Lomareissu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

Suunnitelmissa oli lentää ensin Australiaan ja tutustua pari päivää Melbourneen, ajella vajaa viikko pikkuautolla Tasmaniassa, lentää Uuteen-Seelantiin Pohjoissaarelle ja ajaa retkeilyautolla Aucklandista New Plymouthiin Lauran luo, sekä osallistua Lauran vaihtovuoden isännän Graemen syntymäpäiville. Irman saavuttua paikalle jatkettaisiin matkaa esimerkiksi Taupolle, sitten ehkä Hamiltonin maisemiin ja lopuksi Aucklandiin, josta lento takaisin Australiaan Sydneyn uudenvuoden ilotulitusta katsomaan. Ja lopuksi lento Cairnsiin, josta käynti Great Barrier Reef:lla ja hetki ajelua lähiympäristössä ennen paluuta Sydneyn kautta kotiin.

Kannattanee virkistellä selainta päivittäin, ellei se tee sitä automaattisesti, sen verran taajaan tämä sivu päivittyy. Muutos näkyy myös versionumerossa. HTML-koodi tarkastetaan vähintään viikoittain ao. validaattorilla, mutta ei joka päivityskerralla.

Reissumme näkyy alla olevalla kartalla lentosuuntineen, ajoreitteineen, tärkeimpine päivämäärineen ja yöpymispaikkoineen, joissa kului yksi tai useampi yö. Pisimmät paikallaanoloajat osuivat tällä kertaa Uuden-Seelannin New Plymouthiin ja Australian Sydneyhin sekä Cairnsiin.

Karttatietojen Copyright Google.

Lento NZ:sta Ausseihin vaati kahden koneen käyttöä kun toisen kiertolippuni varausvaiheessa muistelin Irman lennon laskuaikaa Sydneyhin nousuajaksi Aucklandista, eikä oman lentoni aikaistaminen kannattanut (lisähinta NZD 265 jo maksetun päälle). Lentojen ero oli kolmisen tuntia, mikä riitti hyvin muun muassa retkeilyauton palauttamiseen takaisin vuokraamoon tankattuna, imuroituna ja päällisin puolin konepestynä. Lento Hobartista Aucklandiin meni käytännössä Melbournen kautta, vaikka kuvan reitti on selkeyssyistä piirretty Hobartista suoraan Aucklandiin.

Tasmaniassa saaren kiertosuunta oli myötäpäivään, Cairnsin ympäristössä vastapäivään. Ajokilometrejä kertyi eri autojen mittareihin noin 5700, mikä vastaa varsin tavallista moporeissua Suomesta Keski-Eurooppaan esimerkiksi Alppien eteläpuolelle. Irmakin ajoi välillä, joten molemmat kuskit pääsivät nauttimaan ajamisen lisäksi tienvarsimaisemista tai halutessaan myös ajonaikaisesta levosta.

Aiemmin käsitellyt Sydney ympäristöineen ja Uuden-Seelannin Pohjoissaaren pääosat jäävät tässä vähemmälle. Samoin tyttäremme Lauran sekä hänen vaihtovuoden isäntäperheensä jäsenten kanssa New Plymouthissa vietetty aika.

Vuodenvaihteen loman järjestely kollegojen ja työnantajan kanssa onnistui hyvin, joskaan kesäloman jälkeen syksylle ei enää lomia jäänyt. Se ei enää tässä iässä ole välttämättä paras vaihtoehto, mutta lomalle pääsy maistuikin sitten erittäin hyvältä.

Pitkien lentojen hintavaihtelujen ja eri vaihtoehtojen seuraaminen sekä varaus oli rahallisesti kannattavaa tehdä jo vuoden 2013 keväällä. Pitkien lentojen osalta kyse oli kiertomatkasta, joka näkyi vähän harvemmissa palvelun tarjoajissa, lentovaihtoehdoissa ja loppuhinnassa. Muutamaa päivää ennen lähtöä huvikseen etsitty päivän hinta vastaavalle reitille oli hinnaltaan luokkaa 1,5 - 2,5-kertainen, eikä reiteiltään ja aikatauluiltaan sellainen minkä itselleni valitsisin.

Eräillä aiemmilla pitkillä paluulennoilla oli aika tympeää lentää ensin Helsingin ohi alemmaksi mantereelle ja palata sieltä myöhemmin takaisin pohjoisemmaksi. Siksi yhden välilaskun vaihtoehto voitti noin kymmenen tuntia molempiin suuntiin nopeampien lentoaikojenkin vuoksi, jolloin noiden pitkien lentopakettien hinnat kallistuivat noin 300 - 500 €/C kahden vaihdon per suunta -vaihtoehtoon verrattuina. Halvimmillaan Sydneyhin tai Aucklandiin olisi päässyt edestakaisin alle tonnilla.

Retkeilyautojen varaus piti hoitaa kesä-heinäkuussa niiden vuodenvaihteen suuren kysynnän vuoksi. Aikaisemmilta kerroilta tutun Spaceships:n käyttö molemmilla saarilla palkittiin tällä kertaa ylimääräisellä alennuksella tehtäessä varaus oikeassa järjestyksessä. Alennus kohdistui vieläpä kalliimpaan eli Australian pään vuokrahintaan. Noillakin kelpasi ajella eikä auton liiallisella korkeudella (kuten 3,2-metrisellä Mersun Sprinterillä ja vastaavilla ajaessaan) tarvinnut vaivata päätään vaikkapa puuston rajaamien, vähän matalampien ja sivusuunnassa kallistelevien ajoreittienkään kohdilla. Niillähän etenkin korin ylänurkat saattoivat ottaa kallistuksen aikana kiinni tien varren kohteisiin. Vaikka majoitusvaiheessa tilan suhteen tulikin vähän takapakkia, niin pienempi auto voitti kevyesti seuraavan vaihtoehdon eli teltan ja vastaavat väliaikaiset majoitteet, poislukien niiden sisälämpötila kuumissa olosuhteissa. Telttamajoituksessa, etenkin sisä- ja päällystelttojen kapeissa välitiloissa kontatessaan mieleen todennäköisesti nousisivat pian ne kaikenlaiset pistävät tai purevat yö- sekä hämäräliikkujat, joita mieluummin välttelisi viimeiseen saakka.


Lyhyempien lentojen sekä niihin liittyvän sujuvan liikkumisen kannalta tärkeimpien majoitusten varaus hoitui suurpiirteisen etenemisreitin ja -aikataulun selvittyä itselleen. Liikkumiseen ja reitteihin vaikutti myös sääennuste, mukaan lukien metsä- ja pusikkopalojen todennäköisyydet. Esimerkiksi Cairnsissa odotettiin syklonin rantautumista, mutta se jäi meiltä onneksi näkemättä. Pelkkiä valtateitä tai pussinperiä ei viitsinyt haalia allensa, eikä saman pidemmän reitin ajo edestakaisin kiehtonut sekään.

Rokotukset on otettava ajoissa, samoin mahdollisten malaria- ja muiden väliaikaisten lääkekuurien oikea aloitus ohjeiden mukaan. Muut lääkkeet mieluiten alkuperäispakkauksissaan ja resepteineen tulee olla mukana, jos ei muuten niin ainakin paluuvaiheessa Suomeen joku voi tullissa niitäkin kysellä. Lääkinnällisistä asioista löytyy lisää tietoa tästä (L) Matkailijan Terveysoppaan linkistä.

Australian eVisitor -hakemuksen teko netissä osoitteessa [http://www.immi.gov.au/Services/Pages/evisitor-online-applications.aspx] oli nopeaa. Nettisivulla tehdyn anomuksen lähettämisen ja sähköpostilla saatujen "IMMI Acknowledgement of Application Received" sekä "IMMI Grant Notification" = Acknowledgement of application for a E-visitor (class TV) eVisitor (subclass 651) visa" -vastausten saantiin kului aikaa vain muutama minuutti. Ehkä aiempi myönnetty vaikkakin eri tyyppinen viisumi tietoineen auttoi osaltaan asiaan, ehkä ei. Todennäköisesti heillä oli nähtävissä myös lentovarauksemme, joiden perusteella sinne ei jäätäisi roikkumaan liian pitkäksi ajaksi. Uuteen-Seelantiin ei tarvita etukäteen haettua turistiviisumia, vaan kolmen kuukauden Visitor Visa lyötiin leimasimella passin sivulle maahantulopuhuttelun lopuksi.

Trafilta piti tilata käännös ajokortistaan sillä sitä tultaisiin kysymään sekä autovuokraamoissa *) että tiestöllä ajopapereita mahdollisesti tarkastettaessa.


Koska uusi muovinen vakuutuskortti ei  saapunut ajoissa, niin vakuutusyhtiö teki ja leimasi paperisen A4-todistuksen mukaan otettavaksi. Vakuutukset olivat molemmilla kunnossa mutta ne on aina syytä tarkastaa, ettei homma käy kalliiksi jos jotain ikävämpää sattuu matkan aikana. Esimerkiksi ambulanssikone maksaisi PALJON, jos sellaiseen joutuisi turvautumaan. Eurooppalaisesta sairaanhoitokortista ei ollut apua tällä reissulla.

Näkymää Tasmanian koillisnurkalta pohjoiseen. Taustalla kauempana häämöttävät Clarke- ja Cape Barren-saaret.

Tasmanian karttojen tilaus osoitteesta [tasmapsales(at)dpiw.tas.gov.au] riittävän ajoissa etukäteen antoi aikaa tutustua kohteeseen. 1:250 000 mittakaavainen, neliosainen karttalehtisarja TASMAP (Tasmania, Edition 4: North East, North West, South West, South East) oli varsin hyvä lajissaan.

Lonely Planetin materiaalia saattoi hankkia myös sähköisenä:

    1 x Melbourne & Victoria - Planning your trip (Chapter) EUR 1.33
    1 x Melbourne & Victoria - Understanding Melbourne & Victoria & Survival Guide (Chapter) EUR 1.33
    1 x Melbourne & Victoria - Melbourne (Chapter) EUR 1.33
    1 x Melbourne & Victoria - Short trips from Melbourne (Chapter) EUR 1.33
    1 x Melbourne & Victoria - Great Ocean Road (Chapter) EUR 1.33
    1 x Melbourne & Victoria - Goldfields & Grampians (Chapter) EUR 1.33
    1 x Melbourne & Victoria - Mornington Peninsula & Phillip Island (Chapter) EUR 1.33
    1 x Melbourne & Victoria - Gippsland & Wilsons Promontory (Chapter) EUR 1.33
    1 x Melbourne & Victoria - The High Country (Chapter) EUR 1.33
    1 x Melbourne & Victoria - The Murray (Chapter) EUR 1.30
    1 x Tasmania - Planning your trip (Chapter) EUR 1.40
    1 x Tasmania - Understanding Tasmania & Survival Guide (Chapter) EUR 1.40
    1 x Tasmania - Hobart & Around (Chapter) EUR 1.40
    1 x Tasmania - Tasman Peninsula & Port Arthur (Chapter)    EUR 1.40
    1 x Tasmania - The Southeast (Chapter) EUR 1.40
    1 x Tasmania - Midlands & Lake Country (Chapter) EUR 1.40
    1 x Tasmania - The East Coast (Chapter) EUR 1.40
    1 x Tasmania - Launceston & Around (Chapter) EUR 1.40
    1 x Tasmania - Devonport & the Northwest (Chapter) EUR 1.40
    1 x Tasmania - Cradle Country & the West (Chapter) EUR 1.37

Tasmanian esittelymateriaaliakin piti etukäteen tilata netistä, toimittajana Tourism Enquiry osoitteessa [TEnquiry(at)devonport.tas.gov.au]. Valitettavasti he eivät saaneet lähettää muuta kuin oman alueensa materiaalia, joskin sitä näytti lipsahtaneen kuoreen mukaan vähän laajemmaltakin. Josta kiitos.

Lennot:

Kari:
HEL - Finnair - SIN - Qantas - MEL / SYD - Qantas - SIN - Finnair - HEL: 1512 EUR, Kilroy.
MEL - Jetstar - HOB: 113 AUD, ZUJI Australia. HOB - Virgin Australia - MEL - Air New Zealand - AKL / AKL - Air New Zealand - SYD: 622 EUR, OPODO.

Irma:
HEL - Finnair - NRT - Air New Zealand - AKL / AKL - Air New Zealand - SYD / SYD - Qantas - SIN - Finnair - HEL: 1710 EUR, Ebookers.
AKL - Air New Zealand - NPL: 173 NZD + 60 € lisämaksu lipun vaihdosta, Air New Zealand kotisivut.

Yhteiset:
SYD - Jetstar - CRN - Virgin Australia - SYD: 624 EUR, EscapeTravel.

Suoraan lentoyhtiöiden sivuilta ostaen loppusummissa olisi ollut eroja eikä välttämättä pelkästään alaspäin.

Pikkuauton vuokra Tasmaniassa: 305 EUR. Tasmanian paperikarttasarja: AUD 53. Tasmanian ja Australian koillisosan karttasarja sähköisenä: 27 EUR


Maltillisesti joulukoristeltu paloauto Tasmaniassa Doverin rantatiellä. Kylän tie on blokattu hieman taaempana olevien juhlien vuoksi.

Pelkkien muovikorttien varaan jättäytyminen saattaa yllättää joskus ei niinkään positiivisesti, siksi itselleen sopiva määrä paikallisia käteisvaluuttoja on syytä pitää  ulottuvillaan. Muun muassa Australiassa kysyttiin joka kerran olenko valmis maksamaan erillisen lisäkulun Credit- tai Debit-korttini käytöstä. Eikä ole kerta eikä toinenkaan kun mikään korteistamme ei ole kelvannut edes isoissa kaupoissa, vaikka niitä olisi käytetty kyseisessä maassa jo päivätolkulla. Diners- sekä American Express-kortteja hyljittiin tälläkin reissulla monen huoltoaseman ja muun maksupisteen tiskillä, oikein korttien nimet mainiten. PIN-koodin käyttö oli ilahduttavan yleistä eikä magneettinauhan pyyhkäisyyn + allekirjoitukseen tarvinnut turvautua kuin harvoin. Eikä kaikkein pienimmissä ostoksissa aina tarvinnut kumpaakaan, pelkkä pyyhkäisy riitti..

Niin sanotussa hätävararahastossa päivittäiskäytön ulkopuolella pitäisi aina olla käteistä vähintään parin yöpymisen ja ruokailun verran, kun joku menee poskelleen ja joutuu odottamaan vaikkapa arkiviikon alkua ja pankkien aukeamista. Tosin Eurojen vaihto erimerkiksi Australiassa ei ollut mikään läpihuutojuttu, sillä passista huolimatta raha vaihtuisi vain jos pankkivirkailijalle olisi kerrottavissa paikallinen oleskeluosoite. Rahanpesun tai luvattomien rahansiirtojen vaikeuttaminen taustalla?

Pilkuntarkkaa päivittäistä kustannuslaskentaa ei mielestäni kannata harrastaa liikaa (stressimielessä) enää reissussa, kun kyseessä on kokemusperäisesti suunniteltu lomamatka eli tiedossa on oma matkailukäyttäytymisensä sekä matkakohteen suurpiirteinen hintataso, joiden mukaan ennakkovaraukset on tehty. Ja kohteina oman perheen jäseniä, ystäviä ja tuttavia sekä jompaa kumpaa tai molempia kiinnostavia, aiemmin näkemättömiä maisemia, alueita, aktiviteetteja tai muuta mielenkiintoista sen verran kaukana kotoa, ettei sinne ole mielenkiinnostakaan huolimatta mahdollista matkustaa lähiaikoina uudelleen. Verenperintönä saatu oppi tyyliin "Säästetään etukäteen kotona ja oleskellaan vapaammin reissussa" on tepsinyt hyvin ainakin minulla viimeisen neljännesvuosisadan reissaamisen aikana. Mutta kukin reissaa omalla tavallaan ja hyvä niin.

Aikaeroon tottuminen vie aikansa eivätkä lennotkaan pahus ole vielä ihan ilmaisia, joskin murto-osa aiemmasta tasosta vaikkapa 80-luvun puolivälistä. Niinpä perillä kannattaa viihtyä vähän pidempään, jolloin reissun hinta-laatu-vaivannäkösuhde paranee ja pysyvien muistikuvien lukumäärä kasvanee huomattavasti. Tai ainakin niin olemme itsellemme uskotelleet; oli miten oli, toivottavasti myöskään nuo uusimmat reissumuistot eivät kokonaan häviä päistämme ikinä.

Autovuokraamojen osoitetietojen tarkastus juuri ennen lähtöä jäi taas tekemättä, joten Cairnsissa piti etsiä tovi autovuokraamon uutta sijaintia. Edellisellä reissulla sama juttu kävi saman firman kanssa Sydneyssa mutta mitäs noista, kunhan ei tule tavaksi.

Nordea ei tuntenut Australian eikä Uuden-Seelannin valuuttoja, joten paikallisesta konttorista piti ottaa vain käteistä ja vaihtaa se lentokentän rahanvaihtopisteessä. Kurssit "The Change Group Helsinki Airport" -kopissa olivat AUD = 1,3438 eli AUD 100 = 74,42 € ja NZD 1,3528 eli NZD 100 = 73,92 €.

Minikokoinen Full-HD Contour -videokamera jäi tällä kertaa tarpeettomana kotiin. Irmalla oli Great Barrier Reefilla mukanaan Lauran vanha vedenpitävä Olympus, jolla saatiin jokunen still-kuva snorklatessakin, vaikka sen akku alkoikin olla kaputt. Vedenalaiskuvaus näyttää olevan kokonaan oma taiteenlajinsa, joten homma rajoittui ensialkuun pelkkien räpsyjen ottoon.

Alkuun

10.12. Helsinki - Singapore

Alkuun

11.12. Singapore - Melbourne, Australia

Alkuun 

12.12. Melbourne

Alkuun

Sänky oli kelvollinen jousipatjan narinoineen, lankkumallisine tyynyineen ja lakanalla suojattuine viltteineen, tosin yöllä piti lisätä vielä päiväpeite kasan päällimmäiseksi huoneen viilennyttyä reilusti illasta. Yksikerroksisten lasien meikäläisittäin hieman puutteellisemman äänen- ja lämmöneristyskyvyn vuoksi päivällä tarkeni erinomaisesti, yöllä vastaavasti vähän vaihtelevammin.

Herätys tapahtui kello 04 jonkun Saat^H^H^H^Hsiunatun humoristin polttaessa kumia viereisessä katukuilussa, juurikaan vaimentamattoman Harrikan pakoäänillä säestettynä. Koska yöunien jako kahteen jaksoon on ilmeisesti ollut menneinä aikoina yleisempääkin, niin mitäpä tuosta. Hyvä että oli pari pehmeäkantista romaania matkalaukussa.

Aamiainen maksoi hotellin seisovasta pöydästä AUD 20 laadun ollessa laadultaan hyvä, muistuttaen laajimmillaan Full English Breakfastia. Vain Black Pudding puuttui. Asianmukainen voucher piti ensin ostaa hotellin respasta, vasta sitten pääsi syvemmälle ruokailutiloihin. Suomalaisen ja huomattavasti lähempää saapuneen aasialaisen turistin aamiaisvalinnoissa oli vissi ero..

Jatko-ohjelmassa oli kävelyä kaupungilla ja puolitoista kierrosta ajelua 35 City Circle -reitin ratikalla, ennen paluuta Chinatownin läpi kämpille. #35 on tuo vaakatasossa oleva suorakaiteen muotoinen, väriltään musta katkoviivainen reitti, joka poikkesi ajoittain aina satamaan saakka.


Hotellini oli keskustaan päin kadun toisella puolella tuon Southern Cross Station-merkin alapuolella. Kaupunkia halkova joki näkyy himmeän sinisenä taustalla.

Suosittu oli tuokin reitti, etenkin sataman uusien asuntoalueiden suunnalla.


Jonkun koulun kuudesluokkalaisilla oli teema tyyliin Amazing Race heidän paitojensa teksteistä päätellen. Penskat valvojineen kävivät hakemassa ilmaisratikasta vauhtia sekä kaupungin karttoja ja eikun vaan seuraavan haasteen kimppuun. Hienoa näytti olevan osallistujien iloisista ilmeistä päätellen, valvojan kannustaessa heitä koko ajan.

Tuon portin takana sijaitseva Chinatown oli mukavan kokoinen ja näköjään myös lounasaikaan suosittu alue.

