Jaanan sivut.
Tämä pääsivuni on tarkoituksella
hyvin pelkistetty helpottaakseen
käytettävyyttä myös
vähän hitaampien yhteyksien takaa. Sivua
on päivitetty viimeksi 17.3.2007.
Perheemme tuossa alempana näkyvillä sivuilla on
juttuja matkoista joita olemme vuosien
varrella tehneet
moottoripyörillä, autoilla tai
muilla apuvälineillä. Niillä ovat
mukana olleet muun muassa
Jaana, Laura, Irma ja Kari sekä muita
ystäviämme ja tutttaviamme. Matkat ovat
pääsääntöisesti
kesälomakauden aikana tehtyjä, pituudeltaan noin
kahdesta neljään viikkoon kerrallaan. Yleisin
kohteemme on ollut keskinen eurooppa, esimerkiksi Norja ja muut
pohjoisosat on tarkoituksella jätetty tulevien vuosien
haasteiksi.
Nämä sivut (alasivuineen, ulkopuolisten
linkkejä
lukuun ottamatta) on tehty Nvu 1.0 -versiolla niin, että
niistä voi valita joko
pelkkää tekstiä
sisältävät
kevyemmät, tai kuvia ja muuta mahdollista
materiaalia sisältävät raskaammat versiot.
Osa raskaammasta materiaalista sijaitsee tallennustilan rajallisuudesta
johtuen muilla palvelimilla.
Kotieläimiämme: [ Kissa
] [ Hamsterit ]