Aika: 18.5.2007 klo 18.30
Paikka: Litsa, Maailman Napa
Sää: Naantalin auringosta ei tänään ollut tietoakaan. Ihan kiva keli silti.
Yleisöä: 75

Litu – VG-62 2 4-0 (2-0)

TuTon kompuroitua Litu otti paikkansa sarjakärjessä.

Kun menee hyvin, niin antaa mennä vaan! Litun taianomainen kevätliito sai taas jatkoa, kun Naantalin miehet mustissa kävivät nöyrtymässä Littoisissa 4-0. Kun TuTo jäi Raisiossa tasapeliin, on piikkipaikka nyt yksin meidän. Taas saa tuulettaa ja tulostella niitä sarjataulukkoja, jos jollain on vielä mustetta jäljellä!
Joukkueiden aiemmat kohtaamiset sarjassa olivat päättyneet maalittomiin tasapeleihin. Ja kun talvella VG voitti treenipelin, oli odotettavissa vaikea ilta kotijoukkueelle. Toisin kuitenkin kävi. Peliä oli pelattu vasta 8 minuuttia, kun ensimmäinen pallo oli jo naantalilaisten verkossa. Ja millä tavalla! Kölli Koiviston herkullinen ristipallo putosi suoraan Mälli Mäenpäälle, joka tälläsi suoraan volleysta maalin takakulmaan. Pelin alku oli muuten varsin tasainen. Kun molempien pelityyliin kuuluivat pitkät pallot ja vahvat kaksinkamppailut, ei palloa liiemmin maassa siirrelty. VG:n vaarallisimmat tilanteet syntyivät keskityksistä, mutta Riku Jalosen johdolla pallot saatiin yleensä siivottua selville vesille. 1-0 tilanteessa Mälli luikerteli veljensä Mämmin tavoin oikealta läpi. Mies kaadettiin selkeästi alueen sisällä, mutta jostain syystä tuomari näki virheen sattuneen alueen ulkopuolella. Kauaa ei tänään tulessa ollut Mälli ja muu joukkue jäänyt hukattua rankkaria murehtimaan. Viisi minuuttia ennen taukoa Varissuon viimeinen valkoinen asukas Mäenpää lähetti pitkän pystypallon Nääki Niemiselle, joka siirsi pallon sivuun ja laukoi pienestä kulmasta 2-0 maalin. Tauolle siirryttiin Litun hallitessa peliä 58 prosentin pallonhallinnalla.

Toinen jakso näytti, että vieraiden kuntoharjoittelu oli ehkä jäänyt talvella vähemmälle. Mitä enemmän Litu teki maaleja, sitä raskaammaksi kävivät mustien jalat. Etenkin keskikentän numero 10, taiteilijanimeltään ”Laiska”, putosi pelin vauhdista melko pian. Littoislaisten keskikentällä rajusti raatanut Otsin Siim, eli Siim Ots, otti kentän täysin hallintaansa toisella jaksolla. Vielä kun vieraiden toppari kaatoi läpiajossa olleen Hiltusen punaisen kortin arvoisesti 65. minuutilla, alkoi peli olla jo selvä. Hieman tätä ennen oli tilanne jo vaihtunut kolmeen nollaan. Myös keskikentällä hyvin vääntänyt Dmitri ”HlääB!” Gontcharov laukoi vasurillaan kohti alakulmaa. Jostain syystä ylimmäksi mieheksi eksynyt Kimmo Mäkeläinen liukui pallon takatolpalta riipaundin maalin. Jo kolmas maali tällä kaudella, tälle italialaisen keittiön erikoismiehelle, joka tänäänkin oli lähellä tehdä jopa hattutempun. Muistaakohan mies olevansa puolustaja? Ottelun loppu pelattiin täysin yhteen maaliin. Kentälle vaihdettu Mäntynen oli pariin kertaan läpiajossakin, mutta pallo ei tänään pysynyt vauhdissa mukana. Kerran Puukkokatsomo huusi jo rankkariakin, kun jo maalipaikassa ollut Hiltunen syötti vielä Mäntyselle, mutta tämä tönäistiin selästä nurin. Voiko selvempää rikettä enää olla!? Lopulta se neljäskin maali saatiin aikaiseksi. Maalia edelsi kaksi hyvää suoritusta. Liukkaan Luikun pudotus Otsille, jonka hyvä pystysyöttö löysi Hiltusen nokikkain maalivahdin kanssa. Kaikkien yllätykseksi maalivahti ei tullutkaan vastaan, vaan lähti häntä koipien välissä pakittamaan kohti maaliviivaa. Forssan Härkä kiitti ja sijoitti pallon alakulmaan. Ja vielä vilkutus hyvään tunnelmaan ehtineelle fanikatsomolle, ja ottelu oli paketissa.
TS

sulje