Kuvassa oikealla näkyvän kellertävän rakennuksen jälkeisestä ravintolasta sai hintaan AUD 12,50 paistettua kanaa ja nuudeleita sekä yhden oluen hintaan AUD 6. Tarjolle tuotujen lusikan ja syömäpuikkojen kanssa piti harrastaa vanhan kertausta ja naapurin apinointiakin, jos meinasi saada jotain suuhunsa itseään sotkematta. Niin ollen ei tullut syötyä liian nopeasti ja annos riitti tarpeeseen nähden paremmin kuin hyvin. Victoria Bitter-olutta piti/sai juoda suoraan kierrekorkkipullon suusta sillä juomalasia ei tarjottu eikä pyydetty. Hinta-laatusuhde oli todella kohdallaan, jonka näki pöydät täyttäneen asiakaskunnan monipuolisuudesta ja nopeasta vaihtuvuudesta.

Keskustassa meni helposti koko päivä sen kapeilla kujilla kierrellessään. Hienoja kujia, paljon ihmisiä ulkona, monenlaista menoa, kaikenlaista nähtävää, tuoksuja, ääniä, värejä, myyjiä ja ostajia sekä kaikenlaista muuta vastaavaa virikettä riitti. Tuoreet mitkä tahansa hedelmät itse kuorittuina olivat kerrassaan maukkaita tai erinomaisia vaikkapa keskenään sekamehuiksi asianmukaisessa mehubaarissa murskattuina; eri paikoista ostettu kahvikin oli useimmiten hyvää.

Jonkin verran näkyi myös itsensä lähinnä naurettaviksi koristelleita, osin jo pikkuhönössä seilaavia pikkujouluporukoita sekä tavallisempia jouluajan mainoksia, -toivotuksia sekä yksi poika kadulla trumpetillaan joululauluja mukailemassa. Aika monessa pikkuautossa oli se "P Punakuono"-maskeerauskin eli konepellillä edessä keskellä punainen nenä ja etuovien yläreunoissa ikkunoiden välissä muutamapiikkiset sarvenpuolikkaat.

Seuraavan lennon buukkaus Tasmaniaan oli muuten selvä tapaus, mutta ainoa saatu kuitti saapui vain läppäriin kun sitä ei saanut tekstiviestillä kännykkään. Paikallisen halpisyhtiön esivalittuihin maakoodeihin esimerkiksi +358 sopinut millään ainakaan FF:aa saati IE:ta käyttäen, mutta joku silti pitäisi valita. "Miksei se uunituoreen prepaidin paikallinen numero sitten kelvannut?" - no siksi kun sen sms-osakaan ei ollut mokkulakäytön datakäyttövalinnasta johtuen aktiivisena. Eli aamulla oli mentävä suoraan lentokentän automaatille, jolla saisi paperilaput sekä matkalaukkuun että itselleen. Varamenetelmänä oli joko läppärin näytöltä tai G10-kameran takaseinästä viivakoodilukijalle esitettävissä ollut buukkauslapun 2D-viivakoodi.

Vieläkään ei tarjottu hellettä eikä sadetta, hyvä niin. Lännempänä esiintyi säätiedoitusten mukaan yleisesti yli +40°C lämpötiloja ja korkealle nousseesta pusikkopalovaarastakin mainittiin usein. Melbournessakin olisi jo pitänyt olla ainakin kymmenen astetta kuumempaa.

Yleisimpiä keskustelunaiheita radiossa ja televisiossa tuolloin olivat uutiset, joissa kunnianarvoisa aussiautomerkki Holden pistää pillit pussiin ja lopettaa autojen valmistuksen kokonaan. Kun saman tekee myös Ford niin jäljelle jää enää Toyota, jonka suunnitelmat vuoden 2017 jälkeen vaikuttivat olevan aika auki. Ei mene hyvin sikäläisellä autoteollisuudella tuhansine työttömine autonvalmistajineen; samat kannattavuus ja kustannusrakenneongelmat yms. puskevat päälle kuin monissa muissakin maissa. Sääli, Holdeneita näytti olevan paljon käytössä maan eri puolilla.

Lepoon kello 22:00.

Olisi tuolla viihtynyt parisen päivää pidempäänkin.

Heräsin aamulla klo 02 Kössin soittoon, oma moka kun en laittanut puhelinta äänettömälle tai yksilöinyt niitä, joiden soitot tulisivat estojen läpi. Eipä aikaakaan kun aamupalan ja huoneen luovutuksen jälkeen oli aika palata Skybussilla Melbournen kentälle ja rientää automaatille. Hetki piti odotella lennon buukauksen aukeamista, jonka jälkeen pääsin JetStarin tiskeille kiemurtelevaan jonoon, missä vain yksi henkilö hanskasi kaikki matkustajat ja aikaa kului melkoisesti.

Siitä edelleen turvatarkastukseen, josta lopuksi vielä pikainen mutka räjähdysainesnifferi-testin kautta ja edelleen kahville (Large Cappucino AUD 5,90, Apple muffin AUD 5,00) sekä sisäisen liikenteen terminaaliin.

Porukkaa tuli ja meni koko ajan eri porteilta/-lle, joiden eteen koneet pysähtyivät lyhyen kävelymatkan päähän. Pari matkustajaa oli myöhästyä Laucestonin lennolta useista kuulutuksista huolimatta ja toinen vanhempi pariskunta myöhästyikin viisi minuuttia joltain toiselta, lennon portin sulkeuduttua vähän aiemmin. Kauimmainenkin portti oli vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Turvasta eli ainakaan siitä ei myöhästymisen luulisi johtuvan. Turhautuminen lentelevien varusteiden muodossa oli ilmeistä varsinkin naisella, mutta minkäs teet kun koneen kapteeni kieltäytyy ottamasta mattimyöhäisiä kyytiinsä.

WLAN:n kautta ladattujen Win7-päivitysten asennus käynnistyi kesken selailun ja jatkui todella pitkään. Samsung miniläppäri on pi*un hidas tuossa vaiheessa. Onneksi se sai asennettua ne buuttausta vaille valmiiksi juuri ennen turvavöiden kiinnityskehotevalojen syttymistä matkustamon kattoon ja koneen lähtöä liikkeelle. Tuon päivitysautomatiikan olisi tietysti voinut katkaista vaikka samalla kerralla kun disabloi kännykästään kaikki mahdolliset päivitysautomaatit, verkkovierailut ja vastaavat kännykkäverkkoa käyttävät toiminnot. Ensi kerralla sitten.

Hyppy välillä MEL-HOB oli lyhyt. Hobartin pohjois-eteläsuuntainen, meren päältä lähestyttävä lentokenttä karttasana Lauderdalen yläpuolella oli aika pieni, mutta sekös haittasi saadessaan laukkunsa nopeasti ulos hihnalta ja autovuokraamon ollessa alle kivenheiton päässä. Tuloaulassa saapuneille esitetyt kysymykset koskivat ainoastaan oliko kenelläkään hedelmiä mukana, sen sijaan esimerkiksi juomaveteen ei kiinnitetty mitään huomiota.

Car Group: Hyundai Getz or similar, Supplier: Red Spot, Country: Australia, City: Hobart, Location: Hobart Airport, Date: 14 Dec 2013 13:00 - 20 Dec 2013 11:30, Location: Hobart Airport, Total Cost: 305.01€, Requested extras: Damage Excess Refund 1, ..

Auto sovittiin palautettavaksi mahdollisimman tyhjällä tankilla, kun firma tarjosi täyttä tankillista melkoisen paljon bensan listahintaa halvemmalla hinnalla höyläten kortilta sen hinnan, ei suinkaan sen mitä sinne pitäisi lisätä vaan täyden tankin mukaan. Kauppa kannatti ostajalle vain silloin kun bensasäiliö oli melkein kuiva autoa palautettaessa; enpä oikein suosittele moista sillä se aiheuttaa helposti turhaa ajankulua vuokra-ajan viimeisten kilometrien kulutuksen contra tankkausmäärien yhteensovittamisessa. Ehdin jo kuvata sen pellit joka puolelta G10:n maksimitarkkuudella *) ja lastata kaikki tarvikkeetkin sisälle, ennenkuin jouduin vaihdattamaan sen toiseen samanlaiseen ohjaamon 12 VDC-ulostulojen ollessa epäkunnossa. Niitähän tarvittiin Zumolle, MT-AIO:lle ja kännykkälaturille. Vuokraamon nuori kaveri ei ottanut kuuleviin korviinsa palaneen sulakkeen etsintä- ja vaihtoesitystäni, joka kuulemma kuuluu korjaamon hommiin. Mutta eihän siinä, APRS-verkon VHF-magneettipiiska-antennin ja MT AIO-trackerin (aprs.fi/oh5xb-8) kiinnitys uuteen autoon muiden tavaroiden siirtelyn ohessa, kuvien otto uudelleen, virrat päälle ja varttia myöhemmin pääsin jo liikkeelle. "Hiljaa ja tassasseen", kuten jossain asiayhteydessä kai sanotaan.

Kartan vihreät alueet ovat pitkälti puustoa tai pusikkoa luonnonpuistoissa ja vastaavissa, Queenstownin ympäristö huolella kaluttua kaivosaluetta, valkoiset alueet ajoreitin varrelta pääosin osin maatalouskäytössä tai tietä reunustavina pusikoina etenkin Zeehanin luoteispuolella. Ainakin koillis- ja luoteisnurkissa oli erittäin paljon nautoja ja muita hyötyeläimiä laiduntamassa valtavia peltoaukeita, sen sijaan keskemmältä ei ole omakohtaista havaintoa.

Päivän ajoreitin profiili lentoasemalta majoitukseen Hobartissa. Kuten kuvasta näkyy on merenpinnan taso 0 metriä näkyvissä käyrän alussa, mutta piirretyn asteikon nollatasoa ei ole säädetty siihen. Mitä jyrkkäreunaisempi ja/tai korkeampi kukin piikki on, sitä enemmän se sisältää sitä mainiota serpentiiniä eli mutkaa mutkien perään. Motoristille se sopii tiettyyn rajaan kunhan olosuhteet ovat asialliset, alusta pitävä eikä oli kiire mihinkään.


Ensimmäiset kilometrit lentokentän ja Hobartin välillä tiellä A3, Tasman Hwy, menivät lähinnä orientoituessa "toispuoleiseen" ajoympäristöön. Ryhmityksiin risteyksissä ja paikkaansa ajokaistalla piti kiinnittää erityistä huomiota. Samoin tausta- ja sivupeilien hyödyntämiseen sekä silmien liikkeeseen mittariston, peilien ja tuulilasin muodostamassa kolmiossa suhteessa kaistajärjestelyihin. Puhumattakaan vasemmasta jalastaan, joka ei saanut tehdä ajon aikana mitään muuta kuin korkeintaan naputtaa tahtia musiikin mukana. Vilkku- ja tuulilasinpyyhkimien vivut olivat ristissä vielä pitkään, valitettavasti samoin myös kotiin palattuamme. Onneksi ei ollut pahempaa ruuhkaa joten reagointiaikaa jäi kaikkialle riittävästi. JOS homma olisi jossain pikatilanteessa mennyt lihasmuistin eli refleksien puolelle, niin huonosti olisi voinut käydä, joka on syytä aina muistaa.

Omasta paikastaan ajokaistalla selvisi nopeasti tottuminen paikallisiin ajo-olosuhteisiin; alkuun eteneminen oli aika keskilinjavoittoista muuttuen kokemuksen kasvaessa takaisin reunemmalle, ellei sitten oltu liikkeellä alueella jossa sivulta voisi tielle loikata vaikka iso kenguru ja kaikelle mahdolliselle väistötilalle olisi siten ollut tarvetta.

Taas noita motoristejakin pitää väistellä.. Hieman myöhemmin Aucklandin pohjoispuolella paikallisen autokuskin varovaisuus tai ennakointi ei riittänyt, kun joku suomalainen uutisista tuttu mopokuski vuokraharrikallaan osui risteyksestä lähdettyään auton lavaan tai vastaavaan auton rakenteeseen. Onneksi hyvät varusteet, osumakohta keulan sivulla, auton nopeus ja aina mukana kulkeva tuuri pelastivat kaksipyöräisellä liikkuneen pahemmalta.

Zumon puheopastus oli monella alueella kauniisti sanoen haasteellista. Yli kaksi vuotta vanhassa kartta-aineistossa oli karttavirheitä sen verran että gps:n yleisin ajo-ohje kuului tyyliin: ".., laskee uudelleen", jota ei pitkään jaksanut kuunnella. Gps:n näytön toimiessa normaalisti kaiuttimen hiljentämisestä ei ollut haittaa ajamiselle kartta-aineiston ollessa vielä riittävän tuoretta siihen käyttöön. Gps, hyväkin, on vain hyödyllinen apuväline jolla voi tarkastaa paikkansa, jos katuosoitetason tarkkuutta vaaditaan ajamisen yhteydessä. Tietty henkilökohtainen paikkatietoisuus ei tuollakaan ole haitaksi.

Motelli: Waterfront Lodge Motel, 153 Risdon Road, Hobart, 7008 Australia.

Huone oli kaksikerroksisen rinnetalon alakerrassa New Town Bay:n rannalla. Pieni huone jossa oli muovimatto, verhot ikkunassa vaimentamassa kirkkaiden ulkovalojen porotusta yöllä ja auringon paahdetta päivällä, kelvollinen sänky, omassa vessassa riittävästi kuumaa vettä ja suihku, yksi metallituoli jolla sai ulko-ovea hieman pöngättyä yöksi, toimivat jääkaappi, mikroaaltouuni ja tv; ainoastaan sisälle huoneeseen avautuvan ulko-oven lukko oli korkeintaan suojausluokkaa "Onneton". Ja aivan sen avauskahvan vieressä oli liukutoiminen ulkoikkuna, se siitä takalukostakin. Eli kaikki rahanarvoinen kulki aina mukana ja yölläkin sijaitsi käsien ulottuvilla. Jos reissaisi enemmän vielä arveluttavammissa olosuhteissa, niin matkavarustukseen voisi liittää esimerkiksi ovenkahvaan kiinnitettävän kevyen asento- ja liikeilmaisimen summereineen.

Uima-allaskin olisi ollut vähän alempana, joskaan sen uimakelpoisuudesta ei ollut tarkkaa kuvaa eikä viileä vesi tuolloin muutenkaan kiinnostanut. Teemaan sopien pienen ajomatkan päästä löytyi yksi postilaatikoksi modifioitu sukelluskypärä muiden viritysten seasta.

 

Läheisessä marketissa minua luultiin hetki venäläiseksi, mutta repussa olleen lipun tunnistuksen jälkeen pahoiteltiin erhettä. Onneksi se oli lauantai-iltapäivänä riittävän pitkään auki, sillä motellista ei kunnollista ruokaa saanut. Paluumatkalla oli hyvä tilaisuus tehdä se perinteellinen oikaisu eli tällä kertaa lyhyt kaupunkikierros juurikin päinvastaiseen suuntaan majoitukseen nähden, ruokatarvikkeita liikaa lämmittämättä.

Tuo kadun läpiajon jälkeen tuli mieleen ajatus ettei tuolla voi sataa lunta tai tiestö jäätyä ikinä, muuten syntyy romua ja huonompia uutisia roppakaupalla. Vähän samanlaista maastoa kuin jossain Alpeilla tai vaikka Korsikan vuoristossa eikä ruutukaavoista ollut tietoakaan.

Tuosta olisi polkupyörällä, rullaluistimilla, -suksilla, mäkiautolla tai millä muulla kevyemmällä välineellä tahansa saanut takuulla unohtumattoman muiston itselleen. Tai todennäköisemmin ainakin asfaltti-ihottumaa ja sairaslomaa.

Aurinkoista ja osin puolipilvistä, lämpötila noin 20°C.

Päivän ajoreitin profiili Hobartin kämpiltä Southportiin eri meno- ja paluureittejä pitkin, sekä paluu Mt. Wellingtonin kautta takaisin:


Aamulla ei oikein nukuttanut, niinpä tässä näkyy vähän kämpän edustan maisemaa aamuneljän aikaan. Kuvaussuunta on lounaaseen eli Hobartin lähimpien asuntoalueiden suuntaan. Keskusta on vasemmalla reunalla, Mt. Wellington-vuoren huippu oikealla.


Wellingtonin huipulta otettu yökuva alas laaksoon ilman kosteusprosentin ollessa hieman päivää matalampi olisi varmaan ollut ja hyvä idea, mutta jäi ja myös jäänee minulta toteuttamatta.

Omakutoisen aamiaisen jälkeen seurasi ajo ensin Hobartin, 20.2.1804 perustetun ja noin 210 000-asukkaan kaupungin keskustan läpi. 

Hobart on Australian toiseksi vanhin ja samalla Tasmanian pääkaupunki.

Matka jatkui etelään tiellä Huon Hwy, A6 suuntana Southport, jonne mennessä kylät pienenivät ja tiet kapenivat. Tuossa Franklinin kylässä porukka harjoitteli rugbya koko sen ajan mitä käynti tien eteläpäässä vei, useamman tunnin siis.


Rannoissa, maisemissa eikä näköaloissa muutenkaan ollut valittamista, joskin autoa ajaessaan niistä ainakin 3/4-osaa jäi näkemättä.

Kingfisher Beach Rd:n päässä olleella, jokeen päättyvällä veneenlaskulaiturilla piti kääntyä takaisinpäin. 

Ja samalta alueelta toinenkin kuva kaakkoon Pelican Island Conservation Arealle ja edelleen Tasmanian merelle.

             Lady Bay Rd. Puumajan teko voisi olla aika helppoa vaikka vähän korkeammallekin..  Tällainen oli ruoputtelemassa maantien varrella.

Paluumatkalla Doverissa ajoreitti taas yllättäen vaihtui, tällä kertaa Chapman Ave:lle, Kents Beach Rd:lle ja edelleen kapealle rantatielle nimeltään Experiance Coast Rd, suuntana Police Point ja Brooks Bay, jne. Sen toisessa päässä Surges Bayssa seurasi hetkeksi paluu A6:lle, kunnes Huonvillesta reitti kääntyi toisen kerran sivulle, tällä kertaa tielle Channel Hwy, B68, etelään toiselle puolelle lahtea. Ei muuta kuin rantoja seuraillen Ketteringistä liikkuvan, Bruny Island:n lautta ohittaen edelleen ylös Kingstoniin saakka. Tulipahan tuokin niemi kierrettyä samalla vaivalla, eri reitillä tulomatkaan nähden.

Etelä-Hobartista piti vielä kääntyä kolmannen kerran sivulle Huon Rd, B64 ja Pinnacle Rd, C616 eli päivän lopuksi seurasi lyhyehkö lenkki Mt. Wellingtonin huipulle, jossa oli hienojen näköalojen lisäksi vähintäänkin riittävästi lisää mutkaa ja mäkeä tarjolla. Kuten kuvasta näkyy ei keli olisi paljoa parempi voinut olla - utua oli hieman muttei haitaksi saakka.


Mt. Wellingtonin huippu on kuvassa ylempänä oikealla. Suoraan edessä alhaalla näkyy Hobartin keskustaa ja itärannalle (muun muassa lentokentälle) vievä iso silta.

Vuoren laella noin 1270-metrissä olleella parkkipaikalla nuori turistin näköinen tyyppi kierteli autoani siihen malliin, että penkillä näkyneet läppäri ja muut kamppeeni kiehtoivat hyppysiään. Heppu häipyi liukkaasti näkyvistä heti kun palasin muutaman metrin päästä takaisin näkökenttäänsä, palaten jonkun ajan päästä vielä kerran tarkastamaan tilanteen. Paluu alas samaa reittiä mutta vaihtelun vuoksi osittain hiekkapintaisen Summerleas Rd:n kautta tutulle Huon Hwy:lle ja Hobartiin.

Paljon oli kaikenlaisia eläinten ruhoja tiellä, mutkatietä mäkineen vähintäänkin riittävästi, mopojakin useita, lasertutkalla varustettu mopopoliisi keilaamassa ohikulkijoita Hobartissa, eri puolilla todella monta Myytävänä-kilpeä ja vain kaksi niihin lisättyä SOLD-lisäkilpeä talojen ja maatilojen edustoilla. Samaa valitettavaa suuntausta näkyi mitä sivummalle autonsa keulaa suuntasi. Teiden varsilla näkyi viljapeltojen lisäksi erilaista mustaa lihakarjaa, kyltin perusteella myös niitä erityisen hyvälihaisia Mustia Anguksia perinteellisempien skotlantilaisten ja muiden vastaavien nautaeläinrotujen lisäksi. Jokunen lammas ja vuohikin näkyi siellä täällä, usein hevosten seassa samoilla laitumilla.

