanteesta pallo löysi tiensä verkon perukoille. Sinänsä hieno maali, sillä ruuhkan takaa tulleen laukauksen edestä ehtivät kaikki pois.
Oma katsomomme oli sitä mieltä, että maalivahtimme olisi pitänyt palkita meidän parhaana tällä kertaa. Palkintoraati valitsi kuitenkin armottoman työmyyrän Siim Otsin, joka käy tällä hetkellä Suomen suurinta kuntokoulua, eli armeijaa (tai ainakin joskus oli näin, että se oli kuntokoulu, ehkei enää…) Täysin perusteltavissa oleva valinta.
Jos ottelusta oikein hakemalla hakee jotain positiivista, niin ainakaan koko ottelussa ei jaettu yhtään varoitusta. Edelleen täytyy todeta, että joukkueen pelaajat tekivät varmasti kentällä parhaansa. Tällä kertaa se riitti tähän. Ensi viikolla päästään taas vihdoin omalle kotikentälle, jossa olemme tosi vaikea vastustaja kenelle tahansa.
Jukka