Immortality… (7.4.2k1)
Tiimi:
Kim Campbell (Vellu)
Niko Antonio (Pete)
Alec Mercy (Jubbi)
Gizza Gorgo (ST)
Ryhmä on levähtänyt jonkin aikaa Nikon huvilalla kun heille yhtäkkiä tulee mieleen että ennen kuin he joutuivat sivuraiteille Zafnibin epäonnistuneen loitsun vuoksi, juuri Zafnib oli kehoittanut heitä etsiytymään New Orleansiin jossa heitä oltaisiin lentokentällä vastassa. Zafnib antoi tämän kehoituksen päivänä jolloin Chantry räjäytettiin, on siitä kulunut nyt jo pari viikkoa. Alec, Kim ja Niko pakkaavat kapsäkkinsä ja päättävät yrittää. Koska Niko on pihillä päällä, matkustavat he usean tunnin lentomatkan New Orleansiin turistiluokassa.
Ihme kyllä heitä ollaan vastassa lentokentällä. Hieman nuutuneen oloinen mies pitää kylttiä jossa lukee Nikon nimi ja muutama nimi jotka eivät enää ole elossa. Mies ilmoittaa nimekseen Greg ja hän on hieman ihmeissään hahmojen myöhästymisestä. Mutta hän hyväksyy kun hänelle kerrotaan että oli armoton ruuhka matkalla lentokentälle. Hän ei viitsi keskustella tallaisessa väkijoukossa ja ehdottaakin että he siirtyisivät autolle. Hän on tullut vanhalla taksilla ja onpa ehtinyt saada jo muutaman pikavoitonkin näiden kahden päivän aikana.
Hahmot hyppäävät taksin kyytiin ja matkalla kohti Chantryä, Greg esittelee kaupunkia heille. New Orleans vaikuttaisi olevan oikea kulttuurien sulatusuuni aina Ranskalaisista Jamaikalaisiin. Greg pysäyttää auton erään vanhan kirjaston eteen. Hän sanoo että Chantry kuuluu Order of Hermeksen veljeskunnalle. Kirjastossa sisällä näyttäisi olevan aivan mukavan laaja kokoelma kirjoja ja muutenkin vaikuttaa rauhalliselta paikalta kun lukeminen ei ole kovin merkittävä harrastus tässä kaupungissa, niin asiakkaita ei paljon ole.
Mutta ennen kuin hahmot saisivat täydet oikeudet Chantryn kirjastoon ja tiloihin, heidän olisi suoritettava eräänlainen initiaatio riitti, tehtävä joka näyttäisi Gregille, joka ilmoittaa olevansa Chantryn johtaja, onko uusista jäsenistä mihinkään. Hahmojen tulisi tavalla tai toisella tuoda eräs henkilö elävänä Gregin luokse. Henkilö on nimeltään Elizabeth Cook ja hän toimii työskentelee yö vuorossa Omega Corporationissa. Kohteen tiedetään myös asuvan miehensä kanssa kaupungin laitamilla eräässä asuntolassa.
Hahmot päättävät kokeilla vanhaa feikki-poliisi kikkaa ja Alec nakutteleekin itsensä puolessa päivässä poliisin keskustietokoneeseen sisälle ja etsii sieltä niin lisätietoja kohteesta kuin myös tietoja paikallisista etsivistä ja virkamerkin mallista. He käyvät ostamassa myös Kimille naamiaskaupasta kunnia-poliisin uniformun leikki aseineen päivineen. Täydelliseen poliisi naamioon kuuluu myös ruostekukkainen Cadillac ja sinne iso pino tyhjiä kahvikuppeja ja donitsi laatikoita. Heillä menee näissä järjestelyissä pitkälle iltaan ennen kuin siirtyvät kohteen asunnon parkkipaikalle odottamaan Elizabethia. Joskus kahdeksan aikaan illalla joku äijä kurvaa mustangillaan asunnon eteen. Kun tämä on nousemassa portaita, tätä vastaan tulee portaissa vastaan nainen joka vastaan täysin kohteen kuvausta; punaisessa mekossaan kantaen valtikkaa ja kruunua.