Henkilökohtaisen hygienian ylläpitoon oli annettu tukea majoitusliikkeenkin puolelta. Osaltaan varmaan siksi, ettei sähköparranajokoneelle ollut asianmukaista 110/220V-muuntajaa käytettävissä. Oikeanpuoleisen kuvan kahdella kattoon upotetulla lämpölampulla sai pienessä pesuhuoneessa seisova melkoisen nopeasti lämmintä ainakin orastavaan kaljuunsa ja hartioilleen tuon kierteisen miniloistelampun valaistessa tilaa muuten.

Alkuun

16.12. Hobart - Strahan  

Samanlaiset putket ja toinen voimala jäivät selän taakse juuri ylitetyn, ilmeisesti Lake Liapootahiin laskevan joen vastarannalle.

Vähän eteenpäin tuota Lyell Hwy, A10-serpentiinitietä ylämäkeen ajaessaan tuli huomioitua aivan tien vieressä olevat erittäin korkeat puut; alueella liikkuminen esimerkiksi metsäpalojen tai myrskyjen aikaan olisi vähintäänkin hengenvaarallista. Puiden varjostamaan ajouraan ei aurinko liiemmälti tunkeutunut, tuskin tuulikaan, kunnes johonkin uuteen kohtaan tehdään aukko ja tuuli saa kunnon otteen massasta paljastuneista rungoista.

Paikallisista liikennemerkeistä päätellen jotkut vast'ikään ajetut alueet jäävät talvella lumipeitteen alle. Kuten tuo tuo alla oleva Eukalyptus-puumetsikkö.



Tämä oli läheisen kyltin mukaan osa paikallista World Heritage (tjsp) aluetta vierellä olleiden suon tai hieman skotlantilaisen nummen näköisten alueiden jatkeena. Aika haastavaa ajettavaa jatkuvan auringon ja varjojen kiivaan vaihtelun sekä suurten kontrastierojen vuoksi. Esimerkiksi kohti tietä tulevan kengrun havaitseminen ajoissa olisi saattanut olla haasteellista ja väistötilaakin jäisi molemmin puolin aika vähän, kun tuohon metsään ajaminen ei olisi kovin realistinen vaihtoehto.

Maasto muuttui nopeasti Lake Burburyn sillan ylitykseen ja viimeistään Gormanstonissa kävi selville mikä on ollut pitkään sen kulmakunnan leiväntuoja. Kuvassa vasemmalla näkyykin melkoinen kasa kaivoksen maapeitettä ja sivu- tai prosessoitua kiveä. Louhoksen räjäytystyömaallekin olisi päässyt seuraamaan tapahtumia ainakin tienvarren kyltin mukaan, vaan eipä tullut poikettua.

Tässä alempana näkyvä lähikuva on otettu kuvan ulkopuolelta ylemmän kuvan vasemman reunan puolenvälin korkeudelta kohdasta, jota ei oltu otettu tuotantokäyttöön. Väreistä voi osaava päätellä mitä malmia täällä louhittiin.

 

Läheisen pysähdyspaikan kuvien mukaan noissa rinteissä on melkoisesti vanhoja tunneleita vaikka nyt materiaalia saadaankin myös avolouhoksesta. GE:n kuvista tuo alue paistaa silmiin Lake Burburyn länsipuolella kuin tummalle alustalle lätkäisty purkillinen valkoista maalia. Vielä viimeiset mutkat kapealla mutta mutkaisella serpentiinillä ja Queenstownin reuna (Batchelor St, yms) saapuivat kohdalle.

Aika pysähtynyt tunnelma tuntui huokuvan tuosta kaupungista, onneksi en varannut seuraavaa majoitusta Queenstowniin. Aikamoinen paikallinen helle saattoi sekin vaikuttaa asiaan, mutta aika voipuneelta paikalta se tuolloin vaikutti.

Pysähdyksen tarkoituksena oli selvittää joko historiallinen rautatiereitti West Coast Wilderness Railway höyryvetureineen sekä vanhoine malminkuljetus- ja henkilövaunuineen välillä Queenstown - Strahan olisi saatu remontoitua uudelleen käyttökuntoon. Turha luulo, sillä aikaisintaan 1.1.2014 saattaisi remontti valmistua. Jos tuo olisi ollut ajossa niin seuraavana päivän olisin mökin luovutuksen jälkeen noussut kartan vasemmasta reunasta Strahanin Regatta Pointista junaan, matkustanut sillä oikealle ylös Queenstowniin ja palannut takaisin rantaan bussilla alla näkyvän kartan punaista viivaa pitkin. Ja kamera olisi saanut kyytiä varsinkin rautatiellä.

Queenstown lienee ollut myös maantiepoliisien tukikohta, jossa kutakin partioautoa varten oli varattu yksi pieni auton ja parin henkilön vetoinen talo. Niitä oli keskustassa rivi. Paikka oli kolmen suunnan pääteiden solmukohdassa. Sepä siitä, seuraavaksi ohjelmassa oli paluu takaisin Lyell Hwy, A10:lle suuntana länsi ja kohta käännös vasemmalle lentokentän ohitse eli edelleen Lyell Hwy mutta nyt B24 pitkin rantaan ja majoitukseen päin.

Pitkästä aikaa Strahanissa tuli vastaan kauppa jossa kortti ei toiminut. Paikallisia ruoan hintoja löytyy tästä (L). Siitä selvittyä siirtyminen keskemmälle kylää postiin kortteja ja postimerkkejä (15 x International XMAS'13 = AUD 38,25) ostamaan sekä ostosten lopuksi kysymään neuvoa:"It's a beer time for me now, could you tell me where the local Bottle Shop is?". Todella yllättäen kolme paikalla ollutta herrasmiestä tiesi useammankin eri vaihtoehdon, lähinnä majoituskohteestani riippuen. Mukavaa kun on jotain yhteistä. 

 

Kartan Copyright on epäilemättä kyseisellä rautatieyhtiöllä, se kun on kuvattu odotushallinsa ulkoseinältä. Oikealla oleva merkki oli Strahanin asemalla höyrynneen höyryveturin kyljessä.

Tämä oli jo kolmas historiallinen tai muuten kiinnostava junamatka eri reissuilla joka jäi jostain meistä riippumattomista syistä väliin: Korsikalla Bastia - Ajaccio ja Bastia - Calvi, samoin NZ:n eteläsaaren Kingston kapearaiteisineen tarjosivat ei-oota. Ja samaa tarjoaisi vielä tämän reissun lopussa muuan vastaava yrittäjä Cairnsin alapuolella. Eipä tuo haittaa vaikka se suurin kiinnostuksen kohde eli muuten tavoittamattomiin jäävät maisemat muun muassa vuoristoisten reittien varsilta jäivätkin näkemättä. Onneksi nöösipoikana oli mahdollista hyödyntää kotimaisia lättähattuja, myöhemmin englantilaisia matkustajajunia, vielä myöhemmin lasten kanssa autojunia Saksassa eli pisimmillään paluureissulla Livornosta Alppien läpi takaisin Hamburg Altonaan, sekä Lauran mukanaollessa paikallisjunaa Siguldasta Riikaan.

Satamasta lähti pari katamaraania risteilemään muutaman turistin iloksi ja yksi vesitasokin kiihdytteli hetkeksi taivaalle. Keskustan edessä laiturissa olleiden veneiden habituksesta päätellen pikkurahan puutteesta ei tuollakaan vallan kärsitty.

Motelli: Regatta Point Tavern & Holiday Villas, 125-129 Esplanade, Strahan, 7468, Australia.

Majoitus löytyi kylän opasteen (L) eteläpuolelta satama-altaan reunalta ja edellä mainitun rautatielinjan pääteaseman viereltä. Muutaman kylmän oluen oston jälkeen tuosta kuvassa näkyvästä Drive In Bottle Shop:sta, jossa debitkorttikin taas toimi, oli aika mennä respan puolelle kirjautumaan majoitukseen. Jostain syystä kaksi irtotölkkiä oli kalliimpi ostos kuin neljän-kuuden tölkin muovitettu patteri samaa tavaraa, niinpä käytin tilaisuutta hyväksi säästääkseni hieman..


Motellin respasta annettiin puolen litran maitopurkin vaikka tuliaiskahvin keittämistä varten, sama homma kuin Aucklandissa aiemmin.

Kohta oli aika siirtyä mökistä pesutuvalle, jossa heikäläiseen tyyliin pesu- ja kuivauskoneet toimivat kolikoilla mutta niiden lukittavat rahalippaat puuttuivat. Koneiden kolikkokoloissa olevia firman kolikoita kierrättämällä (2 + 1 AUD per laite) sekä ilmaisia pesuaineita käyttäen vaatteiden pesu sekä kuivaus hoituivat suurtalouskoneilla hetkessä ja tavernan asiakastyytyväisyyspisteet paranivat kohisten. Erinomainen kädenojennus erityisesti perheellisille matkailijoille, joskin melkein kaikissa muissakin majoituspaikoissa vastaavaa palvelua tarjottiin ainakin maksua vastaan.

Ruokaa oli sen verran että ravintolaan ei tarvinnut mennä. Kaikki mökit buukattu käyttöön mutta muuten oli alueella vielä hiljaisempaa. Oma korkeintaan kaksilapsiselle normiperheelle tarkoitettu mökki oli ok eikä liika kuumuus vaivannut, yöllä oli lähes kylmä.

Ehkä tämä vaan oli yksi niistä 97% peittoalueen ulkopuolisista alueista, joita ei tuettu joko mokkulan tai paikallisen verkon puolelta mutta 2G/3G-yhteyttä ei saanut aikaiseksi Huawein nettitikulla lisäantenneineen. Se ei kenties tukenut kaikkia niitä taajuusalueita mitä palveluntarjoaja hyödynsi, josta kerrottiin liittymän kotisivun FAQ:ssa. Tässä vaiheessa olisi pitänyt vaihtaa sim kännykään ja katsoa oliko vika tosiaan siinä ettei mokkula toimi vaikka verkkoa olisikin olemassa, mutta se jäi testaamatta kun netin toiminta ei ollut se reissun pääasia. 

Liikenteellisesti varsin hiljainen mutta maisemiltaan monipuolinen oli tämänpäiväinen ajoreitti. Muutamaan tien varren liikennemerkkiin oli kohdistettu haulikkoa ja samaa liikennemerkkien rei'itysintoa näkyi monella muullakin alueella.

APRS-trackerin sähköjohdon rikkouduttua ostin edellisestä kaupasta pari isoa pakettia AA-paristoja, joista kävi muutaman tunnin käytön jälkeen esille se vanha totuus halvasta ja hyvästä: hyvät kestivät ainakin 2 - 3 päivää ja nuo saman tunneissa. Silkkaa... Jääköön nimi mainitsematta, samaa "laatutavaraa" kun on tullut vastaan lähempänä kotimaatakin.

Ajomatka 308 km ja ajoaika 3:55.

Päivän ajoreitin profiili Strahanista Wynyardin kautta lounaisnurkalle ja paluu takaisin Wynyardiin:


Onneksi oli pikakahvia ja maitoa riittävästi kun omat eiliseltä lämmitetyt pöperöt eivät oikein kelvanneet aamiaiseksi. Astioiden pesua, kuivausta ja kämpän siivousta seurannut avainten jättö pöydälle riitti paikallisiksi lähtötoimenpiteiksi.

Muutaman vihellyksen aikana rautatieasemalle kerääntyi henkilöitä veturin ja sen perään kytketyn vaunun lähtöä katselemaan. Varsin korkealle näytti nousseen sekä katselijoiden että junahenkilökunnan keski-ikä, taisin itse olla nuorimmasta päästä. Noissa vehkeissä ei ikä paina ja mielenkiinto säilyy, osin varmaan myös siksi ettei niitä puutteineen tarvitse käyttää jokaisella junamatkallaan. Raiteiden hennosta pintaruosteesta päätellen raidekaluston liike ei vielä ole päivittäistä.

Strahanin läpiajon jälkeen ajo jatkui Zeehan-Strahan Rd, B27 rantaa seuraillen pääpiirteisenä suuntana länsi, laaja pusikkoalue ja kapeat hiekkatiet. Tuolla reitillä pääsee saaren lounaisosan kautta sen luoteisnurkalle ja lopuksi kunnon tietä kämpille Wynyardiin. 

Zeehanista ensin Main Street/Heemanskirk Rd, C248 ja jonkun matkaa myöhemmin Corinna Rd, C249. Myöhemmin vasemmalle Corinnaan vievälle ensin Wilson Rd/Corinna Rd C249 kääntymisen jälkeen tarjolla oli mukavaa vaihtelua ajoalustan leveyden muututtua korkeintaan puolitoistakaistaiseksi ja pinnan pääosin hiekkapintaiseksi, tienvarsimaiseman muuttuessa samalla tiheäkasvuiseksi pusikoksi. Varauduin ajamaan tuolla noin 80 - 100 kilometriä, mutta se jäi haaveeksi. Tienumerot eivät vaihtuneet joka kerran kun tien karttanimi vaihtui.

Siellä täällä puskien seassa oli pieniä levähdysalueita, joilla saattoi olla vaikkapa muutama siirtolavallinen moniosaisia mehiläispesiä, mikä sitten lie ollut muodostuvan hunajan pääraaka-aineena. Ei tuo alue esimerkiksi sademetsälle pärjännyt tiheydessään tai lajikirjossaan, mutta tarjosi mukavaa vaihtelua tavallisille nopeammille maanteille, suuremmille tienvarsimetsille ja laajoille pelloille, yms. Vastaantulijoita ei ollut haitaksi asti mitä nyt muutama polkupyöräilijä matkavarusteineen näkyi liikkuvan alueella. Onneksi ei myöskään näkynyt niitä mutkasta kahva edellä vastaan tulevia paikallisia "rallikuskejakaan".

Fatman Barge tuli Pieman-joen toiselta puolelta hakemaan oikealla näkyvää nappia painamalla. Parin auton kuljetukseen kelpaava lossi kuljettajineen maksoi AUD 20 / autokunta suuntaansa, kuten alempaa vasemmalta näkyy.

.

Vasemmanpuoleinen kyltti oli lossin puomin etupuolella, keskimmäisen tyyppisillä pyrittiin kiinnittämään autoilijoiden huomio tiestöllä tiettyyn aikaan poukkoileviin villieläimiin erityisesti luonnonsuojelu- tai vastaavia alueita halkovien teiden varsilla. Oikealla tuo simpukan profiilista tunnistettavan firman entinen bensamittari muun saman aikakauden rekvisiitan ohessa kuvannee niitä menneitä aikoja jolloin kaikki oli tälläkin pikkukylällä paremmin? Katoilla olleista aurinkokennoista päätellen täälläkin oltiin pitkälti omaehtoisen energiantuotannon varassa.

Täkäläinen tyyli merkitä myös kapeat hiekkatiet 100 km/h-nopeusrajoituskyltillä tuntui meikäläisittäin hieman haastavalta, kun pahimmilla mutkaisilla hiekkapätkillä oma kantti riitti korkeintaan puoleen siitä nopeudesta. Tuohon sataseenhan pitäisi tietysti pyrkiä?

Hetken päästä tuli vastaan kylttejä, jotka ilmoittivat että vasemmalle eli saaren länsinurkalle Arthur Riveriin ja Smithoniin päin vievä Western Explorer Road, C249 on poikki kahdeksan kilometrin päässä. Todennäköisin syy lienee ollut veden pois viemä hiekka silta/tiealueelta, eikä matalapohjaisella kaksivetoisella pikkuautolla siksi viitsinyt lähteä kokeilemaan onneaan. Niinpä autoni jatkoi ensin pohjoiseen Western Explorer Rd/Corinna Rd, C249:aa pitkin, sitten Waratah Rd, B23 ja Savage River, Luina, Waratah sekä edelleen Murchinson Hey, A10 sekä Mount Hics Rd, B26 Wynyardin suuntaan. Maisemien vaihtelu serpentiineineen ja korkeuseroineen sekä pintakasvillisuuksineen jatkui taas eiliseen malliin. Päivän korkeinta ajettua maastoa oli Savage Riverin molemmin puolin.

Lämpötila kipusi parhaimmillaan jo +26°C lukemiin auton mittarin mukaan. 91-oktaanisen (Unleaded) bensan hinta oli 162,9 c/l ColesExpress-asemalla.

Kello oli sen verran vähän Wynyardiin saavuttuaan että eihän sinne viitsinyt jäädä notkumaan vielä siihen aikaan, eli ei muuta kuin leveämpää tietä Bass Hwy, A2 pitkin luoteisnurkkaan päin. Smithonista käännös oikealle Montagu Rd/West Montagu Rd/Woolnorth Rd, C215 ja sitä pitkin tien päähän Woolnorthin lähelle, jossa etenemisen esti suuret ukaasit tienvarsikylttien muodossa. Niiden sanoma lyhyesti sanottuna oli se, ettei firman X omistamalle alueelle voinut mennä kuin opastettuna tai joutuu pysäytetyksi, kiinniotetuksi ja sakotetuksi, tjsp. Matkaa rantaan oli enää vain pari kilometriä, mutta muu ei auttanut kuin paluu takaisin kotkien tieruokalan läpi.

 

Hetken päästä oli mahdollista kääntyä lounaiseen hiekkapintaiselle mutta erittäin hyvin pölyävälle ja jollain kuulalaakerisoralla osin päällystetylle Harcus River Road:lle ja ajella (kuva yllä) aina Marrawahiin via Comeback Rd, C213 ja Bass Hwy, A2-tien risteykseen saakka, ennen kuin uusi reitti Wynyardiin olisi taas käytettävissä. Siis sinne. Ja varsin komeita olivat ajomaisemat sielläkin, varsinkin niiden vaihtelevuuden vuoksi. Nopeusrajoitusten seuranta ja noudattaminen näytti olevan tuolla vähän vapaampaa..

Paluumatkalla piti vielä heittää mutka Stanleyhin, joka on kartassa Perkings Bayn oikealla puolella pohjoisrannalla oleva niemi. Komea paikka hyvällä kelillä.

Paluumatkalla Stanleyn alapuolella silmään pisti pitkä merelle vievä rakennelma joka alkuun vaikutti öljynpurkulaitteelta mutta taisi olla tarkoitettu kivihiilen tms. purkamiseen. Paikka on Port Lattan yläpuolella, purkujärjestelmän pituus rannasta merellä olevalle purkupaikalle noin kaksi kilometriä.

Toinen edellistä vastaava pöytävuori rannikolla tien Tollymore Rd, C234 varrella idempänä oli nimeltään Table Cape, josta pääsi tutustumaan Wynyardin rantamaisemiin vähän muuta ympäristöä korkeammalta.

           

Tracker hyytyi yllättäen, syynä mode-nappulan huomaamaton hipaisu väärään asentoon eli NZ:n alemmalle taajuudelle laskeutuessani alemmas Wynyardiin. Siksi kuuloalueella olleista asemista huolimatta kartalle saakka ei piirtynyt mitään auton paikkatietoon viittaavaa huomisen iltapäivään saakka. Eipä sillä ollut paljoakaan väliä kun eilen ostettu paristokerta oli jo tyhjä.

Hotelli löytyi joen varrelta meren rannasta: The Waterfront Wynyard, 1 Goldie Street, Wynyard, 7325, Australia.

Kämppä ja henkilökunta ok, samoin naapurikämppien asukkaat, majoitus ja ruoka oluineen, ympäristössäkään ei ollut mitään valittamista pl. kaupunki, jossa en vieraillut eikä siitä siten ole mielikuvaa. Eipä ihme että viereisessä pöydässä istuskellut vanhempi pariskunta oli siellä ties kuinka monetta kertaa lomailemassa.

          Angus-burger ja paikallista tummaa olutta, ei huono annos joskaan noista lisukkeista ei ollut niin väliä.

Keli oli hyvä ja päivälämpötila paikoitellen korkein tähän mennessä.

Wynyardin keskustan kohdalla vesi käy respan miehen mukaan kaksi kertaa vuorokaudessa aika matalalla; laskuveden aikana vedenpinnan korkeusero on jopa 3,5 metriä nousuvesihuipun lukemista. Kuulosti aika paljolta joen kivettyjä rantapenkkoja katsellessaan, mutta niin se varmaan on.

