JyTy – Litu 2-2 (1-1)
Taipale ja Litu päätyivät tasapeliin
Litulla oli taas vastassa joukkue, jolta ei oltu saatu pistettäkään miesmuistiin. Nyt se piste kuitenkin tuli ja siihen tarvittiin kaksi kertaa nousu tappioasemasta.
Jo ennen peliä saatiin huonoja uutisia Litu-leiristä, kun keskikentän kaksikko Miika Mäenpää ja Dmitri Gontcharov joutuivat jättämään pelin väliin. Vaan eipä hätää, Siim Otsin rinnalle keskikentälle nostettiin puolustuksen lukko Anssi ”Takavasara” Gröhn. Mutta tämäkin suunnitelma kaatui jo ennen aloitusvihellystä, kun Gröhnin vatsa alkoi heitellä voltteja. Niinpä tilaisuutensa sai nuori Ismo Uusi-Uola. Kova paikka Ispille, tulla kylmiltään tälle Litun pelin kannalta tärkeälle paikalle. Hyvin ”Linko” kuitenkin täytti saamansa saappaat tänään.
Vaikka jo etukäteen tiedettiin, että JyTyn peli kulkee lähes poikkeuksetta Taipin kautta, ei sitä tänään pystytty estämään. Taipin syötöt, kulmat ja vaparit aiheuttivat jatkuvaa sekasortoa vieraiden maalinedustalla. Varsinkin JyTyn Jaakko Ahokas pääsi nauttimaan tarjoilusta useaan otteeseen. Jotenkin pallot kuitenkin saatiin siivottua pois maalin edestä, eikä laukauksia maalia kohti nähty lopulta montaakaan. Litun hyökkäyksenrakentelu oli avausjaksolla selkeää. Palloa linjan yli kärjille, ja sitten toivotaan parasta. Tämä ei ihan täysin toiminut, mutta Litu oli silti hyvin pelissä mukana koko ajan. Taipin eka maali tuli 39. minuutilla. Mies sai pallon 20 metrissä, otti pari askelta, käänsi vasurille ja laukoi oikeaan alakulmaan. Veto ei todellakaan ollut kova, ainoastaan tarkka. Kauaa ei keltapaidat (muuten tosi kivat ne JyTyn –Season of Love-pinkkipaidat) jääneet ihmettelemään tappioasemaa. Pallo pelattiin 16:n rajalle Aarno ”Stinky” Koivistolle, joka siirsi pienellä pystysyötöllä Nääki Niemisen läpi. Ja peli olikin sitten tasan, kun Nääki lirutti pallon varmasti maaliin. Tasoitusmaaliin meni aikaa vain minuutti johto-osuman jälkeen. Taukovihellys päästi Velhot Mäkisen ja Tetrin keittämään väkevämpiä käärmekeittoja joukkueilleen tilanteessa 1-1.
Tetri vaihtoikin miestensä paikkoja sen verran, että siirryttiin selkeään 4-4-2:een, 3-5-2:n sijaan. Muutos toimi sikäli hyvin, että toisella puoliajalla Litu sai linkkinsä paremmin peliin mukaan. Hetkisen alkoi jo näyttää siltä, että peli voisi jopa käätyä vieraille. Tämä siitäkin huolimatta, että jo kolmen minuutin jälkeen Taipaleen toinen maali vei JyTyn taas johtoon. Maali kuin toisinto ensimmäisestä, tällä kertaa veto vain lähti boksin vasemmasta reunasta. Ja eihän sitä tasoitusta taaskaan tarvinnut kauaa odotella. Seitsemän minuutin päästä peli oli 2-2. Nieminen leikkasi vasemmalta sisään alueelle. Ja kun ei enää KUKAAN uskonut syötön lähtevän Nääkin jalasta, siirsi mies vielä pallon täyttä häkää pystyyn juosseelle Härkä Hiltuselle. Kun Hiltsa pääsee tällä tavoin nokikkain mokken kanssa, saa pallon yleensä noukkia verkosta. Niin tälläkin kertaa, kauden viides maali Hituselle, peliuran ensimmäinen syöttöpiste Nääkille? ;)
Jakson loppu ei tarjonnut runsaslukuiselle yleisölle hienouksia. Pari paikkaa molemmilla, joista paras tuli JyTy-pelurille, mutta jotenkin pallo lähti viidestä metristä vielä yli maalin. Litun AA Koivistolla oli myös paikkansa ratkaista ottelu, mutta veto suhahti etukulmasta ohi. Lopulta päädyttiin tasatulokseen, mihin oltiin kai lopulta varovaisen tyytyväisiä molemmissa leireissä.
TS