Aika: 1.9.2006 klo 18.30
Paikka: Salon keskusurheilukenttä
Sää: +23, poutaa
Yleisöä: 67

Wilpas-LTU 1-2 (0-1)

Keväällä kun joukkueet kohtasivat, ei paremmuutta meinattu saada selville millään, ennenkuin Nieminen ratkaisi yliajalla vaparillaan Litun 1-0 voiton. Ja samat olivat sävelet tälläkin kertaa.
Upealla samettinurmella pelattu ottelu oli ensimmäiset kolme varttia tasaista vääntöä, jossa kumpikaan ei juuri pitänyt palloa kentän pinnassa, vaikka tällä kertaa siihen olisi ollut mahdollisuus. Salolaiset pääsivät pariin otteeseen puolittain karkuun Litun puolustukselta, mutta alakerran lukot Gröhn ja Lehtonen hoitivat tänään tonttinsa varsin mallikkaasti eikä maali lopulta ollut lähelläkään. Vauhtia ekalla jaksolla riitti melko mukavasti, vaarallisia tilanteita ei niinkään. Vieraiden ensimmäinen paikka avautui, kun Hiltusen hyvä avaus tavoitti Niemisen oikeasta laidasta. Siinä vaiheessa saattoi jo nähdä, että Wilppaan puolustaja olisi kohta kusessa. Ja kuinka ollakaan ; kiihdytys -> valelaukaus -> kääntö toiselle jalalle -> pakki kahveelle -> pallo voimalla mokken jalkojen välistä maaliin -> 0-1. Tämä on nähty vissiin joskus ennenkin. Luulisi pakkien jo tietävän mitä tuleman pitää!
Toinen puoliaika alkoi vielä siitä, mihin ensimmäinen jäi. Jallu Jalonen puski kulmapotkusta pallon maaliin. Valitettavasti vain vierellä ollut kotijoukkueen pakki oli puoli metriä Jallua lyhyempi, jolloin tuomari näki Jalun kyynärpään olleen liian ylhäällä. Todellisuudessahan pakin pää oli ihan liian alhaalla! Tämän jälkeen tahti kentällä muuttui täysin. Litu passivoitui täysin ja Wilpas pääsi vyöryttämään hyökkäyksiään seuraavat 40 minuuttia etenkin oikean laidan kautta. Kuin ihmeen kaupalla pallo löysi tiensä Litun maaliin vain kerran, vasemmalta tullut hyökkäys päättyi hyökkääjän sijoitukseen maalin takakulmaan. Vaikka aivan huippuvaarallisia tilanteita ei montaa ollutkaan, niin pallo pyöri Litun päädyssä jatkuvalla syötöllä. Onneksi pallot olivat kuitenkin enimmäkseen pitkiä kaaria ja keskityksiä. Nämä pallot jäivät poikkeuksetta S.Lehtosen näppeihin. Välillä Litukin pääsi käymään toisessa päässä. Ja tällä kertaa meiltä vietiin pilkku, kun Bilishenkoa potkaistiin takaapäin lonkeroihin. Kopsahdus kuului vaihtopenkile asti. Tuomari ei sitä kuullut eikä nähnyt. No, onneksi lopussa aina kiitos seisoo. 90 minuuttia pelattu, kun Nieminen tulee taas oikealta, tekee taas jo edellä mainitut liikkeet ja pallo voidaan taas poimia Wilppaan verkosta. 1-2. Ne pakit ei vaan opi. Aika julmaa A.Tetrille joukkoineen. Mut hei, elämä on..
Illan epäonnistuja: Kenttäkuuluttaja. Kaveri kuulutteli Litulle vaihtoja joita ei ikinä tehty ja kertoi vielä lopputulokseksi 1-1. Taisi äijä seurata peliä olutkatsomon puolelta.
TS

sulje