Päivän ajomatka oli 524,5 km ja aikaa siihen kului 6:53.

Päivän ajoreitin profiili Wynyardista Devonportin kautta koillisen hiekkateille aina meren rantaan ja itään St. Helensiin saakka:


Perusaamiaisen eli parille paahtoleivänpalalle kasattua munakasta tuoremehuineen ja kahveineen, jälkeen matka jatkui rantatielle Old Bass Hwy, C240, joka yhdistyi myöhemmin Bass Hwy, A2:een. Matkan varrella kadun varteen jätetty poliisin kameraperäkärry 60 kmh-alueella välähti edelliselle autoilijalle. Tuo oli uusi laite lajissaan, kokoluokka muuten sama paitsi vähän korkeampi kuin Suomessa kahden koiran kuljetukseen tarkoitetuissa peräkärryissä.

Alla on kuva Devonportin keskustasta, jossa näkyy sikäläistä kadunvarsinäkymää kävelykadun ulkopuolelta, satama on vieressä takavasemmalla. 

Tuollakin näkyi miten avolavaisiin Pick-Upeihin ja 4x4 -ajoneuvoihin asennettuja karjapuskureita hyödynnettiin piiska-antennien kiinnityspisteinä. Parhaimmillaan keulalla oli neljä erimittaista, jousilla varustettua HF (LA?) - VHF - UHF-alueen antennia vierekkäin. Piiskojen pituudesta, paksuudesta, antennien jaloista ja puskuriputken muodostaman maatason huonoudesta voisi vetää sellaisenkin johtopäätöksen, että kyseessä voisivat olla kuin venekäyttöön tehdyt, mutta mustat maatasoa tarvitsemattomat koaksiaalidipolit. Ellei, niin piiskojen viritys saattaa olla aika haastavaa hommaa..

91-oktaanisen (Unleaded) bensan hinta oli 162,9 c/l ColesExpress-asemalla.

"Sponsored by the Tasmanian Poppy Grovers Association", tuollaisia viljelmiä näkyi monessa paikassa yleisten teiden varsilla. Jotenkin tulee opium ja vastaavat myrkyt mieleen, mutta se lienee vain mielikuvatuksen tuotetta.

Frankford Rd, B71:lla yksi harrikkaa käskevä motoristi ajeli hetken aikaa edellä, edeten mutkissa suorastaan hitaasti pyörän osien hipoessa asvalttia mutta huomattavasti rivakammin suorilla osuuksilla. Hyvät oli pakoäänet mutkia seuranneissa kiihdytyksissä, mutta ei se mutkaisen tien hidastamana pystynyt jätättämään allani ollutta pikkuautoakaan, kun hetken hieman kauempana sen takana koemielessä ajelin. Loivien mutkien maantiecruiserihan se, jolla ajo näytti vanhan matkamotoristin silmin hieman erilaiselta mihin itse on tottunut. Tämä vain toteamuksena, ei arvosteluna eikä kannanottona.

West Tamar Hwy A7 -> Batman Hwy B73, Tasman River:n ylittävä silta -> East Tamar Hwy A8.

Bridportissa oli aika poiketa lounaalle. Parhaiten se hoitui menemällä paikalliseen kauppaan niin sanotulle kuumahyllylle, pyytämällä kanan neljänneksen perunoilla ja uunijuureksilla sekä sopivalla kastikkeella foliopakettiin, täydennettynä vesipullolla. Annos nautittiin lähimaastossa, kuten ajamalla varjoon meren rannalle tehtyyn puistoon. Missään muualla ei tuosta selvinnyt yhtä halvalla, kustannus oli vain muutamia euroja ja ruoka kuumasta päivästä huolimatta erinomaista. Auto ja vaatteetkin säilyivät onneksi puhtaina, kun ulkona syömisen esti joka paikkaan tunkeva paarma- ja kärpäspopulaatio.

Waterhouse Rd, B82 - Gladstone - Cape Portland Rd:


Tasmanian koilliskulmassa oleva hiekkatieosuus on jo alla. Kunto aivan hyvä muttei aina tien urauduttua ja pehmennyttyä.

Tien Cape Portland Rd, C844 päässä (vieressä karttasana Lyme Regis, Little Musselroe Bay) oli alla näkyvä uimakelpoinen ranta. Leiriytyminen kielletty. Ei ketään muita näköpiirissä, vain tuulen suhinaa kuuluvilla; lähellä olleista kymmenistä tuulimyllyistä ei kuulunut pihaustakaan. Vesikin oli kirkasta ja uimalämmintä. Ei huono paikka, joskin huolellisesti pölyävän hiekkatien päässä hieman sivummalla. Edessä häämöttänee pieni Swan Island.

Kuvasta taakse saaren keskustaan päin aluetta peitti kymmenien tuuligeneraattorien muodostama puisto, mutta silti aika vaatimattomalta näytti kentältä kaupunkeihin päin vievä voimalinja lankoineen esimerkiksi näihin meikäläisiin megawattitason runkolinjoihin verrattuna. Ehkä jännitettä oli enemmän kuin 110 kV. Tuollapäin oli myös todella paljon monenlaista karjaa todella suurten peltojen elävänä peitteenä, sikäli kun kyseessä eivät olleet ajoittain viljeltävät vilja- tai muut pellot. Oli aivan sama mihin ilmansuuntaan katsoi, maisema pysyi lähes samanlaisena (vilja- tai) karja-aittana. Muutamat läpiajetut kylät olivat pieniä ja hieman omanlaisiaan, enkä tarkoita sillä köyhyyttä.

Aitojen ulkopuolelle eksyneiden hyöty- ja vapaiden villieläinten lisäksi suuret karja-autot asettivat oman haasteensa tiestön kuluttajille. Muutakin elämää riitti tiestöllä ruokailevista kotkista, haukoista, korpeista ja muista raadonsyöjistä päätellen. Yksi kotka tai vastaava iso lentäjä pyrki sisään tuulilasista, onneksi vältimme toisemme hienoisesti - valitettavasti vaan en itse voinut välttää sen aterian ympäristöön levittämää tuoksua. Muutaman päivän Brown Bridge Rd:lla auringossa lojunut iso kenguru tuoksui jo sangen tehokkaalta, pakko myöntää. Onneksi tuohonkin hajuun tottui pian niin, ettei se haitannut ohiajoa pidempään.

Hiekkatiet olivat monilla alueilla kuluneet ikäänkuin loivan M-kirjaimen muotoiseksi. Niissä oli kaksi kovempaa harjannetta keskellä, välimatka vähän enemmän kuin pikkuauton rengasvälin verran ja pehmeämpää muualla. Esimerkiksi kohtaamisvaiheessa nuo kovat harjanteet olivat lähempänä pohjaa autojen öljypohjien kohdalla. Yksikin korkeampi kivi ja matka jäisi siihen etenkin moottoriöljyjen valuttua ulos. Ohitukset sai unohtaa ellei ohitettava siirtynyt sivuun, vastaantulijoiden piti kohdata toisensa varoen välttääkseen ainakin kivisateen ja mahdollisen törmäyksen saati tieltä suistumisen, olivathan molempien sisemmät renkaat lähellä toisiaan, keskellä olevan pehmeämmän hiekan päällä. Muuan maajussi ajoi kotimaasta tutun maantietraktorin kokoisella keksinnöllä, jonka perässä oli moneen osaan taiteltu äes peittäen reilusti koko oman suunnan kaistan alleen; tuon yhdistelmän ohittaminen onnistui vain nieleskelemällä pölyä riittävän pitkään sen takana ja siitä suivaantuneena käyttämällä yhden loivan alamäen kohdalle muodostunutta leveämpää, kantavan näköistä hiekkakenttää ikäänkuin ajouran levennyksenä.

Aikansa North Ansons Rd:a ajettuaan vastaan tuli rannalla oleva hiljainen kylä, joka loma-aikaan herännee kukoistukseensa. Ulkopuolista väkeä riittänee silloin erityisen paljon sillä turhan monessa aidassa, portissa, postilaatikossa tai tienpätkän edessä olevassa tolpassa luki jonkinlainen läpiajo-, alueelle tulo-, rantaan meno-, roskapostin pudotus- tai muu kielto. Mieleen hiipi jo sellainen "EI. Kaikki ON Kielletty!"-kyltti, jonka voisi lisätä tuohon vasemmalla näkyvään telineeseen alimmaksi. Vaikka ulkona on lämmintä niin kylässäkin taitaa olla vastaavaa piirrettä, myös pinnan alla. Äkkiä pois.
Roikkuvat puutarhat voi näköjään tehdä noinkin; kun kenenkään kauneusarvoista ei käy kiisteleminen niin en kommentoi:

Gps ja paperikartta kertoivat alempana Ansons Bay Rd:lla että kohta pääsisi ajamaan vasemmalle suoraan meren rantaan, joskin se tulisi olemaan vieläkin kapeampi pätkä tähän edeltävään verrattuna. Siis sinne. Matka tuota kapeaa Fire Rd:a pitkin olisi vain kymmenkunta kilometriä, eli paluu takaisin menettelisi jos joku kohta muuttuisi liian haastavaksi esimerkiksi edellisen sadekauden tiestölle aiheuttamien vaurioiden vuoksi.

Edelliskerran ajo-opit vastaavista olosuhteista olivat vielä mielessä, siksi tien läpiajo onnistui suhteellisen vaivatta joskin kertasuoritus riitti siihen kuluneen ajan vuoksi. Auton pienuudesta oli etuakin puikkelehtiessaan tuon kuvan puun latvustoon sahatun aukon läpi ja syöpyneiden mäkien sekä ojanpohjien ajokaistan puolilta toisille.
Fire Rd:lta meren rantaan The Gardens Rd:lle päästyään saattoi todeta itselleen että tämä maastoreitti riitti tälle reissulle, ellei alla satu olemaan maastokelpoista nelivetoa kännykän ulkoantenneineen, LA- tai vastaavine puhelimineen, vinsseineen, lapioineen, sahoineen ja vararenkaineen. Ei muuten, mutta tuolla ilmansuunnalla oli monta sellaistakin aluetta jossa kännykkä ei kuullut ainoatakaan tolppaa mistään, jos jotain hinaus- tai muuta apua sattuisi tarvitsemaan tai pitäisi tarjota muille.
Vielä pätkä rantaa seurailevaa The Gardens Rd:a ja myöhemmin Binalong May Rd, C850:a etelään, kunnes seuraava majoituskohde St. Helens avautui eteen. Bensatankkikin vaati täyttöä ja sai tällä kertaa vain kymmenen litraa, sillä auto oli sovittu palautettavan mahdollisimman tyhjällä tankilla eikä jatkossa kulutuksen pitäisi juurikaan nousta tämänpäiväisestä. Olisi se muuten ehkä riittänytkin, mutta reitti taas otti ja piteni jo seuraavana päivänä.
Motelli: Homelea Accommodation Spa Cottage & Apartments, 22 Tasman Highway, St Helens, 7216, Australia.
Kämppäkin löytyi kaupungin alapuolelta päätien varrelta, jossa majoittuminen ja hetken päästä respan neuvoma puhelintilaus pizzataksille; AUD 18 juomineen ja kuljetuksineen, kotimaisittain noin 11€. Ja sitä riitti myös huomiseksi mikrolämmitetyksi aamupalaksi, valitettavasti. Motellihuoneessa oli keittiö, kaksi huonetta ja vessa suihkukoppeineen eli normiperheelle sopiva majoitus. Lapsille oli ajanviettovälineineitä ulkona nurmikolla, mutta paikka kävelymielessä hieman turhan kaukana keskustasta.
Varsin hiekkapitoista oli eteneminen loppupäivän osalta, mikä näkyi auton ulkopinnoissakin. Muutamassa paikassa oli ollut sen verran ahdasta tai huonoa pohjaa että piti vetää tienvarsipuskia viistäen, niinpä auto olisi pestävä ennen palautusta mikäli pintoihin on voinut ilmestyä vahapintaa syvempiä naarmuja. Niistähän pääsisi helposti eroon kunnon pesun ja vahauksen avulla, kunhan maalipinta on läpeensä ehjä. Ellei, niin sitten on kaivettava kuvetta ainakin vakuutuksen (jopa korotetun) omavastuun verran.
Päivän ajomatka 427 km ja ajoaika 6:16.

Päivän ajoreitin profiili:

 

Lämpötila vaihteli 23°- 26°C kieppeillä rannikolla ja iltapäivän lopulla sisämaassa +30°C meni kevyesti rikki.

Seuraava majapaikka Orfordin pohjoispuolella oli varsin mukavannäköisellä niemellä. Harmi vaan ettei siellä respan henkilön ja minun lisäkseni juuri muita ollutkaan. Keskusta oli niin kaukana että sinne piti lähteä asiakseen, ei vain pienelle iltakävelylle jalkapatikassa.

Motelli: Eastcoast Central Watersedge Resort, 1 Louisville Point Road, Orford, 7190, Australia

Työhönottoilmoitus erään kylän kadun varrelta:


Kyseinen kaksikerroksinen majapaikka oli ilmeisesti vaihtanut aika äskettäin omistajaansa eikä kaikki ollut vielä priimakunnossa; esimerkiksi kämpän #1 siivous oli tekemättä kun respa ei tiennyt sen edes olleen käytössä, vaihdossa tilalle #5 ja kamojen siirto sinne. Kämpän ulko-ovet olivat liukuovia, joiden lukon saisi ulkoa auki vaikka ohuella kammalla, mikä aiheutti tiettyä lisälukitustarvetta yön ajaksi ja osan tavaroista säilömisen auton takaluukkuun. Vasemmalla reunalla näkyvä suuri ristikko on alumiininen lukolla varustettu hyttysverkko-ovi kuumien aikojen varalle: kun sen veti samaan aikaan lukitun lasioven yli oikealle ja naksautti omaan lukkoonsa, niin kumpaakaan niistä ei enää saanut auki muuten kuin nostamalla ensin sisempi ristikko-ovi pois liukukiskoiltaan (joka irroitti sen samalla lukituksestaan) ja avaamalla ulompi lasiovi sen jälkeen avaimilla. Varsinainen "takalukko", joka ennustaa pitkää yhteisikää koko ovisysteemille..

Kuten näkyy ei kalusteiden lukumäärään ole turhaan panostettu, toisaalta erityistä ahtaan paikan kammoakaan ei päässe muodostumaan.



Ruokailun sai tuolla unohtaa koska he eivät aikoneet avata keittiötään liian pienen asiakasjoukon (3-5 henkilöä max) vuoksi, joten ei muuta kuin muutaman kilometrin päähän ja Orfordin bottleshopista kolme jääkylmää olutta sekä viereisestä kaupasta jotain kevyttä suuhunpantavaa. Pähkinät, hedelmät ja marjat olivat täälläkin ykkösvaihtoehto, tuoreita paikallisia tuotteita kun olivat.

Se missä firma keräsi irtopisteitä oli mahdollisuus huuhdella auto takapihan vesiletkun alla, jossa aika nopeasti kävi selväksi ettei puskien aiheuttamat naarmut menneet vahapinnasta läpi - onneksi metallinhohtoväriin syvemmälle saati pohjamaaliin saakka ei raapiumia tullut. Melkoisesti valui veden mukana asfaltille hiekkaa ja muuta kuraa varsinkin pyöräkoteloista ja alustan koloista. Onnettomuustilanteissa hiekkatiellä ajamisesta seuraisi korotettu omavastuu asfaltti- ja öljysorapintaisiin teihin verrattuna, olisikohan korotus ollut luokkaa 100%, tjsp.

Uuden omistajan peukalon alle siirtymässä ollut WinAmp ilmoitti että nyt alkoi olla se viimeinen hetki ladata uusin softaversio itselleen, sillä 20.12. jälkeen sitä ei voi enää ladata ainakaan heidän sivuiltaan. Pro-mallin lataaminen oli jo estetty. Se siitä liian hyvästä tuotteesta eli eiköhän sen uusi omistaja kuoppaa kilpailijansa aika nopeasti. Latauksen ja asennuksen jälkeen "Radio Rock" jaksoi kuulua netistä hyvin, sen sijaan esimerkiksi kuvapuolella Areenasta ei saanut läppärille näkymään mitään ainakaan siihen aikaan. Koska kaistaakaan ei ollut kovin paljoa käytössä, niin eipä siihen viitsinyt ruutiakaan sen enempää tuhlata.

Kamat kasaan ja pakkaamaan siten, ettei aamulla tarvitsisi muuta kuin jatkaa matkaansa mahdollisimman sujuvasti. TV:sta näytti tulevan niinkin harvinaista ohjelmaa kuin joku G Ramsay kiroilemassa jollain kuppilakierroksella ja toisaalla rugbya, lopuilta erilaisia ostos-TV- tai muita mainospitoisia ohjelmia. Se siitäkin ilosta ja unta kaaliin. Valitettavasti tuollakin näkyi turhan monta kotimaasta tuttua ohjelmaa erityisesti edellä mainituista genreistä.

Ajomatka 267,9 km ja ajoaika 3:36

Päivän ajoreitin profiili:

Aamu oli jälleen kostean sumuinen, tienpinta märkä ja sää alussa pilvinen. Meri vaikutti selvästi. Aamupala paikallisessa aamiaisbaarissa tyyliin reissun ensimmäinen Fish&Chips ja iso Cappuzzino oli pettymys sillä kunnollisenkin kalapalan voi helposti paistaa liian kypsäksi, joka pilaa sen tyystin; ehkä uppopaistettu normiversio olisi ollut parempi vaihtoehto.

Auton alla oli ensin Tasman Hwy, A3 ja etenemissuunnassa alempana rannikolla oleva kohdekaupunki Sorell. Harmi että Port Arthuriin saakka ei ollut aikaa poiketa. Valtatiellä ajo alkoi käydä nopeasti pitkäveteiseksi, joten vielä piti tehdä yksi käännös sivummalle eli oikaista Fingerpost Rd, C350:lle ja sen lopussa kääntyä etelään Colebrook Rd, B31:lle. Eli Enfieldin kautta Richmondin läpi Cambridgeen sekä lentokentälle Holyman Avenuella olevalle vuokra-autojen omalle parkkipaikalle.

Kello oli vasta 10:30 ajettuani parkkiin, joten auton kiireettömään tyhjennykseen ja luovutukseen oli aikaa ainakin puoli tuntia. Molemmissa kyljissä olevat naarmut tulivat näkyviin vahatun pinnan taas kuivuttua, saapa nähdä mitä vastaanottaja niistä tuumaa - ei näköjään mitään, sillä noin tunnin päästä luovutuksesta sähköpostiin ilmestyi vuokrauksen päätösilmoitus autofirmasta.

Viimeisen päivän ajomatka oli noin 80 km ja ajoaika 1:03. Kokonaisajomatkaksi Tasmaniassa tuli mittarilukemien mukaan 1956 km, eli autovuokran kiinteät kulut noin viisitoista senttiä kilometriltä + bensat.


Näytön mukaan bensaa olisi riittänyt vielä 74 kilometrin ajoa varten, mutta eipä arvannut säästää enempää tuossa vaiheessa.

Seuraavaksi Check In ylimalkaisine passintarkastuksineen sekä siirtyminen turvatarkastukseen, jossa repun sisällä ollut trackerin 1/4-aallon piiska kiinnitti  läpivalaisijan huomiota. Hetken tutkailun jälkeen selvisi että se ei sittenkään ollut mikään vaarallinen teräspiikki, vaan kuminen piiska jolla voisi korkeintaan koettaa ruoskia ja huonosti sitäkin. Väkeä tarkastettiin jonkinlaisella satunnaisotoksella myös räjähdysaineiden osalta, aivan kuin erään ranskalaisen valmistajan merkeillä varustettu snifferi olisi hoitanut sitä hommaa läpivalaisupisteiden jälkeen.

Lento oli lyhyt ja Melbournen kenttä ilmestyi taas alle.

Ruokailu Melbournen lentokentällä: Chick Herb Soup, bowl AUD 19,40, water AUD 3,50. Tuliaisviinat: Russian STD 1 l,  AUD 27,99. Muuten vaihto seuraavalle lennolle meni pitkälti läppärin ja kännykän akkuja lataillessa ja netissä roikkuessa, tosin vajaata tuntia ennen koneeseen nousua kuulutettiin lähtöportille antamaan seuraavan (30.12.) lennon tiedot Air New Zealandin tietojärjestelmään.


