Aika: 16.2.2008 klo 15.00
Pelipaikka: Kaarinan tekonurmi, vain kourallinen uskollisimpia kannattajia oli uskaltautunut paikalle kotijoukkuetta kannustamaan, pakkasta -2,5 astetta

LTU – NoPS 5-0 (3-0)

LTU:n neljännen harjoitusottelun aamu valkeni talven tähän asti kylminpänä, sillä mittari näytti liki kolmeatoista pakkasastetta aamulla.
Edelliset kolme harjoitusottelua tuottivat kaksi voittoa ja yhden tasapelin. Vastustajat olivat tosin kaikki tuttuja joukkueita omasta piiristämme. Päivän vastustaja tuli kuitenkin miltei Pohjan perukoilta, susirajan takaa Nokialta ja ennakkoon ajatellen sään pitäisi sopia heille paremmin kuin meille.
Ilma lauhtui kuitenkin melkoisesti ennen ottelua. Ainoaksi haittatekijäksi kentän laidalla jäi pureva tuuli länsi-lounaasta, joka tuntui juuri sopivasti vaihtoaitiossa.. Ottelusta puuttui muutama vakiopelaaja, mm. Viktor Bilishenko, joka oli edellisessä ottelussa ”liekeissä” tehden kaksi maalia sekä Anssi Gröhn, joka korkkasi varoitustilin LTU:n puolelta edellisessä ottelussa ja näin on tiedossa saunailtaan kurkun kostuketta.
Otteluun lähdettiin neljän pelaajan alakerralla ja kolmella kärjellä. Avauskenttä oli: mv Antti Nieminen, alakerta Ville Raitanen – Markku Lähderinne – Riku Jalonen (C) – Kimmo Mäkeläinen, keskikenttä Siim Ots – Miika Mäenpää – Olli Mäenpää ja hyökkäyskolmikko Jari Nieminen – Aarno Koivisto – Janne Mäntynen. Vaihdossa istuivat Niko Hiltunen, Antti Koivisto, Joni Hyytiä ja Mauno Mikkola.

Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta onnekkaasti, sillä joi kolmen minuutin pelin jälkeen lukemat olivat 1 – 0. Ville Raitasen onnenkantamoinen tai Hannu Hanhimainen suoritus tuotti tulosta. Vastustaja ei tästä hätääntynyt, sillä heidän todella nopeat laiturinsa kiitivät välillä helpostikin läpi kentän kohti kotijoukkueen maalia. Kymmenen peliminuutin kohdalla tällainen läpimurto oli johtaa maaliin. Onneksemme laukaus kajahti tolppaan. Vartin pelin jälkeen vastustaja huomasi, ettei se ollut perehtynyt kunnolla LTU:n Niemisen kuvioihin kentällä. Perinteinen harhautus puri ja upea laukaus vasempaan ylämummoon antoi tulokseksi tässä vaiheessa 2 – 0. Pelin 28. minuutin kohdalla LTU:n koko hyökkäyskaarti teki upean kuvion, joka johti seuraavaan maaliin. Janne Mäntynen syötti Niemisen vapaaksi kulmaan ja Jari keskitti sieltä maalille, jossa Aarno Koivisto puski nappisyötön verkon perukoille. 33. minuutin kohdalla vastustaja vaihtoi maalivahtia. Ehkä tämä hieman herätti vastustajaa, sillä jakson loppupuolella vastustaja sai taas jonkin verran otetta pelistä. Painostus palkittiin parilla kulmalla ja ihan jakson loppuhetkillä pallo kilahti yläputkeen.

Tauolla vaihtomiehet pääsivät kentälle ja tämän jälkeen pelaajien vaihtorumba pyöri niin, että vaihtopenkillä ei kunnolla ehtinyt tulla kylmä.
Vastustaja tuli toiselle jaksolle sillä asenteella, että kotijoukkue on käyttänyt jo kaikki syömähampaansa ja nyt näytetään. Nokia tulikin toiselle jaksolle tehokkaammin kuin kotijoukkue. Runsaan kymmenen minuutin pelin jälkeen kotijoukkue sai pienen otteen peliin parin kulman ja vapaapotkun turvin. Nieminen keskitti maalille ja pallo kulkeutui jälkitilanteessa suoraan Miika Mäenpäälle, joka laukaisi suoraan vastapallosta ja peli oli 4 – 0. Kotijoukkue hallitsi hermonsa hienosti pelissä, sillä varoitustili ei karttunut tällä kertaa lainkaan. Vastustaja puolestaan napsi pelin loppupuolella pari varoitusta.
Lopullinen niitti Nokian arkkuun tuli pari minuuttia ennen loppua. Antti Koivisto antoi vapaapotkun, joka päättyi siihen, että Joni Hyytiä teki paluupallosta loppunumerot 5 – 0.
Vaikka numerot ovatkin selvät 5- 0, niin valmentaja Aki Tetrin sanoin numerot eivät kerro kaikkea ottelusta. Vastustajalla oli omat hetkensä. Heidän joukkueensa oli nuori ja nopea. LTU:n maalivahti venyi muutamaan huipputorjuntaan. Tulevaa kautta ajatellen tuntuu hyvältä, että useampi pelaaja onnistui maalinteossa.

Jukka

sulje