Niko ja Alec nousevat autosta ja lähestyvät kohdetta. Alec tutkiskelee naisen elintoimintoja josko niissä löytyisi jotain ihmisestä poikkeavaa ja hänen mielestään nolla-pulssi on sitä. Myös miehessä jonka tämä kohtasi portaissa näyttää olevan jotain poikkeavaa. Kun hahmot lähestyvät naista, tämä noteraa heidät jo kaukaa saapuvaksi. Kun Niko ja Alec vilauttavat poliisi merkkejä, nainen ei näytä olevan vakuuttunut niistä ja sanookin heti näille että etteihän nämä selvästikään ole poliiseja. Koska heidän hyvin laadittu suunnitelma näyttää valuvan käsistä, kokeilevat he rohkeampaa suunnitelmaa ja paljastavat että heidät on palkattu etsimään hänet käsiinsä ja palkkaamaan johonkin tehtävään. Elizabeth tuntuu aluksi hieman kiinnostuvan, mutta kun näyttää siltä ettei pojilla ole paalua maksaa edes minkäänlaista etumaksua, Elizabeth päättää jatkaa matkaansa töihin. Niko ja Alec huokaisevat helpotuksesta kun vampyyri lähtee ja jättää heidän makoisat kaulansa rauhaan.
He eivät kuitenkaan jätä Elizabethia rauhaan ja lähtevät seuraamaan tätä. Koska vampyyrin ajama Fiat Punto ei ole mikään menijä, ei Nikolle tuota vaikeuksia seurata tätä. Alec yrittää sekoittaa vampyyrin mielen antamalla tälle mielikuvan siitä että tämä työskentelisi kirjaston osoitteessa oikean paikan sijaan. Tämä tuntuu tepsivän ja loputtomalta tuntuvan mutkittelun jälkeen Elizabeth pysähtyy kirjaston eteen. Kim ryntää autosta ja labra takki päällään ja laptop kainalossaan hän kulkee autonsa ulkopuolella ihmettelevän Elizabethin ohi ja saakin välittömästi tämän huomion. Aivan pihalla oleva Elizabeth ei tunnu tunnistavan aivan hetki sitten näkemäänsä Kimiä ja uskookin tätä kun Kim sanookin että on odottanut Elizabethia saapuvaksi. Hän rientää sisälle varoittamaan Gregia ja kumppaneita vampyyrin vierailusta ennen kuin menee herrasmiesmäisesti avaamaan ovea Elizabethille.
Sisällä Greg tulee Elizabethia vastaan ja ollessaan kättelemässä tätä, Greg laukaisee jonkin efektin vampyyrin päälle ja tämä rojahtaa tajuttomana lattialle. Myös Niko ja Alec tulevat sisälle katsomaan tapahtumaa. Greg tuntuu olevan todella otettu hahmojen ripeästä toiminnasta ja tehokkaasta tavasta suorittaa tehtäviä. Hän antaakin 500$ käytettäväksi aivan mihin he tahtovat ja suorastaan käskee heitä lähtemään viettämään vapaata. Kim on aivan haltioissaan ja suunnistaa pelihalliin tuhlaamaan. Alec on pizzan nälkäinen ja lähtee hänkin. Ties vaikka sattuisi törmäämään johonkin punatukkaiseen, vihreäsilmäiseen vähäkuppaiseen huoraan jonka matkaan lähteä. Niko tuntuuu olevan erittäin kiinnostunut siitä mitä Greg ja kumppanit tekevät vampyyrille ja päättääkin jäädä katsomaan. Vaikka Greg kuinka kehoittaa Nikoa lähtemään, vaatii tämä jäädä katsomaan. Greg ei voi kuin kohauttaa hartioitaan ja hyväksyä tämän.
Niko seuraa maageja kellariin, mutta ollessaan portaissa matkalla alas, hänen vaistonsa äkkiä varoittaa ja hän käännähtää katsomaan vain huomatkseen että eräs maageista yrittää kolkata hänet vampyyriltä pudonneella valtikalla. Niko toivoo että epäonni kohtaisi miestä ja näin tuntuukin käyvän ja mies horjahtaa portailla sen verran että isku menee hiuksen hienosti ohi. Maagi eivät kuitenkaan lopeta tähän vaan huitaisee valtikalla Nikoa kasvoihin. Niko ei kuitenkaan tästä ole moksiskaan ja yrittää kutsua magiaansa apuun, mutta toinen maagi on häntä nopeampi ja voimakkaalla repäisyllä tämä lähettää Nikon lentämään ilman halki ja laskeutuessaan kymmenen metrin päähän lattialle, Niko kolhaisee päänsä sen verran että kaikki pimenee…
Kun Niko tulee jälleen tajuihinsa, huomaa tämä Alecin kumartuneena hänen ylleen. Pelihallista palailleen Kim ja Alec huomasivat kirjaston olevan ilmiliekeissä ja Nikon makaavan portailla. Kim ryntää välittömästi sisälle yrittämään palon sammuttamista, mutta liekit ovat liian voimakkaat. Tällä välin Alec parantaa Nikon vähän parempaan kuntoon. Palokuntakin saapuu pian paikalle ja palomiehet yrittävät pitää sisälle yrittävät Nikon ja Alecin poissa. Heitä ei kuitenkaan voi pidätellä ja hekin juoksevat liekkien keskelle. Kim löytää portaat kellariin ja se näyttäisikin vielä olevan melkein vahingoittumaton, lukuunottamatta roskapönttöjä joissa palaa paperi tavaraa. Kim sammuttaa palot kellarissa ja jää tutkimaan sitä. Niko ja Alec saapuvat nyt perässä ja pienen skannaamisen jälkeen Alec havaitsee elämää tällä maan alla. Erään oven takana näyttäisi olevan lyhyt käytävä jota reunustaa lukuisia ovia. Ovet on lukittu, mutta Kim tuntuu tietävän keinot niiden aukaisemiseen. Ovien takaa löytyy puolisen tusinaa hyvin riutunutta ihmistä.