Lento Aucklandiin meni sekin nopeasti (3:30). Perillä koneesta noususta tulohallin ulko-ovelle pääsyyn kului aikaa alle 30 minuuttia, vaikka laukku tulikin melko hitaasti hihnalle saakka ja jonojakin oli hieman seisoskeltavina. Sirupassilukijat olivat päivittyneet viimenäkemästä Australian lisäksi myös tuolla, siihen kotimaastakin tuttuun harmaaseen malliin. Ainoat asiat mitkä virallisia vastaanottajia kiinnostivat olivat mukana mahdollisesti oleva ruoka, kenen luo olen menossa ja onko mukana mitään hedelmiä. Kello oli perillä noin 22:25 joten pimeä oli laskeutunut ja kaupungin valot näkyivät laskeuduttaessa hienosti koneeseen.

Hotelli: Auckland Airport Kiwi Hotel, 150 McKenzie Rd, Manukau, Auckland, 1010 Uusi-Seelanti. "If you need pick up from the Airport please call us on our free phone..". Soitto kyseiseen numeroon lentokentän tuloaulan vasemmassa reunassa olevan infopisteen tietyllä puhelimella infon antamaan pikavalintanumeroon ja hakija oli pian puhelimessa sopimassa yksityiskohtia -  yöportsari tai vastaava viskaali haki puhelimessa kerrotulta uloskäynniltä # 4 noin viisi minuuttia myöhemmin. Hakupaikka ei siis ollut se normaali suoraan Infon takana rakennuksen kaupungin puoleisessa päässä oleva noutopiste, johon ulkona olevat liikenteenohjaajat mielellään ohjasivat. Hyvin toimi tuo ja vaati vain voimassa olevan huonevarauksen. Taksillakin olisi päässyt, reilun parin kympin hintaan.

Nettiin ei XCoverin kautta enää päässyt, joka saattoi olla oma moka verkkovierailun eston jäätyä päälle. Sen sijaan paluuvaihdossa Singaporessa se ei toiminut silläkään asetuksella.

Hotelli oli ok joskin kuumassa kolmen hengen huoneessa ei ollut jäähdytystä.

Tässä näkyvät Aucklandiin liittyvät lennot ja erityisesti sen alapuolella ajetut reitit 21 - 27.12.2013. Kysymysmerkein varustettu osuus ja Taupo sekä Hamilton vaihtuivat saaren pohjoispään Cape Reingaan ajan riittäessä vain toiseen niistä.

Lyhyehköksi jääneen yön ja pikaisen aamiaisen jälkeen hotellin pomo vei Mangeresta hieman Aucklandin keskustaan päin sijaitsevalle Spaceshipsin varikolle, hintaan 40 NZD eli saman mitä taksi olisi ottanut. 

Tarjolla oli 252 tkm ajettu auto (L), jossa oli ilmastointi, automaattivaihteisto, teknisesti jo hieman kulunut mutta siisti, ei mikään aiemmalta reissulta tutun SETI:n inkarnaatio. Asiasta puhuttiin luovuttajan kanssa sillä mainitsin jo tilausvaiheessa etten vastaavaan romuun enää koske, semminkin kun Irmakin tulee olemaan mukana ajoreissulla. Eihän tuo uusinta hottia ollut mutta en kyllä uusimmasta automallista maksanutkaan. Pikainen kertaus eri toiminnoista sekä muutoksista liikennesäännöissä ja eteenpäin. Parin tuhannen juuri ajetun kilometrin ajon jälkeen ei uusia suuria muutoksia liikenteestä havainnut; mitä nyt esimerkiksi risteävän tien T-haarassa alhaalta tuleva väistää kaikkia muita. 100 - 110 kilometrin ajonopeus näkyi heti bensamittarin nopeampana laskeutumisena jolloin auto vei yli kympin tasaisessakin ajossa. Auton ilmastointi oli päällä 99 % ajasta, mikä näkynee osaltaan kulutuslukemissa.


Auton tankissa oli bensaa alle sadan kilometrin ajoon eli enää ei vaadita eikä tarjota täysiä bensatankkeja, samoin auton imurointi ja konepesu on tehtävä itsenäisesti juuri ennen auton palautusta, ellei halua maksaa siitä ekstraa firmalle. Kyseiset toimenpiteet maksoivat huoltoaseman tehokkailla laitteilla noin NZD 20, eli ei muuta kuin tekemisen vaivan. Ensimmäisellä tankkauskerralla auton tankkiin upposi 57,06 litraa 91:sta hintaan 216,9 centtiä litra eli yhteensä NZD 123,77 ja kaupan päälle annettiin Mackintosh's-pussillinen tikkareita..

Ohittaminen ja sen ennakointi on monilla paikallisilla edelleen vaikeaa, ellei kohdalla ole alamäkeä ja ohituskaistaa sekä vastaantulijoiden suunnassa reilusti tyhjää - silloinkin suoritus vei yllättävän paljon aikaa ja tupakkia. Samaan piirteeseen oli muuan vieraileva StandUp-koomikkokin kiinnittänyt huomiota, kun kuuntelin hänen esiintymistään Whangarein leirintäalueen televisiohuoneesta. Nainen heitti aika pahaa herjaa aiheesta mutta se näkyi uppoavan paikallisten letkeämpään huumoriin helposti. Ehkäpä poliisien tekemään tiealueiden nopeus- ja muuhun valvontaan suhtauduttiin vähän tarkemmin.

Päivän ajoreitin profiili:


Mitä jyrkkäreunaisempi ja/tai korkeampi kukin piikki on, sitä enemmän se sisältää mutkaa mutkien perään, skaala huomioiden. Motoristille se sopi hyvin.

Hamiltonin kautta kiertävää tietä olisi näköjään päässyt, jonne suurin osa raskaasta kalustosta ja pikkuautoista näytti Aucklandista tuovan tien risteyksessä Puketen pohjoispuolella suuntaavan.

Perille päästyä leirintäalue (L) keskustan vieressä Bell Blockin eteläpuolella Fizroyssa tarjosi jälleen majoitusta. Auton paikaksi valikoitui tuo kuvassa näkyvä, enemmän varjoa iltapäivän helteelle tarjoava vaihtoehto. No, lasisen kattoluukun avaamisesta ei mennyt viittä minuuttiakaan ennenkin ensimmäinen satsi linnunpa*kaa lojahti kirsikkapuusta sisälle autoon. Ei muuta kuin ulos jolloin sama toistui, tällä kertaa viimeiselle puhtaanvalkoiselle paidalle. Prkl, olisi pitänyt muistaa tuo telttailuaikojen lisäharmi katetuilla alueilla. 


Laura vastasi lopulta, ei muuta kuin tärskyt ja hetken päästä juhlimaan Graemen syntymäpäiviä. Mukavaa oli, kiitosta vaan!

Seuraavina päivinä tehtiin kaikkea sellaista mikä kuuluu joulun aikaiseen lomalaisten kaupunkilomaan perheenjäsenten, ystävien ja tuttavien joukossa.

Keskustasta ostettu Vodafone Prepay Mobile Broadband for tablets sisälsi 1 GT datansiirtoa ja oli voimassa 30 päivää. Sen peittoalue ja hinta NZD 29,95 olivat hyvin kohdallaan.

Alla näkyy New Plymouth:n keskustaa museon kahvilasta kelmutettujen ikkunoiden läpi otettuna, väreiltään hieman vääristyneenä kuvana. Kuvan keskivaiheilla oli yksi katu hetkellisesti torimyyntikäytössä, jossa tavattiin paikallinen suomalainen rouva ostamassa tummaa leipää paikalliselta saksalaistaustaiselta myyjältä.

Lauran lisäksi lähialueella oli kuulemma muitakin nuoria suomalaisia ja yksi uusi AFS:n vaihtarikin oli saapumaisillaan alueelle. Onneksi pohjoismaalaiset ovat vielä hyvässä kurssissa sikäläisten isäntäperheiden parissa, eikä tulijoiden ole pakko yrittää etsiytyä jonnekin muualle. Kaikilla keski-eurooppalaisillakaan ei enää ole samaa mahdollisuutta erinäisten hankaluuksien jälkeen.



Uusi-Seelanti tuottaa myös lampaanlihaa jota kuljetetaan Suomeen. Vastavuoroisesti Uuteen-Seelantiin viedään niin paljon suomalaista sianlihaa, että New Plymouthissakin sitä saa monesta kaupasta. Ja monien sikäläisissä keittiössä tarvittavien muoviastioiden pohjissa lukee usein Huhtamäki. Maapallo kutistuu koko ajan pienemmäksi, joka koskee onneksi muutakin kuin töllöstä silmille valuvaa ros.. korjaan Hollywood-voittoista ajantappomateriaalia.


Tervetuloa tuoreiden mansikoiden ja pensasmustikoiden kimppuun. Tuolla oli ajoittain suorastaan ruuhkaa asiakkaiden parveillessa ympäriinsä pelloilla tai pienessä myymälässä.

Vähän erilainen kuvakulma New Plymouthin satamaan ja keskustaan; Lauran ottama kuva paikallisen "sokeritoppavuoren" päältä alas, suuntana pohjoinen:

Waitara-joen ylittävä painorajoitettu, hiljakseen hajoava silta sivutien varrelta:

Valojen luomaa tunnelmaa New Plymouthissa sekä paikallisessa puistossa, että eri katujen varsilla valaistuina taloina tontteineen:

Maassa kulkureitillä ja sen sivussa sekä pään yläpuolella olleet kohteet loistavat ylimpänä olleiden UV-lamppujen loisteessa. Oikealla yksi valaistulla kadulla vastaan tullut talo, ei suinkaan hienoin. XCover II:n kuvaa.

Korkealta pään päältä pitkään mutta tehokkaasti paistava aurinko UV-, lämpö- ja muine säteineen aiheuttaa monelle sikäläiselle ajoneuvolle muun muassa tällaista pintavikaa:


Viimeistä edellisenä iltana kierrettiin Mt. Taranaki. Egmont National Park näkyy GE:n kartassa karttanimenä vähän tuota kohtaa ylempänä oikealla. Stratfordista Manaia Road:a pitkin vuorelle ajettaessa vastaan tuleva "Dawson Falls" -putous sijoittuu oikealla näkyvän valumauran loppuun eli siitä alkavan mustan rotkon reunalle. Vasemmalla hieman ylempänä näkyvä alue sisältää paikallisen majoitusliikkeen "Dawson Falls Mountain Lodge" lisäksi infopisteen, jossa oli Mt. Taranakin ylärinteillä olleen majan kopio täydennettynä muutamin alkuperäisin osin ja sen ajan vuosikiipeilyvarustein, sekä retkeilijöiden tarpeisiin soveltuvaa opastusta, kartta- ja muuta tietoutta, välineitä, ravintoa, vettä ynnä muuta tarpeellista.

Seuraava kuva on otettu keltaisen nuolenpään kärjessä. Punainen viiva kuvaa edestakaista kulkureittiä vasemmalta Graemen autolta alaoikealle putouksen alapään suvantoon. Onneksi ilma oli riittävän hapekasta. 

 

Oman t-paidan kastuminen tihkusateessa läpimäräksi ja korvaaminen hetkeksi Graemen valkoisella pussakalla aiheutti eräästä tienvarsikahvilasta poistuessamme herjan "Elvis has left the building", mutta ei siitä tässä sen enempää ;-)

Valitettavasti kaikki hauska loppuu aikanaan ja meillä se kaatui päälle tuon kierroksen jälkeen tyyliin loppujen vaatteiden pesu, kuivaus, Lauran Suomeen mukanamme lähtevien tavaroiden pakkaus matkalaukkujen kilorajat muistaen, huomisaamun aikaista lähtöä varten.

Suurkiitokset Graemelle perheineen ja sukulaisineen!

Tässä näkyvät Pohjoissaarelta etenkin Aucklandin yläpuolella ajetut reitit. 

Itärantaa ylös ja länsirantaa alas  + mutka rantaan juuri ennen lentokentälle ajoa.

Irma ajoi muun muassa pidemmän pätkän Whangareista tie # 1:sta saaren pohjoispäähän Cape Reingaan saakka ja allekirjoittanut takaisin alas Dargavilleen; kahden kuskin avulla tuokin ajomatka tuntui osin sateisesta päivästä huolimatta sopivan mittaiselta. Tie # 10 jätettiin väliin kun se oli jo kerran ajettu, mutta # 12 kelpasi vain pitkin hampain, kun sitä ei voitu vaihtaa mihinkään kokonaan ajamattomaan.

 ------

Liikkeellelähtö NP:sta kello seitsemän karkeana suuntana pohjoinen ja ensimmäinen tankkauspiste sekä aamupala Te Kuitin reunalla. Avoin aamiaispaikka löytyi vasta Waitomon risteyksen jälkeen, josta ostettiin mukaan myös pari rasiaa tuoreita pensasmustikoita ja mansikoita. Olipas siellä vielä tyhjän näköistä, suuren tienvarsikahvilan saliin olisi sopinut useampikin bussillilastillinen asiakkaita parin pienen autokunnan lisäksi.

Päivän ajoreitin profiili:


Ajoreitti oli sama kuin alas mennessä. Irmakin alkoi totuttelemaan "väärän puoleiseen" liikenteeseen auton ratista käsin, jo ennen suurempia vastaan tulevia asutuskeskuksia.

Aucklandissa ajettiin mutka lentokentälle jossa selvisi, että Lauran viisikiloinen paketti pitää jakaa uudelleen laukkuihin. Yritin vaihtaa lentolippuni samalle lennolle Irman kanssa, mutta Air New Zealandin tiskillä kuullun lisäkustannuksen 265 NZD vuoksi homma päättyi heti alkuunsa. Ei siis muuta kuin Mangeren kautta keskustan suuntaan, joka edelleen oli helppo homma Zumo 660:n opastaessa virheittä koko ajan.

Aucklandin pohjoispuolella alkoi ruuhka tiivistyä jo ennen maksullisen tien alkua. Maksoimme kuvassa näkyvän tien käytöstä 2,20 NZD siitäkin huolimatta että ajonopeus oli korkeintaan 25 kilometriä tunnissa pohjoiseen suuntautuvien kahden ajokaistan vetäessä parhaimmillaankin kuin täi tervassa. Moottorin pysäytys- ja käynnistysautomatiikka olisi varmaan tyhjentänyt auton akun ennen perille pääsyä, sen verran taajaan autojonot pysähtelivät. Ruuhkan kokonaispituus oli reilu 50 kilometriä alkaen Aucklandin yläpuolelta ja jatkuen pääosin yksikaistaisella tiellä aina Wellsfordiin saakka.

Vaikka ruuhkan alussa piti miettiä onko harvakseltaan kohdalle tulleiden ohituskaistojen käytössä mitään järkeä, niin lopulta lähdin itsekin paikallisten touhuun mukaan: koska kunkin ohituskaistan lopussa kahden kaistan ajoneuvojonot yhdistävä vetoketju-liike toimi erittäin hyvin, niin ohituskaistaa käyttäneiden ruuhkassa mateluun ja seisoskeluun käytetty kokonaisaika pieneni - niin kauan kun vasemmanpuoleisessa jonossa oli riittävästi porukkaa joka pysyi siellä hamaan ruuhkan loppuun saakka. Moottoripyörällä liikkujat pääsivät helposti eteen päin, meillä muilla oli vähän hitaampaa.

Oli silti parempi maksaa tuo vaadittu summa ennen viiden päivän maksuajan täyttymistä, sillä Spaceships olisi lisännyt tuon autoonsa kohdistuneen laskun päälle muistaakseni noin 70 NZD käsittelymaksun. Verkkomaksuna homma hoitui mainiosti kunhan ei valinnut optiota jossa kortin käyttö varmennetaan erikseen, se kun ei onnistunut kuin paikallisilla pankki- tai luottokorteilla.

Leiripaikka: Whangarei TOP 10 Holiday Park, 24 Mair Street, 0112 Whangarei, New Zealand.

Irma varasi Uuden-Seelannin prepaidilla varustetun Xcoverin jakaman yhteyden ja Ipadin avulla ruuhkassa seisoessamme paikan Whangarein leirintäalueelle, kun alkoi tuntua siltä että noin suuressa jonossa riittävästi seisoskellut väki vie ehkä enemmänkin paikkoja teiden varsien leirintäalueille pysähtyessään. Kännykkä piirsi samaan aikaan kartalle paikkatietoamme kutsulla oh5xb-10 ja aprs.fi-sivustoa sekä sikäläisiä, pohjoiseen päin harvenevia kännykkäverkkoja hyödyntäen, suorien VHF-yhteyksien jo katkettua.


Leiriytymisen ja puuteroinnin jälkeen oli hyvä aika poiketa läheiseen kauppaan sapuskan ostoon. Myöhemmin kavuttiin alas joen rantaan, josta paluu pimeässä takaisin ylös. Itikoita oli ensimmäistä kertaa sen verran paljon että mahdollisuutta auton tuuletusikkunoiden raollaan pitoon piti helpottaa suihkuttamalla Punkki-OFF:a kaikkien avointen ikkunapintojen ympäristöön - joka toimi ei suinkaan aukotta mutta tyhjää paremmin. Oikeat hyttysverkot olisivat olleet paikallaan tuolla ja myöhemmin muuallakin.
 
Joku pilvien alareunoihin heijasteleva valoshow (ikäänkuin lentokoneiden etsintävalot risteilisivät taivaalla) koristi ympäristöä illemmalla, liekö jossain ollut joku sotien muisto- tai muu juhlatilaisuus.

Whangareissa oli lämpimämpää kuin edellisenä iltana saaren eteläosissa.

Päivän ajomatka oli ainakin 650 kilometriä ja ajoaikakin ruuhkasta johtuen 2-3 tuntia normaalia pidempi.

Aamun reitti jatkui pohjoiseen Irman ajaessa Whangareista Kawakawaan ja edelleen tielle #1 Kaitaiaan.

Päivän ajoreitin profiili, osa 1:


Maisema vaihteli moneen otteeseen kunnon serpentiinistä suoraan ja tasaiseen ajomaastoon. Kännykkäverkon peitto oli alkupäässä sellainen, että netin selaaminen onnistui varsin hyvin, sen sijaan yläpään niemellä tilanne huononi selvästi eli yhteys katkesi pitkiksi ajoiksi kokonaan. Kaitaian jälkeen ykköstie kapeni ja sai lisäkirjaimen F.

Hygieniaohjeita vessan seinältä. XCover II:n kuvaa.            Tien varren ilmoitus Cate Reingan tien varrelta vesisateesta.

Muutamia Google Earthin kuvissa näkyviä hiekkadyynialueita nähtiin tien molemmilla puolilla. Sieltä näkyy hyvin myös kahden merivirran kohtaamisalue alla näkyvän majakan vasemmalla puolella häämöttävällä, kuohuvalla alueella karttapisteessä 34°25'14,00" E 172°39'40,86" I. Alueella oli hieman vaikeasti luettavien kylttien mukaan myös tällaisia paikkoja (L) ja (L).

Cape Reingan alueella satoi koko ajan mutta Panoramiosta löytynee kuvia myös paremmista olosuhteista näkymineen.


Australia on horisontin takana noin 1900 kilometrin päässä. En välttämättä haluaisi olla täällä kunnon myrskyn pauhatessa ympärillä.

Niemen kärjessä kohtaavien kahden merivirran kohtauspaikka on kuvan vasemmalla puolella. Kuvaajan selän takana vasemmalla on parkkipaikka ja kävelytien varrella aivan lähellä useita alueen historiasta kertovia tauluja. 90-mile Beach on kauempana vasemmalla seuraavan pienemmän niemenkärjen takana.

Päivän ajoreitin profiili, osa 2:

Jos laskettelu, lautailu tai liukurin käyttö kesäaikaan kiinnostaa niin täältä löytynee siihen sopiva paikka. Muutama alastulija näkyikin kauemmaisella harjanteella.


Ahipara Shipwreck Bayn rannalla näkyvää kääntöpaikkaa lähempänä rantaviivaa emme käyneet autoilemassa sen ollessa erikseen kiellettyä etenkin "90-Mile Beachilla". Ilmeisesti nopeasti kohoava nousuvesi yllättää kokomattoman kuskin turhankin helposti, vaikka autoaan ei ajaisikaan jumiin pehmeään rantahiekkaan.


