Litu – KaaRe 2-3 (2-1)
Paikallisvääntöön lähdettiin kevään maalittoman tasurin jälkeen kovin odotuksin. Sen verran oli Litulla jäänyt hampaankoloon menetetyistä kahdesta pisteestä.
Kotijoukkue aloittikin pirteästi, pallo ja miehet liikkuivat hyvin ensimmäiset puoli tuntia. Niinpä luvut taululla olivatkin jo 2-0. Ensin Suki Suominen teki kulmapotkusta 1-0:aan ohjaten pallon jalallaan Kaaren pakin kautta verkkoon. Vähän myöhemmin Avolan pitkä avaus vapautti Nääki Niemisen läpiajoon ohi hitaiden Reipas-puolustajien. Tuloksena toinen maali, pallo sisään etunurkasta. Tällöin näytti, että peli on ratkennut. Litu lopetti liikkumisen ja Kaare pääsi peliin mukaan. Puoliajan lopulla Kaare pääsi kaventamaan 2-1:een, kun vaarattoman näköinen laukaus painui etukulmasta Raitalan maaliin.
Toiselle puoliajalle Litu tuli taas hyvällä sykkeellä, mutta tällä kertaa sitä kesti vain viisi minuuttia. Tässä ajassa Nääki ehti jo tärisyttää ylärimaa, mutta pallo pomppasi maaliviivalta pois. Kaarekin alkoi jo pikkuhiljaa väsähtää ja peli pyöri lähes koko 45 minuuttia sinisten päädyssä. Mutta. Siniset hyökkäsivät kaksi kertaa ja pallo poimittiin Raitalan maalista kahdesti. Tilanne 2-3. Kylmä oli opetus Litulle siitä, miten maaleja tehdään vähistäkin paikoista. Aivan viime minuuteilla Nääki pelasi vielä Hiltusen avopaikkaan, mutta ei onnistunut Forssan Härkä saamaan palloa tyhjään maaliin.
Ei hyva. Huonö.
TS