Hahmot eivät ehdi paljon tutkailla täällä kun palomiehetkin löytävät tänne ja hahmojen avustuksella alkavat kantamaan vankina olleita pois. Hahmot kuitenkin nappaavat mahdollisimman paljon paperia mukaansa jos vaikka voitaisiin retusoida myöhemmin. Ulkona palomies toruu Kimiä tämän hurjapäisyydestä, mutta lupaa ottaa joskus paloauton kyytiin soittamaan torvea. Vankina olleissa ihmisissä Alec ei havaitse oikeastaan mitään ruumiillista vikaa, ainoastaan heidän neuro-energiansa on vähissä. Niko huomaakin että heillä oleva luontainen Quintessence taso on melkein nollassa. Hahmot eivät ehdi kuulustella heitä pitkään, mutta kerkiävät kuulla että eräs vangeista on nimeltään Greg Jones, kirjaston hoitaja. Joku tuntemattomat miehet olivat tulleet hänen työtiloihinsa ja hänelle oli väkisten juotettu jotain litkua joka oli vienyt häneltä tajun.
Lopulta hahmot poistuvat paikalta ja suuntaavat kohti motellia. Matkalla kuskina oleva Niko joutuu kuitenkin tekemään äkkijarrutuksen kun aivan yhtäkkiä hän huomaa jonkun seisovan keskellä tietä. Törmäys tapahtuu ja uhri lennätää katuun. Niko lyö liinat kiinni ja katsoo josko uhri nousisi ylös. Samalla hetkellä takapenkillä oleva Kim huomaa kauhukseen että auton ympäriltä nousee asfaltin läpi alkaa nousta lukuisia hirviömäisiä zombeja pidellen käsissään macheteja. Kim varoittaa muita uhasta ja ei kulu kauankaan kun mielenhallintaan erikoistunut Alec huomaa näiden ’zombien’ olevan nuoria miehiä joilla on paksut luotiliivit ja kypärät machettejen lisäksi. Hän yrittää patistaa muitakin uskomaan tähän illuusioon ja erittäin voimakastahtoinen Kim tajuaa myös illuusion todellisen luonteen. Ainoastaan hieman herkkäuskoisempi Niko vain katsoo silmät ymmyrkäisenä kuinka tusinan verran zombeja piirittää auton ja hakkaa sitä macheteillaan.
Alec päättää koittaa itsekin mielen kusetusta ja antaa itsestään huokuaa aikaisemmin ihmissusi Kurtilta näkemänsä hirviömäisen muodon ulospäin. Illuusio tuntuu tepsivän ja ’zombiet’ lähtevät laahustamaan karkuun todella vauhdikkaasti. Alec kuitenkin haluaa ottaa vangin ja koettaa nyrjäyttää nilkan yhdeltä näistä pakenijoista. Loitsuun kuitenkin tuntuu pakkaantuvan energiaa vähän liikaa ja nuorukainen ulvoo tuskasta kun molemmat sääriluut raksahtavat poikki kuin kuivat tikut. Hahmot poimivat vammautuneen yksilön kyytiinsä ja suuntaavat laitakaupungille kuulustelemaan häntä.
Poika ei jaksa laittaa kivuista johtuen paljon vastaan ja kertookin avuliaasti että eräs musta Jamaikalainen mies antoi heidän roolipeli porukalleen jokaiselle jäsenelle 200$ jos he kävisivät pelottelemassa eräitä henkilöitä tiettyä esitystä näytellen. Alec saakin ongittua pojan mielestä hetkellisen kuvan hänen palkkaajastaan. Koska poika ei tunnu tietävän mitään oleellista, päättävät hahmot käydä heittämässä hänet sairaalaan ja patistavat Alecin kirjaamaan tämän sisään.