Auton etuikkunan juureen liimattuna oli erillinen gps-antenni, jonka avulla ehkä määritettiin ja välitettiin sijaintiamme auton vuokraajalle jonkun aikataulun mukaisesti, valvottiin että emme menneet sopimuksessa kielletyille alueille tai jopa tallennettiin viimeisten minuuttien ajotapahtumat mahdollisen onnettomuuden selvittelyjen helpottamiseksi. Tai sitten se oli vain näkyvänä mutta ei-aktiivisena ajohidastimena herkkänahkaisempien kuskien varalle?

Matka jatkui Roma Rd:n kautta Kaitaia - Awaroa Rd:lle. Herekinon jälkeen Broadwoodiin ja edelliskerralta tutun Rawene - Kohukohu-lossin yli, tällä kertaa päinvastaiseen suuntaan. Sen jälkeen tielle #12 Oue - Whirinaki - Omapere - Waimamaku - Waipoua Kauri Forest:n ohi Arangaan ja lopulta Dargavilleen.

Ajomatka tänään 789 kilometriä ja ajoaika käytännössä melkein koko päivä.

Leiripaikka: Dargaville Campervan Park & Cabins, 18 Gladstone Street, 0310 Dargaville, New Zealand.

Pienehköllä mutta toimivalla alueella oli hyödynnetty suurehko määrä vanhoja kunnostettuja tavaravaunuja muuttamalla ne 2-4 hengen hyteiksi omine vessoineen ja oleskelutiloineen. Yhteiskäytössä alueen eri puolilla oli muutamia suihkuhuoneita ja keskellä isohkot keittiö- sekä ruokailutilat, jossa pari intialaista/pakistanilaista ruuanlaittajaa kysyi "Saisiko olla ruokaa, kun sitä heillä oli juuri sopivasti valmistumassa?" 

Kiitos ystävällisestä tarjouksesta, mutta..

Edessämme oli vain lyhyt matka tiellä #12 Ruawain kautta Brynderwyniin tielle #1 ja edelleen tietä #16 Wellsfordista Tauhoan kautta Kaukapakapaan ja lopulta Parakaihin.

Päivän ajoreitin profiili Dargavillesta Parakaihin:


Parakaissa leirialueen vieressä olleella pienlentokentällä Green Rd:n varrella oli tarjolla muun muassa 14 000 jalan Tandem-hyppy hintaan 450 NZD. Se jäi tällä kertaa hyödyntämättä. Taupossa sama hyppykorkeus olisi kuulema maksanut alle 300 NZD.

Lentokentän ulkopuolella olleen kyltin mukaan kauemmaksi viereiselle niemelle ei ollut menemistä:

Leiripaikka oli kyltistä muutama sata metriä keskustaan päin: Parakai Springs -kylpylän leirintäalue, 150 Parkhurst Road, Parakai, Auckland, New Zealand.

Leirin ja kylpylän vierellä oli vanha erittäin hyvin hoidettu puisto eksoottisine puineen, tässä niistä yksi. Latvuston halkaisija oli vastaavaa kokoluokkaa eli melkoinen. Alueen nurmikkokin oli niin tiheää ja hyvälaatuista, että sen perustaminen ja ylläpito on varmasti vaatinut melkoisesti työtä useiden vuosi(kymmeni)en kuluessa.

Vesisateen laadusta ja määrästä sekä Irman nopeasta kylpyläkäynnistä johtuen palkitsimme itsemme reissun parhaalla ravintolaruualla läheisen Helensvillen Commercial Rd:n varrella joen puolella olleessa ravintolassa. Paikka löytyi aivan sattumalta. Vieressä oli myös paikallinen Bottle Shop.

Matka jatkui aamulla varhain, tässä Kaipara Coast:n kohdalta levähdyspaikalta bongattua taidetta. Hintakin on kohdallaan:

Samalla keskusteltiin hetki yhden matkailuautolla liikkuneen Sveitsiläispariskunnan kanssa, joka oli juuri saapunut Uuteen-Seelantiin viisi- tai kuusiviikkoiselle lomareissulle. Siinä ajassa molemmat saaret ehtisivät käydä aika tutuiksi, semminkin kun Wellington-Picton -välin autolauttaongelmatkaan eivät koskeneet riittävästi etukäteen paikkansa varanneita. Siellähän se uusin ja suurin autolautta oli remontissa ja ainakin yhdessä pienemmässä jotain häikkää, tietysti parhaan turistisesongin aikana. Meillekin tuli pari varoitusta samasta aiheesta joskus loka-marraskuun 2013 kieppeillä.

Matka jatkui Aucklandiin päin tiellä #16, Kumeun jälkeen Waitakere Rd:lla, josta Scenic Rd:a pitkin vielä etelään ja vähän ennen Waiatarua käännös rantaan vievälle Piha Rd:lle. Sen päässä rantaviivalla oleva pieni kylä nimeltään Piha oli ilmeinen surffareiden ja muiden rantaeläjien unelmapaikka. Ehkä tuolla asiallisia bileitäkin järjestellään.. Alueelle vievän tien korkein kohta kävi jossain 300 - 400 metrissä ja aika monessa kohdassa tien molemmin puolin oli melkoisilla näköaloilla varustettuja omakotitaloja hulppeine tontteineen. Tosin pensaspalojen aikaan myös melkoisen haastavaa maastoa ainakin sammutus- ja pelastusmielessä. Muriwai ja muuta lähellä olevat rannat jätettiin tutustuttaviksi johonkin toiseen kertaan.

Paluu Aucklandin lentokentälle ensin Irman lennolle ja sitten takaisin Aucklandiin autoa luovutuskuntoon valmistelemaan. Hetken päästä vuokra-auton osuus oli selvä ja taksi pääsi heittämään takaisin kentälle omaan lentoon valmistautumaan.


Lentoaika oli noin 3:30 joten Sydney vilahti alle nopean vaivattomasti. Matkalipun No Meal Service -tekstistä huolimatta ruokatarjoilu toimi jälleen koneen turistiluokassa, siispä matkatoimisto oli ne tilannut lippujen varauksen yhteydessä mikä olikin oikein hyvä juttu päivän siirtymisten tuossa vaiheessa.

Sydneyn lentokentällä NZ:n seteleitä paikallisiin vaihtaessaan kysyi toimihenkilö kannustavasti Eikö sinulla ole enempää ;-) ja kolikotkin löysivät uuden paikkansa jonkin yleishyödyllisen tarpeen lahjoitusastiasta. Kerrosta alemmaksi laiturialueen suuntaan mennessään sai ostettua kolmen päivän julkisen liikenteen liput. Niitä piti käyttää siten, että ainoat meno- ja paluumatka kentältä keskustaan tehtiin lipulla #1 ja muuhun Alue1:n sisällä tapahtuvaan liikkumiseen käytettiin rajoituksetta lippua #2. Yhteishinta oli AUD 64 ja kaikki muu paitsi matkustajalautat kuuluivat sallittuun kulkuvälinevalikoimaan.

Eipä siinä muuta kuin ensin Central Stationille yhdellä junalla ja kohta alemmasta kerroksesta toisella Kings Crossin asemalle, josta ulos ja kävelemään hotellin suuntaan. Melkoisen huomaamaton oli se, koska pääoven edessä joku vuokralainen piti ulkoilmaansa ja hotellin sisäänkäynti hukkui kaiken muun rekvisiitan keskelle. Hotelli sinänsä oli laadultaan Challis Lodgea parempi, jonka edelleen keskeneräisen remontin vuoksi meille annettiin tuo parempi korvike samaan hintaan.

Hotelli: Springfield Lodge, Potts Point, Sydney, Australia.

Televisiossa arvioitiin etukäteen että Sydneyssa tulee olemaan noin puolitoista miljoonaa ilotulitusten katsojaa, käytettävien ilotulitteiden määrä olisi noin seitsemän tonnia ja koko hauskuuden hinta rapiat AUD 6 500 000. Melkoinen vapaaehtoisten joukko oli masinoitu lipunmyyntiin ja opastustehtäviin eri puolille kaupunkia, virallisemmasta järjestely- ja turvallisuusorganisaatiosta puhumattakaan. Oppailta saatiinkin hyviä vinkkejä tilanteeseen jossa suosituimmat paikat olisivat jo sulkeutuneet pääluvun täytyttyä kullakin alueella. Järjestely- ja muista kustannuksista huolimatta turistien tuoma raha kuulemma kompensoi helposti kaiken asian puolesta aiheutuneen vaivan.

Ilotulituksen katselupaikka pistettiin hakuun heti aamusta. Ensimmäinen potentiaalinen paikka löytyi läheltä hotellia rinteessä olleen Horden Stairs-kävelyreitin reuna-aidan varrelta, mutta sitä ei jätetty ainoaksi vaihtoehdoksi. Siispä keskustaan katsomaan sikäläistä tarjontaa eli pääsisikö johonkin kelvolliseen paikkaan vielä illemmallakin, vai pitääkö edustan suljetuille alueille hankkiutua jo päivän aikana.

Woolloomooloo Bay:n kohdalla olevan laivastoaseman portin pielessä Cowper Wharf Roadwaylla ollut kahvilarakennus jäi mieleen. 

Sen takaa niemelle vievä reitti oli jo aidattu, joten jouduimme palaamaan takaisin keskustaan päin ja nousemaan sieltä ylemmälle kävelytasolle. Alempana näkyvän "Mrs Macquaries Point Entrance"-jonon häntä oli jo satoja metrejä etuvasemmalla. Osa niemelle jonottaneista on jo todella lähellä aidatulle alueelle pääsyä, eikä pääilotulituksen alkuun ollut aikaakaan enää kuin vajaat 12 tuntia. 



Ja kuten näkyy, ei tunnelmassa saati keleissäkään ollut valittamista. Aitauksen sisällä oli mitä ilmeisimmin riittävästi tarjoilua ja vessoja sun muita palveluja.

Näitä riitti monelle sellaiselle katselualueelle, joiden rintamasuunta oli The Harbour Bridgeen päin. Oikeanpuoleinen kyltti on kuvattu kello 12:28.



Keskustassa katseltiin aidan raosta useamman esiintymislavan täydentämää juhla-aluetta ja myöhemmin kiivettiin keskustassa paikalliseen näköalatorniin (Sydney Tower Eye, lippuina Walkup Adult, AUD 26 / C) paremman yleiskuvan saamiseksi. Hissivuoroamme odotellessa kierrettiin yhden 4D-elokuvan kautta, jossa normaalien värilasien läpi katsottavan 3D-elokuvan aikana silmillemme roiskui ajoittain myös vesipisaroita ja kehokin havaitsi jalkojen kautta välittyvää alustan eritaajuista tärinää. 5D-elokuvassa mukana lienee hajukin. 6D:ta seuraajineen en tohdi edes arvailla.

Kuten kuvasta näkyy, alkaa meren lahtien lisäksi monelle aidatulle alueellekin kerääntyä väkijoukkoja illan ilotulitusspektaakkelia odottelemaan, vaikka paikallinen aika kuvan aikaleiman mukaan oli vasta 15:23. Edellä mainittuja esiintymislavoja näkyy kuvan vasemmassa reunassa.


Tässä on näköala koilliseen Wolloomooloon suuntaan Sydney Tower Eye:n normaalitasolta. Kuva on otettu yleisötilan ikkunan ja auringonsuojakalvon yläosan läpi alaviistoon. Ylempänä olevalla lasittamattomalla kävelyalueella ei kameroita olisi sallittu.

Meillä ilotulitusten katselupaikaksi valikoitui tuon kuvan ylemmän kolmanneksen keskellä olevan pitkähkön punakattoisen, kolmetornisen rakennuskompleksin edusta. Siinä oli alas vasemmalle laskeva, teräsverkkoaidan ja talon parvekkeiden rajaama kapea kävelyreitti. Emmekä olleet sielläkään yksin, sillä sen klo 21:00/9 PM ja 22:30/10:30 PM seuraavan ilotulituksen jälkeen vaihdoimme ajatuksia yhden nuoren suomalaispariskunnan ja nautimme erilaisia matkaeväitä aina pääilotulituksen loppuun saakka - vieressämme olleiden hymyilevien turistien ja viereisen talon asukkaiden säestäessä omilla tahoillaan. Eipä näyttänyt suru tulleen puseroon silläkään hepulla, joka tahtomattaan "pesi" tuota kadunpätkää kaiteelta pudottamansa Glenfiddish-pullon sisällöllä.

Edellisestä kuvasta tuttu valaistu torni lähiympäristöineen katselupaikasta päin nähtynä, sekä katselupaikkamme väkimäärää:



The Harbour Bridge ilotulitusalustana. 



Kaikki kolme ilotulitusta eli 9 PM Lasten ilotulitus, 10:30 PM seuraava ja 12:00 PM - 00:10 AM pääilotulitus olivat sellaista valo- ja väritykitystä että oksat pois. Sillan vasemmalla puolella jossain Cockle Bayn ja kauempana oikealla Cremonte Pointin suunnilla näköjään ammuttiin samaa kuviota koko ajan, jotka yhdistettynä tuon sillan ja ensimmäistä kertaa mukana olleen, kuvassa sen edessä ajoittain välkähtineen oopperatalokiinteistön kanssa muodostivat unohtumattoman yhteiskokemuksen. Hyvä ettei tuo mennyt jo ylipuolelle.


Teräsverkkoaidan silmukka rajaa hieman oikealla reunalla, mutta idea käynee selväksi.

Ilmankos paikallisissa uutisvälineissä tuota hehkutettiinkin kaikkien aikojen suurimmaksi ilotulitukseksi Sydneyssa. Todennäköisesti esimerkiksi Dubain vastaava iloittelu meni jopa ohi, mutta se jää myöhemmin nähtäväksi. Eikä ollut muillakaan Australian suurilla kaupungeilla häpeämistä omissa vastaavissa tapahtumissaan, ainakaan niistä nähtyjen uutisfilmien perusteella.

Kuvaamismielessä paikka ei ollut kummoinen kun homma oli hoidettava joko alempaa kuvaussuuntaan taivutetun teräsverkkoaidan silmien läpi, tai varpaillaan seisoen kamera kaksin käsin ylös nostettuna, häthätää aidan yläreunaa hipoen. Lompakkovarkaan unelmakohdehan siitä muodostui, joskaan rahallinen menetys ei olisi päätä huimannut. Onneksi netistä löytyisi paljon kuvamateriaalia niistä kiinnostuneille, joten oli helppo keskittyä mieluummin itse shown katseluun kuin sen kuvaamiseen.

Viinikaupan mainos hotellin läheiseltä kadulta, aika hartaanoloinen on tunnelma. Eikä ollut ainoa hissi tuo, jossa sinivalkoinen teksti näkyi selkeästi. Oikealla näkyy syötävää kerjännyt lintu keskustan puistosta, nokasta päätellen tuolta saatu ruoka lienee ollut aika kaukana luomu-ruokavaliostaan.

Hong Kongissa hotellin hississä luki 12 henkilöä tai 800 kiloa, eli siellä henkilön mitoituspaino oli noin 66 kiloa, kymmenen vähemmän kuin Sydneyssa.

Kiertelyä kaupungilla ensin Bondi Junctionin suunnalla, jossa Oxford Streetin ulkoilmabaarin vierellä näytti vielä varsin seesteiseltä:


Josta vaihteeksi bussilla takaisin keskustaan paluun jälkeen kävelyä puistoissa ja The Rocksilla. Sydney Tower on tuossa oikealla puolella monikerroksisen kauppakeskuksen yhteydessä.

Australian vanhimmassa, vuodesta 1828 vaikuttaneessa "First Fleet Bar and Bistro / Fortune of War" -pubissa käytiin parilla oluella ja elävää musiikkia kuuntelemassa. Pub oli iltaviideltä kuin nyrkillä täyteen lyöty ja tunnelma sekä älämölö sen mukaista. Erinomaista.

Muuten meni pakollisen oopperatalopönötyskuvan sokko-otto hyvin, mutta tuo lautan perskeles änkeytyi taustalle juuri väärään aikaan.


Todellinen Aboriginal-band esiintyi satamassa soittimineen (ja Peli-laukkuineen). Aika matalaa, melkein infraääntä irtosi jostain soittimesta.



Muutakin ohjelmaa siellä oli jonkun naisen ahtauduttua todella pieneen lasilaatikkoon tolpan päässä kaiken kansan edessä ja suurehkojen VIP-pirskeiden pyöriessä viereisen rakennuksen ulkoilmassa, suuren maailman tyylisiä vartijoita oli ulko-ovilla lähimaaston yö- ja vastaavissa kerhoissa, muutama jalan liikkuva sinipukuinenkin paikallisen epäjärjestyksen varalta ja vastaan tulleiden t-paitojen tekstien sekä kuvien mukaan melkoisesti eri maista saapuneita turisteja.

Huoneen luovutuksen ja hetken lorvailun jälkeen siirryttiin Kings Crossin metroasemalle ja edelleen metroon, kun halvemman shuttlen varaus olisi pitänyt tehdä vuorokautta aiemmin. Junan vaihdon jälkeen saavuttiin suoraan maan sisäisen liikenteen terminaaliin, josta oli enää reilu kolmetuntinen hyppy Cairnsiin.

Kartalla näkyy se alue jolla vierailun aikana oleskelimme. Merkintöjen selite löytyy alapuolelta.

Ensivaikutelmat Cairnsissa olivat meren läsnäolosta huolimatta päällehyökynyt kostea kuumuus, kaupungin ranta-alueen viimeistelty ulkoasu etenkin Promenadella, luonnon monipuolisuus, tietynlainen pienuus edellisiin paikkoihin verrattuina lentokoneesta laskeutumisen aikana katsottuna ja aika monta pensaspaloa lähimaastossa. Laskuveden aikana vesi pakeni kauas matalalla rannalla.

Cairnsin rannalle oli tehty hieno alue asukkaiden viihtymisen parantamiseksi. Siellä oli useita rinnakkaisia kulkureittejä, liikunta- ja muita rentoutumispaikkoja kuntoiluvälineineen ja levähdyspenkkeineen, barbegue-katoksia (joissa kaksi nestekaasulämpölevyä ja muita oheisvälineitä, monet niistä usein käytössä), lasten leikkipaikkoja ja uimala, kahviloita ja hyvin hoidettuja istutuksia sekä viheralueita. Alueen rajoitteet näkyvät seuraavan kuvan alareunassa, se miten niitä noudatettiin oli toinen juttu. Ja tästä (L) ilmaiset aktiviteetit sen varrelta.


Myös matalaa uimarantaa ja varsinkin nousu- sekä laskuveden huuhtelemaa mutelikkoa riitti meren puolella pitkälle.

Cairnsissa oli muutamia WW II-ajan muistomerkkejä, kuten RAAF:n "Catalina"-lentovenelaivuetukikohta, entisöity Quarter Pounder (L) ja muiden vastaavien sotamuistomerkkien laattoja tarkempine tietoineen.

 
RAAF:n Catalina-laivueen muistomerkin yläosa, WWII-aikana alueella harjoitelleen M&Z Kommandojoukon muistomerkki ja lähikuva kyltistä.

Majoitus: Guest House Floriana, 183 The Esplinade, Cairns, Queensland, Australia.

Taksia kalliimpi shuttle eli peräkärryllä varustettu pikkubussi toi kaupungin läpi parin aikaisemman majoituspaikan kautta myös meidän majoituksemme ulko-ovelle saakka, eli ei muuta kuin paperien täyttöön, huomisen Great Barrier Reef-matkan vaihtoehtojen selvitykseen, valintaan ja maksuun sekä majoittuminen Florianan kakkoskerroksen nurkkahuoneeseen.

Makuuhuone jäähtyi ikivanhan mutta äänekkään NEC:n jäähdytyslaitteen ja kattovispilän yhteistoimin, keittiö ja vessa eivät. Puhdas mutta aika pittoreski kokonaisuus, mutta eipä tuolla muuten aikaa vietettykään kuin lepovaiheessa. Takapihan rappusten kautta pääsimme suoraan omaan huoneeseemme ja pihan nurkassa ollut varjoisa uima-allas patioineen tarjosi jatkossa mukavaa ajanviettovaihtoehtoa kuuman päivän oheen. Barbegue-välineisiin emme sentään koskeneet.

Tuliaisoluet naamaan ja siirtyminen keskustaan nauttimaan ympäröivästä lämmöstä. Pimeä tulee tuolla aika nopeasti, mikä tuli taas todistettua. Samoin se, ettei uuden Xcover II:nkaan kamera ollut mikään idän ihme illan hämärryttyä, vaikka päivällä pesi verrokki-Lumian vastaavan kirkkaasti.

