Toip-49 – LTU 5-2 (4-2)
Päivä jolloin kaikki meni pieleen
Tämä oli pelireissu, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Joskus vain homma ei
toimi. Pelin lähtökohta oli jo huono, kun alla oli edellispäivän kova vääntö Bodaa
vastaan, eikä vappuriehaan saatu missään vaiheessa ladattua voittoon tarvittavaa
virettä. Etenkin kun jouduttiin taas pitkästä aikaa hiekkakentälle. Onko näitäkin
kenttiä vielä olemassa? On, Toijalassa. No, selityksiähän nämä kaikki tietysti on.
Totuus on se, ettei vierasjoukkueesta onnistunut kukaan, edes välttävästi.
Peli alkoi hyvin Suilamon luikerrellessa oikealta vapauttaen Aallon maalintekoon
(maali tosin merkittiin videotarkistuksen jälkeen Hiltuselle.) Kaikki mitä tämän
jälkeen tapahtui, on toivottavasti jo pyyhkiytynyt pois littoislaisten muistista.
Seurasi kolme toinen toistaan helpompaa ja kummallisempaa maalia. Tilanne oli
nopeasti jo 3-1. Edes normaalisti luotettava Simo ei tänään onnistunut, vaan pallot
vierivät maaliin tuskastuttavan hitaalla vauhdilla. Kaiken kruunasi 3-1 maali, jossa
Simo makasi jo maassa puolitajuttomana. Mutta se ei häirinnyt toijalan poikia, vaan
he jatkoivat tyynesti peliä ja pistivät pallon tyhjiin. Fair Play hämäläiseen
tapaan! Tuomarin selitys oli, ettei peliä tarvinnut katkaista, koska loukkaantuminen
oli maalivahdin oma vika! Mitäs löi päänsä.
Litu tuli vielä peliin mukaan Avolan kavennusmaalilla, mutta jälleen kerran toiveet
takaa-ajosta kariutuivat kotijoukkueen outoon maaliin. Maalin teki yksi Tuukan
veljeksistä, vierittäen pallon polvesta säärtä pitkin varpaan kärjestä roikottaen
yli maalivahdin. Ja kaikki tämä nollakulmasta. Vahingossa.
Toiselle jaksolle yritettiin vielä tulla taistelumielellä, mutta niinhän siinä kävi,
että pallo kaivettiin maalista heti avausminuutilla, kun puolustus tarjoili
kotijoukkueelle tyhjän maalin. 5-2. Game Over. Suomen Cup on nyt nähty tältä
vuodelta.
Lopulta saatiin olla tyytyväisiä, ettei kukaan lentänyt pois kentältä, ja että
Toijalasta päästiin pois! Järkyttävä paikka. Eriskummallisia ihmisiä.
TS