Alkaa olla aamuyö jo pitkällä kun hahmot lopulta kirjautuvat motelliin. Edellisen yön tapahtumista johtuen he päättävät linnoittaa huoneet hyökkäys varmoiksi. He alkavat tutkia kirjastosta pelastettuja kirjoja ja papereita, mutta ne ovat liian pahasti tuhoutuneet. He muistavat kuitenkin että Gizza osaa pelleillä ajan kanssa ja soittavatkin tälle Nikon kartanoon herättäen tämän isännän makuuhuoneesta. He haluavat tämän matkustavan New Orleansiin ensi tilassa ja tulemaan heidän motelliinsa. Ainan valmis Gizza pyyhkäisee valkoisen tomun nenän pielestään ja nyppii käsivarteen unohtuneet neulat irti ja alkaa valmistella lähtöä käärimällä muutaman jointin matkaa varten.
Loppu yö ja aamu tuntuu sujuvan rauhallisesti ja hyökkäystä ei tule. Katsoessaan ulos ikkunasta Alec huomaa yhtäkkiä kahden zombien hyökkäävän perheenäidin ja tämän vauvan kimppuun. Nämäkin näyttävät olevan taas illuusio-zombeja ja taas Alec yrittää kusettaa näitä pienellä illuusiolla Ramboksi muuttuvalla vauvalla. Illuusio on kuitenkin luultavasti vähän liian epäuskottava ja zombit eivät tunnu olevan moksiskaan, vaikka vauvan äiti joutuukin täydelliseen paniikkiin. Kasautuvasta Paradoxista huolimatta Alec tehostaa vauvan ampumien illuusioluotien vaikutusta zombien hipiässä aiheuttaen paiseiden muodostumisen niiden iholle ja lopulta räjähtäen jättäen todella kauhistuttavat ruumiit jälkeensä. Korjatakseen aiheuttamiaan vahinkoja, Alec yrittää rauhoitella paniikissa olevan äidin mieltä loitsuillaan, mutta tälle illuusio on liian tehokas. Äiti soittaakin poliiseille tapahtuneesta.
Pian poliisit ja ambulanssi saapuvat paikalle ja poliisit ottavat hätääntyneen naisen puhutteluun. Ensihoitajat kuitenkin huomaavat kahdessa miehessä olevat paiseet ja uskovat että kyseessä on jokin vaarallinen tarttuma tauti ja käskevät poliiseja eristämään alueen. Kim menee ulos katsomaan tilannetta ja saakin pian poliisin jakamattoman huomion itseensä. Poliisi tiedustelee tältä mahdollisista havainnoista. Pian hahmot kuitenkin eristetään huoneisiinsa kunnes epidemia yksikkö tulee tarkistamaan tilanteen. Alec huomaa kuinka viaton äiti saatetaan poliisiauton takapenkille ja vauva jätetään odottamaan sen sosiaali työntekijän saapumista. Varomattomalla teoillaan Alec on saattanut passittaa viattoman naisen vankilaan ja tehdä vauvasta äidittömän. Sekö muka on oikea tapa nousta korkeammalle tietoisuuden tasolle.
Myös tartuntatauti keskus CDC:n tutkijat uskovat että Alecin aiheuttama efekti on tarttuva tauti ja vaatii että kaikki motellin asukkaat testataan ja mahdollisesti viedään karanteeniin. Onneksi Kim on juuri käynyt pyörähtämässä ulkona joten hän ja huonekaveri Alec aiotaan kiikuttaa karanteeniin. Alec kuitenkin myssyttää heidän saattajiensa mielen ja onnistuvat näin välttämään ikävän vangitsemisen.
Keskipäivän tienoilla Gizza saapuu motellille ja hänet patistetaan heti lukemaan kirjoituksia. Koska tehtävästä tulee raskas, käärii hän itselleen sikarin kokoisen jointin ja alkaa möyhyttelemään savuja. Kun lopulta Gizza kuitenkin alkaa saamaan selvää mitä teksteissä on joskus lukenut. Eräs kirjoista näyttäisi olevan jonkin sortin päiväkirja. Kirjassa ei ole oikeastaan mitään mielenkiintoista, muuta kuin se että melko loppuvaiheilla kirjaa, käsiala on muuttunut rennosta tyylistä täsmälliseen ja täydellisiä kirjaimia sisältäväksi. Papereista löytyy myös tekstiä adamantium Golemien valmistamisesta ja Quitessence tiiviste Tass uuttamisesta ihmisestä. Kaavat ovat kuitenkin epätäydellisiä ja eivätkä suo hahmoille mitään uutta mullistavaa.