(L)

Tällaistakin sai rantaa noudattelevan kadun ravintoloista:


Maku oli kohdallaan, jota Stella Artois sekä jääkylmä Hahn säestivät vallan sopivasti.

Florianasta saatu ostokuitti piti käydä vaihtamassa satamaterminaalissa sijainneen Great Adventures-yhtiön tiskiltä, ennen kuin kädessämme oli pari katamaraaniin nousun mahdollistavaa lippua. Hyvä että jonotusaika riitti moiseen, tosin olisihan kaikkia lippunsa ennakkovaranneita ja -maksaneita tietysti odotettu jos ei muuten, niin perilläoloajan lyhentymisen kustannuksella.

Cairnsin satamassa. 


Cairnsin satama mereltä:


Ajoaika oli alle tunnin suuntaansa, aikaa käytettävissä kaksi tuntia itse kohteessa, hinta á 50 EUR / C, kohteena Green Island sukelluskelpoisine ja valvottuine uimarantoineen. Hinnassa oli mukana snorklausvälineet vaan ei niitä Lycrasta (tjsp) tehtyjä kokopukuja stingereiden eli meduusoiden varalle.

Laituri oli rakennettu siten että samaan aikaan siellä saattoi olla useampikin alus eri purku- ja lastauspisteissä, osa vähän suuremmalla syväyksellä varustettuna ainakin tuon kuvassa näkyvän ruopatun uoman perusteella.

Cairns häämöttää horisontissa vasemmalla tummemman meraan laskevan niemen ja vaaleamman taustan rajalla.

Saarelle pääsi myös helikoptereilla. Niillä olisi päässyt kauemmaksi Suuren Valliriutan keskelle asennetuille alustoille, jonne olisi varmaan kannattanut hakeutua vähän pidemmän ajan ja paineilmalaitteiden kanssa. Saarella oli myös hotelli, jonka päivittäishuolto hoitui näköjään samoilla aluksilla matkustajien kanssa.

Vasemmalla näkyy uimarannalta bongattu tarkempi analyysi senhetkisestä meduusatilanteesta ja rannan muita ajankohtaisimpia ohjeita. Oikealla on perusajatus kaikkien australialaisten rantojen käytöstä siten kun hengenpelastajat sen kertovat ja merkityissä paikoissaan myös valvovat.  

Hengenpelastajien ohjeiden lisäksi meduusoihin kannattaa suhtautua asianmukaisesti, sillä muutamien pienimpien meduusalajien kohtaaminen on useimmille vähintäänkin kivuliasta, monelle myös hengen päälle käyvää herkkua [www.irukandjijellyfish.com] (L).

Alemmassa kuvassa näkyvät kokomustat hahmot ovat meduusasuojapukuihin pukeutuneita henkilöitä. Tuon puvun läpi henkilöön osuvat lonkerot eivät pysty aiheuttamaan vammoja uimarille niin pitkään, kun koskettavan lonkeron kohdalla on suojapuvun pinta. Moni riisui sen päältään ensimmäisten vedessäkäyntiensä jälkeen, liekö se ollut auringossa liian kuuma vai märkänä muuten vaan epämääräisen tuntuinen, vai vaikuttiko monen muun puvuttoman uimarin antama malli ratkaisuihinsa.

Aika hyvä rusketuksenestokerroinkin noilla tietysti oli, kuten eräällä mustalla teknisellä t-paidalla sen niskalapun mukaan (50).

Merivirta veti uimareita ja varsinkin snorklaajia koko ajan vasemmalta oikealle, joten heillä riitti seurattavaa ja ohjeistettavaa lippujen ulkopuolelle eksyneiden kanssa.

 

Eipä tuolla ollut kovin paljoa katsottavaa pinnan alapuolella, ehkä määrällisesti suurehkon massan liikkuminen pienellä lippujen välisellä alueella karkoitti meren eläviä kauemmaksi. Tai sitten se rannan lähes tasainen hiekkapohja ei ollut niiden ominta elinaluetta. Osin vielä valkoiselle pintanahalleen tuolla oleskelu oli kyllä hupaa hommaa, jonka havaitsi viimeistään parin päivän päästä.

Rannalle paluun jälkeen loppupäivä kului rantapromenadea ja vähän tuon 154 200 asukkaan kaupungin keskustaakin kierrellessä. Lopuksi vilvoittelua Florianan takapihan altaalla.

Kuvassa vasemmalla kasvaneessa banaanipuussa olleet banaanit olivat vielä raa'an vihreitä, joten ultratuoreen hedelmän maistaminen jäi myöhäisemmäksi.

Ajopäivän profiilikuva puuttuu viimeisen lokin tallennuksen ja puhdistuksen unohduttua Aucklandissa. Harmi, sillä etenkin Kurandan ja Cape Tribulationin suunnilla olisi ollut vähän piirrettävää. Lähdimme siis pohjoiseen päin, ensin sisämaahan tielle #1 eli apoalueelle Kurandaan, josta helteen jatkuessa pian takaisin alas rantaan ja Captain Cook Hwy, tie #44 pohjoiseen. Liikennettä oli vähän, kiireisin lomakausi ei ulottunut ainakaan vielä tuonne.

Matkan varrelta kuvattu, kellukkeilla suojattu, vinsseillä paikallaan pidetty, nousu- ja laskuveden mukaan korkeuttaan muuttava sekä määrättyinä aikoina hengenpelastajien valvoma uimapaikka Ellish Beachilla noin kolme kilometriä pohjoiseen Buchan Pointista. Viereiseltä parkkipaikalta etelään päin otetussa kuvassa näkyvän kellukkeen alla olevan verkon pitäisi suojata myös meduusoilta, mutta ainakin pienimmät niistä päässevät sen läpi. Samoin nuo (L) samalle vesialueelle sattuessaan. Samaa suojaverkkoratkaisua (L) nähtiin monessa muussakin paikassa itärannikolla.



Tuo uimapaikka näkyy Google Earthissakin paikasta 16°43'24,96" E 145°34'41,64" I.

Port Douglas, Flagstaff Hill Lookout, Island Point Rd, jonka päässä bongattiin tällainenkin. Kuten kuvasta näkyy on aurinko melkoisen korkealla päälaen päällä.

Mossmannin jälkeen saapui kohdalle oikeaan kääntyvä risteys, josta pääsee Lower Daitree:lle. Kyseinen tie vei lossiyhteyden taakse Cape Tribulation Rd:lle, joka kapenee rannikkoa edetessään. Myöhemmin se muuttuu hiekkatieksi heti tien nimisen kylän jälkeen, ennen paranemistaan ylempänä takaisin asfalttipinnalle. Nelivedolle ja reilulle maavaralle olisi ollut tilausta tuollakin, varsinkin hiekkatieosuudella.

Ajokaista kaventui heti Kimberleyn jälkeen hetkittäin lähes yksikaistaiseksi. Kännykkäverkkokin alkoi näyttää häipymisen merkkejä, kadoten lopulta kokonaan. Vähän myöhemmin kuvaan astuivat reilun kokoiset tärinäraidat eli hidastimet kasuaarien ja muiden eläinten suojaamiseksi. Korkeintaan 20 km/h nopeudella ylitettäviksi suunniteltujen korokkeiden avulla luonnonpuistossa kaahaaminen käy kalliiksi ei niinkään sakkojen, vaan autonsa todennäköisten moottori-, iskunvaimennus-, ripustus- tai rengasvauroiden muodossa. Tiheään toistuvat korokkeet + harvakseltaan niiden yläpinnalle upotetut karkeat kivet toimivat hienosti siinä hommassa. Tosin auton kuskina voisi olla jotain muutakin mieltä niiden hyvyydestä.

Matkan varrella vastaan tuli myös yksityisesti rakennettu ja ylläpidetty eli maksullinen ajanviettoalue. Vähän kauempana asfaltin jo muututtua hiekkapinnaksi palasimme takaisin pieneen rannanpuoleiseen matkamuistomyymälään, paikka Cape Tribulation, Avalon Street.

Automaattikahvien tiputtelun lomassa selvisi että joitain vuosia aiemmin sinne asettunut puolalainen myyjä jaksaisi rupatella enemmänkin, ehkä siellä aika kävi vähän pitkäksi kun mikään valtaisa lomakauden ruuhkakaan ei ollut päällä. Pahin turismia kurittanut laskukausikin alkoi ilmeisesti mennä ohitse, vaikka kolmesta paikallisesta sukellus- ja veneretkiä tarjonneesta yrittäjästä jo kaksi oli ehtinyt mennä konkurssiin. Eikä muillakaan yrittäjillä ollut sen helpompaa. Hän myös suositteli alla mainittua uimapaikkaa Lacoste-mielessä turvallisilla perusteluilla "Miksi krokotiili kömpisi mereltä tien toiselle puolelle ja ylämäkeen makean veden osin täyttämää uomaa pitkin, kun alempana meren puolellakin on riittävästi ravintoa saatavilla?" Olipas se hyvä myyntipuhe. Samassa myymälässä silmään pisti mikäs muukaan kuin suomalainen perinnepeli numeroituine puutappeineen ja heittokapuloineen, siis Mölkky. Niitä myytiin hintaan AUD 59,50 kunhan pelin nimeä oli ensin viilattu vähän helpommin sikäläisten suuhun sopivaksi. Myyntinimi oli "Finska" [www.finska.com.au]. Toinenkin vastaava kotimainen peli löytyy tuon osoitteen takaa.

Mason's Café hieman edellisestä etelään tien länsipuolelle möi kaikenlaista alla näkyvää purtavaa ja alueesta päätellen myös ulkomajoituspalveluja, sen lisäksi että heillä oli se oma uimapaikkakin jossa paikallisen pikkujoen uomaa oli padottu matalahkon uimapaikan aikaansaamiseksi. Metsän (L) keskellä joen mutkaan muodostuneessa vesialtaassa kahlasi nuori pariskunta ja kolmas suunnitteli sinne (L) hyppäämistä. Uinnin päätteeksi kelpasi pudottaa mieluiten kahden taalan kolikko asianmukaiseen keräysastiaan ennen kahvilaan poikkeamista, muuten se oli ilmaista hupia.

Uimapaikka on suurinpiirtein tässä 16°05'53,19" E 145°27'27,50" I.

Masonin takapihalla: kahvilarakennus oikealla, tie ja meri selän takana, uimapaikka vasemmalla, kuvaussuunta suurinpiirtein luoteeseen:

Ja tässä sen ruokalistaa, tosin me tyydyimme helteessä pelkkiin kylmiin juomiin ja jäätelöihin:

Tuo maistelumenu oikealla olisi ollut aika eksoottinen, jos olisi ollut aikaa jäädä odottelemaan todennäköistä pakasteiden sulatusta ja annosten rakentamista. Ei siellä niin paljoa myyntiä vielä ollut että noita suoraan tiskistä olisi saanut, oletan.

Alkuun

Paluu takaisin tielle #44 ja vielä muutama kilometri ajoa länteenpäin. Daintreen keskustassa oli muutaman talon rypäs ja kulkusuuntaan nähden vasemmalla puolella Steward Streetin ja Dagmar Streetin risteyksen suunnalla joku majoituspaikka. Muuta ei siellä kysytty kuin etunimet, joten AUD 20 köyhempinä olimme valmiit ajamaan tuohon mäen alla näkyvään leiriin.

Majoitus: Daintree, joen rannalla oleva teltta- ja autoalue, Stewart Street, Daintree QLD, Australia. 

 

Vasemmalla näkyvässä katoksessa oli barbeque-paikka grilleineen, vesipisteineen, pöytineen ja tuoleineen. Suoraan edessä rinteen alla oli pienvenesatama veneenlaskuramppeineen Daintree-joella. Joen takana näkyvillä pelloilla (Grass Island) näkyi lampaita ja muita hyötyeläimiä kauempana rannasta. Samalla suljetulla alueella (L) oli jokunen retkeily- tai muukin auto ja telttoja, sekä edellisellä töyräällä kuvassa vasemmalla puolella pitkä rivi rivitalotyyppisiä majoituksia, yhteinen keittiö, vessat suihkuineen sekä TV-huone. Mäellä tien toisella puolella oli myös kahvila sekä pieni kauppa. 

  

Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy jonkun linnun pesä auton keulan kohdalta noin kolmen metrin korkeudelta. Rastaan kokoluokkaa oleva lintupariskunta hautoi vuoronperään tuossa kudotussa tai sidotussa pesässään meistä juurikaan välittämättä. Mielenkiintoinen lauluääni niilläkin oli, harmi kun ei ollut mitään kelvollista ja riittävän herkkää sekä suuntaavaa ääninauhuria mukana.

Oikeanpuoleisessa kuvassa auton takaosan peittävä teltta viriteltiin paikalleen lähinnä siksi, että tarkoitus oli saada ilma kiertämään paremmin myös yöllä tuulen tyynnyttyä. Auton moottoria eli käytännössä matkustamon jäähdytyslaitetta ei voinut pitää kovin pitkään käynnissä muiden alueella majoittuvien vuoksi, varsinkin kun penkkien alla ollut moottori pakoputkistoineen lämmitti auton alustaa ja samalla myös sisätiloja. Edellisessä kuvassa paikoillaan näkyvä telttakangas oli mitoitettu tiiviiksi, se kiinnitettiin joka puolelta metallisilla neppareilla ja siinä oli kolme itikkaverkoilla varustettua ikkunaa erikseen säädettävine verhoineen. Kangas ei pahemmin lepattanut ja näytti kestävän hieman vettäkin, kun sitä haihdutus- eli jäähdytysmielessä kastelin. Jos siinä olisi ollut vielä yksi tai mieluummin kaksi noin viisitoistasenttistä tietokoneen hiljaista puhallinta ilmankiertoa tehostamassa (läpiveto), niin lopputulos olisi ollut ainakin dekadia parempi. Ilman takatelttaa autossa nukkuminen olisi ollut vieläkin tukalampaa lämpötilan pysytellessä sisällä yli kolmenkymmenen asteen lukemissa. Ei, se niin sanottu kemiallinen uni ei toimi noissa lämpötiloissakaan.

Pimeän jo laskeuduttua oli auton viereisiltä retkipenkeiltä ja retkipöydän äärestä hyvä tilaisuus etsiä tuttuja tähtikuvioita. Orionin vyö löytyi kyllä, Etelän Risti sen sijaan ei kun tuon puolen tähtikartta on hakusessa. Melkoisen monta yli viuhtonutta satelliittiakin ehdittiin havaita, myös vuosittaisten Kvadrantidien tai Perseidien meteorisateiden seuraaminen olisi tuolla todennäköisesti helppoa minimaalisen hajavalaistuksen vuoksi. Leiripaikka oli muuten hyvä, mutta vessa ja suihku sijaitsivat alueen toisella reunalla jyrkkien rappusten yläpään takana. Taskulamppu oli tarpeen yöllä liikkuessaan. Suurin ympäristön äänihaitta olin luultavasti kuorsatessani minä, pahoittelen.

Aamulla käytiin ensin viereisellä mäellä olleessa baarissa aamupalalla.

 
Aamiaispaikan burgerilistaa vasemmalla. Ylin ei ole aivan sitä mihin nimi viittaa eli mitä sattuu proteiinipitoista, tien varrelta löydettyä (vaan nautaa, kuulemma). Oikeanpuoleinen annos oli se joka tuli tilatuksi ananastuoremenun ja suuren Cappuzzinon pariksi. Oli siinä vihreätäkin mukana eli päälle tökätty jokin verso. Kolesteroliakin oli ehkä omiksi tarpeiksi, mutta kukapa niitä reissussa koko ajan laskee. Onneksi kovin monena aamuna tuollainen yhdistelmä ei kelvannut.

Aamiaisen jälkeen poikettiin krokotiilisafarilla. Se järjestyi Comfy Cruises-firman kahdella perämoottorilla varustetulla, alumiinisella katamaraanilla pohjoisempana olleen mutkan taakse itään suurinpiirtein samalle kohdalle yltäneellä ajoreitillä, molemmanpuoleisine rantoineen ja tiettyine vakiopaikkoineen. Kokonaisaika joella noin tunti, tjsp.

Veneessä tuo sinipaitainen engelsmanni vasemmalta kysäisi että huomasimmeko aamulla sen mustan noin metrisen käärmeen, joka luikerteli automme alle. Juu ei huomattu, eikä illalla tai yöllä onneksi törmättykään. Vähän myöhemmin yhtä rantavedestä hieman pilkistänyttä, liikkumatonta kohdetta katsellessaan kävi mielessä ajatus jostain muovisesta tai kumisesta kappaleesta, jonka muotojen hahmottamiseen omat aivot eivät olleet tottuneet. 



Kyseinen lienee ollut aito tapaus, kun sen pään takaosan muotoja vertaili alemman kuvan vastaaviin kohtiin. Mitäpä sitä turhaan hötkyilemään veneen pysytellessä sen verran kaukana, ettei sen vuoksi tarvinnut liikahtaa saati poistua paikalta..

Lopulta rantoja pitkin ajelu palkittiin kun tuo kuvassa näkyvä vaihtolämpöinen matelija oli saanut itseensä sen verran virtaa, että räpylöi hiljakseen lämpenevässä rantavedessä. Minimietäisyys veneestä eläimeen oli määritelty kymmeneksi metriksi safariveneilijän lupaehdoissa.


Venekuskin eli oppaan mukaan tuo heille tuttu yksilö on noin 30-vuotias, pituus noin 2,7 metriä, kykenee nostamaan leukansa parisen metriä vedenpinnan yläpuolelle hypähtäessään vedestä ylöspäin lihaksikkaan häntänsä avulla, uintinopeus on 30 km/h ja juoksunopeus 20 km/h; ne tosin vain hetkellisesti mutta ainakin tavallisen uimarin kiinni saamiseen vallan riittävästi. Hitaammalla uintivauhdilla taittuu kuulemma pitkiäkin matkoja jos ympäröivät olosuhteet ovat otollisia: jossain radiolähetin- seurantatutkimuksessa oli selvinnyt että osa noista liikkuu todella pitkiä matkoja merivirtojen avustamana Australian rantoja pitkin sekä läheisiltä saarilta toisille. Osa niistä jopa odottaa tuulten ja merivirtojen mahdollisimman suotuisaa ajankohtaa ennen liikkeelle lähtemistään. Sen ainoan kerran kun opas oli jäänyt kiinni pienen krokon kitaan (onneksi vain kädestään), niin ainoa joka auttoi irtautumiseen oli vapaan käden sormien tunkeminen sen silmiin ja riittävän pitkä odotus lukittuneiden leukojen avautumiseksi. Tapahtuneesta jäi vieläkin näkyvät purentajäljet käteensä. Toinen leukojen aukaisukeino olisi kuulemma sen kurkussa olevan läpän pakottaminen auki esimerkiksi toisella kädellä; läpän ollessa avoimena ei kroko voi sukeltaa oman hukkumisvaaransa vuoksi. Vaikka sen leukojen aukaisun estäminen onnistuu pelkin käsivoimin, niin kiinni loksahtaneiden leukojen avaaminen pelkällä voimalla on kokonaan toinen juttu. Jos se olisi ollut suurempi niin hänet olisi vedetty veden alle ja hukutettu ennen jatkokäsittelyä, mikä on krokon kannalta se turvallisempi vaihtoehto. Leukojen puristusvoima lienee jotain tonnin luokkaa tai vastaavaa.

Kunnioitettava konsepti on tuokin: vaikkei se pienine aivoineen ehkä penaalin terävin kynä olekaan, niin parinsadan miljoonan vuoden pituisen selviämisensä kannalta myöskään sillä piirteellä ei näytä olleen paljoa merkitystä. Asiat tärkeysjärjestykseen, viitaten myös ylläolevaan toimintatapaan..


Käymisen arvoinen paikka oli tuokin ja vehreyttä riitti monelle suunnalle myös joen ympäristössä. Firman edustaja kertoi samaa tarinaa muiden kanssa eli noissa maisemissa sijaitsee maailman vanhimpia sademetsiä erityisine puineen ja kasveineen, joilla on suorat siteet miljoonien vuosien taakse. Tarkkoja kasvupaikkoja ei tietenkään kerrottu, jottei siellä ala parveilemaan turisteja niitä töllistelemässä, matkamuistoja napsimassa tai alueita muuten pilaamassa.

