Aika: 15.6.2007 klo 18.30
Paikka: Hornankattila, Littoinen
Sää: +16, navakka tuuli Tarvasjoelta päin
Yleisöä: 102

Litu – TuTo 3-0 (2-0)

Toverit vastaantulijoita Littoisten Hornassa

Tappioitta tähän asti kulkenut TuTo sai tänään opetuksen siitä, mitä on joukkuepeli ja taisteluhenki. Litu oli ensi minuuteista asti napsun verran edellä joka tilanteessa, eikä TuTo saanut hetken rauhaa pelinrakenteluilleen. Björkbodassa löytynyt hyvä syke jatkui tänäänkin aiheuttaen vieraille hermostuneita hetkiä tämän tästä. Ottelu oli hyvävauhtinen kärkikamppailu, josta ei tapahtumia jäänyt puuttumaan. Litun keskityspallot olivat jatkuvasti vaikeita maalivahti Suhoselle ja muulle puolustukselle ja vain hyvä onni esti Litun avausmaalin synnyn. Toisaalta pitkät pystypallot Niemiselle ja Hiltuselle saivat Redmanin ja Vanhasen saappaat useaan otteeseen sekaisin.
Lähimmäksi maalia pääsi Nääki, joka pääsi nauttimaan Mälli mäenpään oikealta tulleen läpiajon jälkeisesti namukeskityksestä. Tällä kertaa Suhonen ehti pallon eteen. TuTo ei juurikaan päässyt häiritsemään huikeaan nollaputkeen päässyttä Japi ”KunMäSanonEtMäTulen,NiinMäTulen” Kurokalliota. Vasta jakson lopulla alkoi todenteolla tapahtua. 44 minuuttia oli pelattu ja Nääki antoi keskialueelta yhden monista vapareistaan. Pallo kiersi kohti etutolppaa, johon oli parkkeerannut Hiltusen akan poika, joka ohjasi pallon etukulmasta sisään. 1-0. Vain pari minuuttia lisää oli pelattu, kun Keltainen Vaara heitti lisää löylyä kiukaalle. Antti ”Tukkaeläin” Koivisto lähetti vasemman pakin tontiltaan keskityksen rangaistusalueelle, jossa Mälli otti pallon vasemmalla pakarallaan haltuun. Tässä kohtaa TuTon pakki jyräsi Mällin (keino-)nurmeen ja erotuomari Forsberg vei pallon pilkulle. Pilkkua asettui ampumaan tilanteen alulle pannut Captain Marvel itse. Pallo taas verkkoon ja tauolle voitiin lähteä hyvistä 2-0 asemista.

Toiselle jaksolle odoteltiin sisuuntunutta ja aggressiivista TuToa. Ei tullut sellaista. Tuli kesy ja alistunut joukkue. Ja kuin kuorrutuksena kakun päälle, 48. minuutilla J.Suhosen selkää koeteltiin taas, kun pallo piti poimia verkosta jo kolmannen kerran. Suomen Hiusvammayhdistyksen jäsen Siim Ots taiteili itsensä keskeltä jo melkein läpi, kun taas vieraiden lapikas heilahti väärään aikaan. Tällä kertaa oltiin alueen ulkopuolella, joten seurauksena oli vapari. Nääki otti jälleen vastuun, eikä turhaan, sillä pallo viuhahti muurin ohi vasempaan alakulmaan. 3-0 ja peli taisi tässä kohtaa jo olla ohi, sillä vieraat keskittyivät loppuajan lähinnä kiukutteluun. Tästä parhaana osoituksena oli ehkä illan puhutuin tapaus, kun TuTon Aki Karjulalla hiipi orava muuntajaan. Poika paiskasi 68. minuutilla kentälle jääneen Litun juomapullon kiukuspäissään katsomoon. Pullo osui Litun veteraanikatsojan auton tuulilasiin jättäen siihen ilmeisesti jälkensä. Pelin jälkeen Karjulalla ei ollut halukkuutta selvitellä asiaa, joten jää nähtäväksi, mitä jälkiseuraamuksia asia poikii. Tilanteesta tuli vain keltainen kortti. Pahemman tuomion antoi Puukkokatsomo, joka hiillosti Akia koko loppupelin ajan vähemmän miellyttävillä huudoillaan. Akin ja koko TuTon peli sekosi entisestään, eikä Litun voitto ollut edes vähäisessä määrin uhattuna missään vaiheessa. Tuomari Forsbergkin oli hieman helisemässä yleisön, pelaajien ja valmentajien ristitulessa, eikä ilta aina sujunut aivan johdonmukaisesti.
Näin Litu nousi taas sarjan kärkeen, ottelun Åboa ja Tovereita enemmän pelanneena. Kukapa olisi talvella uskonut?
TS

sulje