Hahmot päättävät lähteä katsastamaan vampyyrin asuntoa. On iltapäivä ja pihalla ei näyttäisi olevan kumpaakaan autoista. Niko kokeilee onko ovi jäänyt auki ja kuin ihmeen kaupalla sen lukko on jumiutunut auki asentoon ja ovi on jäänyt lukitsematta. Kämppä muistuttaa aivan opiskelia asuntoa ja hahmot joutuvatkin etenevään varovasti lattialle jätettyjen vaatteiden ja pizzalaatikoiden välistä pujotellen. Asunnosta löytyy kaksi tietokonetta ja ei kulu aikaakaan kun Kim ja Alec ovat kilpaa kräkkäämässä niiden salasanoja auki. Sillävälin Niko tutkii asuntoa ja löytää jääkaapista hyvin yksipuolisen aterian, verta. Myös pimennetystä makuuhuoneesta löytyy sängyn alle kätkettynä makuualusta jota vampyyri ilmeisesti käyttää päiväunille. Kolme tuntia kuluu ja molemmat koneet on kräkätty auki. Miehen koneessa näyttäisi suurin osa ohjelmista käsittävän viihdettä mutta useampaan otteeseen esiintyy termi ’livewire’, joka paljastuu nettibaariksi. Naisen koneessa on huippukalliita ohjelmia ja todelta pitkältä ajalta pidetty päiväkirja. Vampyyri tuntuu olevan kypsähtänyt nykyiseen työpaikkaansa ja haaveileekin päiväkirjassaan verikekkereistä jossa pomolla on tärkeä rooli.
Koska he eivät halua että töistä palaava mies pieksäisi heidät murtautumisesta epäiltynä lasarettiin, päättävät he sosialisoida tietokoneista komponentteja ja paeta takaisin motelliin. Motellissa Alec alkaa päivittämään vanhaa laptoppiaan hieman sopimattomilla osilla mutta kolmessa tunnissa hän onnistuu mahdottomalta tuntuvassa tehtävässä ja laptop toimii taas. Samassa ajassa hieman tekniikkaa paremmin tunteva Kim suunnittelee ja rakentaa improvisoiduista osista langattoman modeemin omaan läppäriinsä.
Ilta on taas koittanut ja hahmot päättävät lähteä kuulustelemaan vampyyrin ghouli-miestä. Automatkallaan Kim ottaa yhteyttä LiveWire Chat ryhmään ja kuulostelee tilannetta. Yleinen huhu kuuluu että yksi parhaista tietokone guruista, kuningatar, on kidnapattu. Kun Kim yrittää varoivaisesti kysyä kuka kuningatar on, saa tämä nörttien vihat niskoillensa. Hän kuitenkin onnistuu rauhoittelemaan näitä kofeiinilla käynnissä olevia ihmishylkiöitä. Hän kuuleekin huhun jonka mukaan joku olisi nähnyt jonkun vievän kuningattaren City Toweriin. Kim ottaa selville City Towerista ja etsii josko sieltä löytyisi jotain laboratorio tiloja ja ainoat tilat tuntuvat olevan Addams Researchin nimissä.
Ajatus Ghoulista alkaa tuntua liian pelottavalta ja hahmot palaavatkin motelliin ja alkavat tällä kertaa kräkätä itseään City Towerin turvajärjestelmiin sisälle. Jälleen kerran Niko joutuu kuuntelemaan kun hirveä nakutus käy Kim tahkotessa koodia jolla puolustus murretaan. Ilta on jo saapunut kun Kim pääsee sisälle, mutta uurastus näyttää tuovan tulosta ja kamerat näyttävät aseistettuja vartioita tavallisessa tutkimus laboratoriossa. Eräässä kerroksessa näyttäisi kuitenkin olevan kamerat lukittuna vahvemmalla koodilla ja sen avaamiseen ei taida enää koneen tehot riittää. Mutta jossakin tuolla mahdollisesti lymyilee petturi maagi ja vangittu vampyyri. Nyt vain pitäisi keksiä jokin keino miten päästä sisään. Alecilla tuntuu löytyvän ehdotuksia aina ruokalaan tehtävästä terveystarkastuksesta pommiuhkaan asti.
Mutta seuraavalla kerralla sitten nähdään miten äijien käy