Päivän ajoreitin profiili Daintreesta Lake Tinaroohin:

 

Mitä jyrkkäreunaisempi ja/tai korkeampi kukin piikki on, sitä enemmän se sisältää mutkaa mutkien perään, alareunan Etäisyys-mittakaava huomioiden. Plussana tuossa ylläolevassa käyrässä on se, että merenpinnan tasolta päästiin näppärästi sen verran korkealle että siellä oli vähän kuivempaa ja viileämpää, joskaan mitään pitkähihaista ei sentään tarvinnut päälleen vetää.

Jonkun matkaa etelään päin ajettuamme näkökentässä vilahti kyltti, joka vaati tien sivulle poikkeamista. Lyhyen ajon jälkeen eteen avautui tällainen valitettava muisto menneiltä ajoilta:

 

Muistomerkin toisella puolella tien varrella olleen kyltin mukaan tuo oli WW 11 -ajan (ei WW II:n) pommituksen muistoksi asetettu. Pilkun viilausta kyllä, mutta tuossa asiayhteydessä se on ehkä asiallistakin.



Siistiä oli tuollakin, tässä näkyy sikäläistä asuttua maisemaa paluusuunnassa muutaman minuutin ajomatkan päässä muistomerkistä koilliseen.

Matka jatkui Mossman - Mt. Molloy Rd, #44 pitkin ylämäkeen. Mount Molloysta siirryttiin tielle #81, yleissuuntana Mareeba sekä Lake Tinaroo. Maisema muuttui koko ajan maaston korkeuden kasvaessa ja ympäristön kuivaessa sekä viilentyessä.

Autoakin piti taas tankata: Premium unleaded kustansi 173,9 centtiä litralta. Bensa-aseman mittarin päällä oli normaali rivistö erilaisia kieltoja ja ohjeita tyyliin Avotulen teko, Tupakointi, Alle 16-vuotiaalta tankkaaminen, Bensan ylitankkaaminen asfaltille saakka, Kaikenlaisten radiolähettimien ja hakulaitteiden käyttö olivat kaikki kiellettyjä, sekä yksityiskohtaisia ohjeita siitä miten ja millaisiin muoviastioihin bensaa sai, tai ei saanut pumpata. Niitä lukiessaan aika hujahti sen verran nopeasti että tankkaamiseen kulunut aika tuntui vähän lyhyemmältä, sama efekti siis kuin joissain käyttöjärjestelmissä näkyvät animaatiot kesken jotain aikaa vievää toiminnetta. Bensa maksettiin tuollakin aseman tiskillä.

Kennedy Hwy, #1 Mareeban eteläpuolella tuli vastaan (L) yksityinen ja maksullinen sotamuseo, jossa oli pieni hangaarillinen (L) erilaisia vaunuja, ajoneuvoja, lento- (L) (L) (L) ja muita koneita, aseita, ammuksia, moottoripyöriä sekä vieressä pari huoneellista (L) kaikenlaista muuta pienempää sälää, kuten kuvan (L) matkalaukkuun pakattu HF-radiolähetin ja -vastaanotin erään nykyisen radioamatööribandin kiteineen. Ei huono, vaikka suurinta osaa hangaarin esineistä ei oltu yritettykään entisöidä.

Täälläkin oli hyvä liikkua omaan tahtiinsa Irman jäätyä autolle odottelemaan.. Riittävän monessa paikassa käyneenä hän osaa jo varautua - kuten minäkin jos lähdetään vaikkapa kaupungille kiertelemään.

Lake Tinaroon näkymää sääntelypadon (Lake Tinaroo Spillway) kohdalta etuoikealla olevan kylän takaa. Kauempana takavasemmalla alkaa alemmassa kartassa näkyvä hiekkatieosuus. Rannalla olleen kyltin mukaan vedessä esiintyi joku hienoista ihon ärsytystä aiheuttava, ilmeisesti vesilintuihin liittyvä pieneliö, josta ei pitäisi olla sen kummempaa haittaa kuin herkkähipiäisen ihon laimea kutinaa ja vastaavia reaktioita.

Melkoisesti riitti kaikenlaista vesiaktiviteettia noihin maisemiin, moottoriveneiden perässä voi näköjään hinailla sitä sun tätä. Melontakin näytti olleen suosittu harrastus.

Kartassa vasemmalla näkyvästä Infopisteestä napattu karttakuva:


Tien varren Info-pisteestä kuvattu kartta alueesta, copyright on sen tekijällä.

Majoitus: Lake Tinaroo Holiday Park, 4 Tinaroo Falls Dam Road, Tinaroo Falls QLD, Australia. Sijainti kartan Tinaroo-tekstin viimeisen o-kirjaimen oikealla puolella mustan pisteen alla.

Loivaan rinteeseen puuston sekaan rakennettu leirintäalue oli aika hyvin täyttynyt ja kaikin puolin muutenkin ok, joskin yöksi olisi taas tiedossa riittävästi lämpöä. Sitä silmällä pitäen pyysimme varjoisaa paikkaa autollemme, jota se olikin mutta vasta seuraavana aamuna - illalla tilanne oli lähinnä päin vastoin. Tuuli ei käynyt kunnolla rinteen puoliväliin saakka vaikka rinteen päällä oloa vähän viilensikin. Muutama varjoa tarjonnut eucalyptus-puu olivat muuten hyviä, mutta niiden katkeamaton taipumus levittää oksiaan lähiympäristöön voi pahimmillaan käydä kivuliaaksi, esimerkiksi paksumman oksan tai sen osan pudotessa varoittamatta alas. Lehtiensä ja kuorensa vaihtuminen näytti olleen jatkuvaa sekin. Nopeakasvuinen, mutta tietyistä vuodenaikapuutteista johtuen koko ajan roskainen puulaji. Vessat, suihkut ja keitto- sekä ruokailutilat olivat erinomaisia, alueella oli myös oma uima-allasosasto lasten leikkipaikan vieressä.

Pitikö joku rotista tai kunnon avotulella tehdystä ruuasta (paikallisen paloaseman mainostama Fire Danger Rating Today)?

 

Viereisessä palovesialtaassa majoittui pari kovaäänistä sammakkoa tai rupikonnaa, joiden äänekäs mutta epätahtinen kurnutuskilpailu jatkui yön yli. Niiden ääntely ei silti vetänyt alkuunkaan vertoja lentävälle sikalaumalle. Eli kymmenkunnan valkoisen Kakadu-papukaijan muodostaman parven keskinäinen rupattelu ympäristön puissa se vasta kaunista JA liiankin hyvin kuultavaa olikin. Jos siitä pitää. Alueella vilisti hämärän laskeuduttua myös joitain fasaanin kokoluokkaa olevia, erittäin nopeajalkaisia, vain juoksevia lintuja. Samaan aikaan puiden välissä lensi suuria lepakoita ei ilmeisesti lentävien hyönteisten, vaan joidenkin puiden hedelmien kimpussa.

Lähestulkoon kaikkea muuta tarvittavaa oli saatavissa leirialueen kaupasta, mutta kylmää olutta saattoi ostaa vain läheisestä kylästä nimeltään Kairi. Vielä täälläkään ei tarvittu auton keittovehkeitä parempien laitteiden viedessä voiton viereisessä ruoanlaitto- ja ruokailukatoksessa. Jossa samalla sai ladattua erilaisia latausta vaativia välineitään kuten miniläppäri ja IPad. Partakonetta ei tarvinnut ladata tuollakaan.

Päivän ajomatka alle 200 kilometriä, joskin aikaa kului melkoisesti välillä olleiden pysähdysten vuoksi.

Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun
Alkuun

Leiripaikan aamutoimet alkoivat vähän normaalia aiemmin kun paikallisen auringonnousun katselu jäi illalla pyörimään päähän. Joten ei muuta kuin ajoissa rantaan kameran ja muiden oheisvälineiden kanssa.

Aamunkoitto täkäläiseen tapaan, kello oli kuvan aikaleiman mukaan 04:27 AM:



Hetken päästä tuli kiire suojaamaan läppäriä ja kameraa automaattisen kastelujärjestelmän käynnistyttyä.


Rannan sotamuistomerkkikuvassa on korostettu ympäröivän valon määrää yksityiskohtien selventämiseksi. Sadetin hoitaa hommaansa taaempana auton suunnalla hiekan ja nurmikon reunalla.

Päivän ajoreitin profiili Rollingstonesta Innisfailiin:


Aamiainen hoitui auton vierellä seisten joskin juuri avautuneesta kahviosta saatiin juomakelpoista kahvia. Eikun vaan läpsystä liikkeelle eli eilen vastaan tulleen radioamatööriasemakiinteistön ohi päätielle ja karttapohjoiseen.

A1:n molemmin puolin avautuvat pellot alkoivat muistuttaa yhä enemmän sokeriruokopeltoja. Kun niiden vierellä sijainneen kapearaiteisen rautatien ylityspaikalla luki "Cane Railway Crossing", niin arvaus osoittautui oikeaksi. Ja niitä sitten riittikin, peltoja ja raiteita. Junilla vaunuineen kootaan valtavia massoja sokeriruokoa ja viedään ne suoraan paikalliseen sokeritehtaaseen jatkokäsiteltäväksi. GE:n kuvissa yksi siihen liittyvä ratapiha vaunuineen näkyy vajaan kilometrin päässä Bambaroosta länteen:



Tällainenkin tuli vastaan eräässä pikkukaupungissa. Samassa tolpassa samaan suuntaan osoittaen oli myös opaste "Cemetary, 6 km".


Halifaxin keskustassa näytti tältä muutaman ison puun pudottaessa syötäviä hedelmiään keskustan kadulle autojen liiskattavaksi. 


Viereisen Bottle Shopin myyjä antoi Irmalle kolme tuollaista jääkaapistaan vastauksena kysymykseensä ovatko ne syötäviä eli kannattaisiko muutamia niistä kerätä talteen. Alla kuvatussa paikassa nuo kypsät mangot osoittautuivat olevan täyttä tavaraa ainakin välipalamielessä.

Taylors Beach, Dolphin Cres, laskuvesi ja näköala levähdyspaikan rantapohjoiseen. Muutama henkilö liikuskeli etuoikealla näkyvällä särkällä, takaoikeallakin oli pari koiraa keskenään juoksentelemassa.

Irma kaiveli ajaessani IPadistaan seuraavan majoituksemme eli Innisfailiin saavuttuamme oli majoituksen sijainti taas selvillä Bruce Hwy:n ja Station St:n kulmassa. Hyvin toimi netti 3G:n yli tuollakin.

Birkallan jälkeen käännyimme oikeaan Tully Mission Beach Rd:lle, jossa saattaisi olla mahdollista nähdä näitäkin liikkeellä. Vaan eipä näkynyt kasuaareja tuollakaan, vaikka mahdollisuukset siihen eivät ainakaan suojelualueeksi merkittyjen tienvarsikilometrien vähyyteen jääneet. Taisi vain olla liian aikaista tai kuumaa tiealueella liikuskeluunsa.


Yhdeltä banaaniplantaasilta Carmoossa ostettiin varsinaiseen riistohintaan eli AUD 1,00 viisi vielä aavistuksen vihertävää banaania. Pikkuisen lisää kypsytystä ja jo seuraavana päivänä tuli elävästi mieleen perheen nuorisojaoston aikoinaan käyttämä sanonta "se on niin makusta", verrattuna kotimaan normikaupasta tammikuussa ostettuihin verrokkeihin. Ja kun kerran paikalla oltiin, niin sikäläisistä uimarannoista ylimmällä eli Mission Beachilla poikettiin mutka, rannalla jossa tilaa todella riitti sillä noiden kaikkien kolmen peräkäisten rantojen (Mission-, Wongaling- ja South Mission Beach) yhteispituus on yli kymmenen kilometriä. Eivätkä ne niihin kolmeen loppuneet..

Toyotan ohjaamo näytti joskus tällaiseltakin. Zumo 660 häämöttää sivuikkunassa omassa imukuppitelineessään, rattivaihde, ratin korkeudensäätö ja vilkkuvalokytkin ovat ratin edessä vasemmalla, 12VDC-ulostulo jakajineen kuskin polven suunnalla, Xcover II APRS-käytössä ja WLAN/3G-reittinä toisessa mukitelineessä sekä tuoremehupullo tai muuta juotavaa kuskin käden ulottuvilla, kakkoskuskin hoitaessa itse omat juomansa. 


Vasemmanpuoleista Victoria Bitteria ostettiin vain siksi että siinä oli niin kaunis pullo (erästä ikivanhaa ostos-tv:n mainosta mukaellen) eli paljain käsin auki ja kiinni kierrettävä kruunukorkki, mikä liikkuvassa autossa ei ollut huono ratkaisu. Tuon kätevän oivalluksen soisi yleistyvän Suomessakin.

Pääsyy ylimääräisen rantalenkin ajamiseen oli vaihtelunhalu päätien hieman jo yksitoikkoiseen ympäristöön, kapeammilla teillä jo pienemmät korkeus- ja muut vaihtelut sekä vaihtelevammat lähimaisemat antavat kummasti uutta näköalaa päivään. Pienemmillä teillä asutuksen ja luonnon keskellä cruisaillen kuluu myös aika usein mielekkäämmin.

Hotelli: Goondi Hill Hotel, 173 Edith Street, Innisfail QLD, Australia

Hotelli-ravintola-bottle shop-yhdistelmä oli ensialkuun hieman epämääräisen oloinen, mutta osoittautui kaikkinensa aivan kelvolliseksi pyykinpesu- ja kuivausmahdollisuuksineen sekä ravintolansa ruokineen. Autokin saatiin sen isolle takapihalle parkkiin kadun varren sijaan.

Ajokilometrit 286 ja ajoaika pysähdyksineen vajaat kahdeksan tuntia.

Päivän ajoreitin profiili Innisfailista Cairnsiin ei ollut enää kovin kummoista vuorikiipeilyä.


Aamutuimaan ajettiin verryttelyksi mutka Flying Fishing Pointiin tarkoituksena oikaista rantaviivan viereistä hiekkatietä hetki pohjoiseen päin. Ja niin tehtiinkin, mutta muun muassa kalanviljelyaltaiden ohi vienyt kapean mutkainen rantatie Ella Bay Rd katkesi ennen Wanjurya puomeihin ja ukaaseihin, että kameravalvotulle suojelualueelle ei ollut asiaa, "tai..". Siellä aiemmin ollut leirintäalue oli näköjään tyystin puhuksissa. 

Siellä nähtiin myös pohjoispään reissun ainoa wallabi/kenguru/whatever pomppimassa kameraa nopeammin tien sivun pusikoihin.

Noh edellisten maisemien innoittamina, paluumatkalla kohta Eatonin jälkeen päästiin puikkaamaan toiselle oikopolulle nimeltään Jubilee Rd, joka ajatti sekin aika mukavien maastonkohtien kautta. Väliin jäi muun muassa pätkä mäkistä ja nimismiehenkiharaista heikkatietä, muutamia suuria banaaniviljelmiä jo erivärisin pussein verhoiltuine banaaniterttuineen, sokeriruokopeltoja rautateineen sekä monenlaista muuta vastaavan alan kasvatettavaa.

Tuonkin yliajetun sillan alla kävi jonkinmoinen loiske paikallisen pikkukalaparven ansiosta, liekö puro toiminut jonkinlaisena lisääntymispaikkana niille.


Juuri ennen Cairnsia heräsi ajatus poiketa vielä kerran oikealle, eli Warner- ja Pine Creek Rd:a pitkin Yarrabahin kaupunkiin apoalueelle, mutta bensamittarin nopea vajuminen ja Zumon toistuva väite ettei kauempaa niemeltä saa bensaa, pakottivat palaamaan lyhyen rantavierailun (East Trinity) jälkeen takaisin Bruce Hwy, A1:lle Cairnsin alapuolelle.

Aika pitkäksi kasvava sokeriruoko oli tuollakin se yleisin peltojen täyte:

Cairnsiin palattuamme ajoimme ensimmäiseksi tankille ja auton pesu- sekä imurointipaikalle, samahan se on palauttaa auto jo tänään ennen iltaneljää kuin seuraavana aamuna kovemmalla kiireellä puoli kymmeneltä. Hinta muusta kuin tankkauksesta oli alle AUD 20, teollisuusimurin hotkiessa aika maltillista vauhtia taalan ja kahden kolikoita, harjapesukoneen totellessa kuusinumeroista peruspesun numerokoodia.

Vein Irman ja tavarat keskustaan kämpille ennen auton luovutusta. Majoitus oli vallan hyvä eikä esimerkiksi Kenny Roberts-teipillä karmiin liimattu ikkunaverhokaan pisteitä pudottanut. Hinta-laatusuhteeltaan tuo taisi olla Cairnsin ja lähialueiden paras paikka kaikin puolin, myös seuraavana aamuna saadun avun vuoksi, kun piti saada taksi ajoissa alle.

Majoitus: Caravella Backpackers, 149 Esplanade, Cairns QLD, Australia

Lake Tinaroolla hajonneesta tuolista ei tarvinnut maksaa mitään ylimääräistä, ainoastaan irrallinen, useiden aiempienkin vuokralaisten käsissä huolellisesti kulunut karttakirja jäi matkatavaroihimme. Sen korvaushinta oli AUD 70, joten sovin heidän kanssaan että nakkaamme sen takaisin aamulla kentälle mennessämme. Ne kolme myöhemmin löytynyttä aterintakin olisi voinut palauttaa, mutta eipä noista lisälaskuakaan ole tullut.

Keskustan yhdessä Irkkupubissa käytiin syömässä pubiruokaa ja juomassa tummaa olutta, Irma kierteli siinä ohessa hieman lähikauppojakin ns. tuliaismielessä joten minulle jäi se varusteidemme valvontavuoro. Pubissa tietysti.

Illemmalla kahden hengen kämppämme pimeni, hetken päästä selvisi että katkos koski koko hotellia. Olisikohan jäähdytyskoneiden yhteiskuorma aiheuttanut jossain kauempana hienoista linjojen ylikuormitusta, tms. Kaupungilta palattuamme sekin puoli taas toimi ja viimeinen ilta helteen keskellä alkoi pian olla siinä. Reilua viikkoa myöhemmin tuo tuskin olisi enää pahasti haitannut kehon totuttua ilmastoon ja kehon riittävään veden ottoon.

---------------- KESKEN ----------------

lento aamulla
taksilla karttakirja pois ja kentälle

Potts Pointiin junalla ja loppu kävellen
aika heikko huone
vessa sisäpihan parvekkeella paluu lukkojen takana..

Erään Darlinghurst Roadin varrella olevan kattoravintolan porraskäytävän seinämaalauksia Irman toimiessa mittakaavana. XCover II:n kuvaa.

kamat lopulliseen järjestykseen ja aikaa tappamaan lähialueelle
junalla kentälle kun 10 AUD shuttle olisi pitänyt tilata 24 h aiemmin
takimmainen kolmipaikkainen keskirivi
selkänojan sai kallistettua
4 elokuvaa 8 tunnissa
sapuska normaalia, jäähtynyttä

10 Jan 2014 FINNAIR AY 5004
From: SYDNEY, AUSTRALIA TERMINAL 1 INTERNATIONAL
Departs: 14:30 Economy Confirmed
To: SINGAPORE, SINGAPORE TERMINAL 1
Arrives: 19:20 Fare basis: QLBA2FI Bags: 1 PC

Sin ei nettiä, nettikoneet rampautettuja
aika kuluu kuin jäitä polttelisi
viinat ja karkit kotiin

Irma neuvottelee sopivasta kuvauspaikasta Potts Pointin suihkulähteellä jonkun tummahiuksisen tytön odoteltua riittävän pitkään kameransa sopivan käyttäjän saapumista paikalle.

10 Jan 2014 - 11 Jan 2014 FINNAIR AY 82
From: SINGAPORE, SINGAPORE TERMINAL 1
Departs: 23:50 Economy Confirmed
To: HELSINKI VANTAA, FINLAND TERMINAL 2
Arrives: 06:20  Fare basis: QLBA2FI Bags: 1 PC

aamulla 6:40 kentälle
talvikamat mukaan
ajan tappoa junaa odotellessa
cesar-salaatti
kylmää riitti
tikkurilaan odottamaan ajoissa
junaan ja kotiin, Jaanalla vaikeuksia saada autonsa ovia auki

Täältä lähdettiin ja tuonne oikealle eli Imatran rautatieasemalle saavuttiin. Pientä kontrastia oli havaittavissa lämpötiloissakin.


                                                                                                                                                                                                                                                                     XCover II:n kuvaa.
Dengue-kuumetta eikä Malariaa saatu tälläkään reissulla, hyvä niin.