Otteluun raisiolaisia ystäviämme vastaan lähdettiin tappio niskassa (InterA-pelistä reportteri estyi saapumasta paikalle.) Hyvin ei alkanut tämäkään peli, kun SCR:n kaksijapuolimetrinenhyökkääjähirviö huojui läpi koko kentän ja pallo kaivettiin kotijoukkueen maalista jo pelin ensi minuuteilla. Litun maalissa oli tänäänkin Lauri, kun S.Lehtosen polveen vielä odotellaan varaosia. Myös Litulle alkoi pikkuhiljaa siunaantua maalipaikkoja, mutta niin Näätä Suilamo kuin Jallu Jalonenkaan eivät saaneet maalattua hyvistäkään paikoista. Kärkiosastolla näkyi Hiltusen sairastelu ja Niemisen poissaolo (porauslautalla.)
Pelissä viljeltiin kovia taklauksia molemmin puolin, eikä korteiltakaan vältytty. Lähimpänä punaista oli terrierien lailla joka paikkaan liukunut Migu Velhonpoika Mäenpää.
Toisella jaksolla Litupelaajien huolimattomuus johti siihen, että vieraat rokottivat vielä kolmesti. Maalintekijöiden joukossa oli mm. Kaukoidän ihme, Litussakin testissä käynyt Tee, alias PikkuT.
Ottelun loppu oli pelkkää pelailua, jossa jo pedattiin lähtökohtia mahdolliselle kohtaamiselle Suomen Cupin toisella kierroksella.