SCR – LTU 2-0 (0-0)
Kausi päättyi tappioon
Historiallisen hyvä Litu-kausi päättyi Raisiossa pelattuun vierasotteluun, jossa vastaan asettui kovassa syysvireessä oleva SCR. Ainakin Litun pelistä näkyi, että suurin nälkä voittamiseen oli mennyt ja mielessä siinteli jo tuleva saunailta. Kotijoukkue aloitti vahvasti ja oli heti alussa lähellä maalintekoa. Raitalan hyvät torjunnat pitivät numerot tasoissa vielä tässä vaiheessa. Litu löi tuloksetta pitkää palloa kärkeen, sillä jääkaapin kokoinen Moore vei ne kaikki. Kerran pallo pelattiin maaliinkin asti, mutta viimeisenä palloon koskenut Koivisto oli niukasti paitsiossa.
Toiselle jaksolle Tetri vaihtoi muodostelmaa sen verran, että siirryttiin neljän miehen alakertaan. Tällä saatiin laidat tukittua, ja Litu ottikin pelin hetkeksi haltuunsa. Tilanteet olivat edelleen harvassa, eikä vastustajan veskaria päästy testaamaan oikeastaan kertaakaan. Peli kääntyi lopulta kotijoukkueelle tunnin kohdalla, kun kahdestakympistä annetusta vaparista pallo jäi pilkun kohdalle pyörimään. Ennen kuin sitä saatiin siivottua väljemmille vesille, tykitti punapaita ruuhkan läpi pallon verkkoon. Toisessa maalissa Litu-puolustus teki kunniakujan, josta kotijoukkueen oli helppo kävellä maalintekoon. Lopputulos ei jätä seliteltävää. Parempi ja nälkäisempi joukkue voitti.
Kausi on nyt paketissa ja ainakin omasta mielestäni jäätiin plussan puolelle, vaikka lopussa kone alkoi vähän yskähdellä. Kiitos kaikille mukana olleille!
TS