Aika: 17-8-2007 klo 18.30
Paikka: Fair Play Stadium, Littoinen
Sää: +18, tuulta Korppoon suunnalta
Yleisöä: 63

Litu – JyTy 3-2 (1-0)

Litulle historian ensimmäinen voitto Tykeistä Näkkärin knallilla

Tähän asti tasapaksusti sujunut Litun syyskierros sai tänään mukavan piristeen, kun JyTy kaatui hyvän pelin jälkeen 3-2. Tilanteet vaihtuivat todella nopeaan ja katsomossa Huhmarniemen johtaman Keltaisen Armeijan tunteet kulkivat varmasti vuoristorataa.
Litu aloitti pelin vahvasti. Yllättäen palloa pelattiin tällä kertaa maassa. Viiden miehen keskikenttä järjesteli muutamia hyviä hyökkäyksiä myötätuulen saattelemana. Tykit näytti kaipaavan kentälle henkistä johtajaansa Timo ”Dalai Lama” Taipaletta, sillä peli oli hieman hengetöntä, ja selkeää suunnitelmaa vailla. Kello oli ennättänyt 18 minuutin kohdalle, kun Nieminen osui ensimmäisen kerran. Kurokallion hyvä avaus lensi koko pelaajiston yli, yllättäen JyTy-liberonkin, päätyen Nääkille, joka siirsi pallon varmasti maata pitkin ohi Peltoniemen. Ensimmäinen puoliaika oli muutenkin Litu-painoitteinen, mutta palloa ei saatu runnottua maaliin edes lukuisista kulmapotkuista. Liekö paikalla ollut Aamuset-lehden toimittaja, vai mikä saanut kotijoukkueen ja puukkokatsomon taas alkukauden kaltaiseen taistoon, mutta toiminta tiukoissa tilanteissa oli nyt paremman näköistä kuin aikoihin…
…tai siis näin oli ekalla jaksolla. Mutta kun tultiin kopista toisen kerran, olivat voimasuhteet taas muuttuneet. Jyty vyörytti nyt kolmella kärjellä hyökkäyksiään, eikä Litu päässyt kotipesältään mihinkään. Ja tätä juonenkäännettä ei voi laskea vain tuulen varaan. Tätä kesti kymmenisen minuuttia, sitten Tetri teki säätöjä muodostelmaansa ja peli alkoi taas tasoittua. Tästäkin huolimatta JyTy pääsi tasoittamaan ottelun 62. minuutilla. Sinkkosen laukaus 18 metristä otti kimmokkeen Jallu Jalosesta ja jätti Kurokallion vaille mahdollisuuksia. Litun vahva usko omiin kykyihin poiki kuitenkin johtomaalin jo neljä minuuttia myöhemmin. Hiltunen vapautti Nääkin läpi vasemmalta, edessä oli enää kolme numeroa liian suurissa hallihousuissa seikkaillut Börje. Börje ei vielä tiennyt, että Nääki kääntäisi pallon 98,7 prosentin varmuudella vasurilta oikealle ja tekisi sitten maalin. Nyt tietää. Sitten oli (tänään hieman perinteisemmin mustissa pelanneen) lähiösikermän vuoro kuitata nopeasti. Eero Rauvola kirmasi vasemmalta kohti Litun maalia. Anssi ”Leaving Las Vegas” Gröhn oli jo pääsemäisillään palloon käsiksi, kun Eero nosti pallon yli vastaan tulleen Kurokallion. Eikä siinä vielä kaikki. Saat lisäksi tämän kätevän sitruspuristimen! No et saa, mutta tuulettaa saat, sillä Litu (ja Nääki) tuli vielä kolmannen kerran. Hiltsa löysi jälleen Niemisen maalin edestä ja nyt pallo löysi tiensä maalin kattoon. Peli oli 3-2 ja Tykkien jalat alkoivat jo painaa, eikä tasoitus enää ollut edes lähellä. Sen sijaan Nääkillä oli vielä pari paikkaa lisätä johtoa, mutta Peltoniemen reaktiot estivät lisäosumat. Muuten siistissä pelissä nähtiin vielä yliajalla pari turhautuneen pelaajaan rumaa ja myöhästynyttä taklausta, kun Vigren ja Palmusuo ottivat laput mieheen.
Yksi apina putosi taas selästä, kun eka voitto JyTystä tuli hankittua. Puukkokatsomon ja kärkimiesten lisäksi allekirjoittaneen kiitokset menevät tänään keskikentällä raataneille O ja M Mäenpäille. Toki onnistujia oli monia.
TS

sulje